Suomi käänsi takkinsa ja tuhannet joutuivat evakkoon – Lempi-näytelmä sukeltaa Lapin sodan tragedioihin

Näytelmä kertoo naisten kohtaloista sekasortoisessa ja sotivassa Suomessa.

Vaaleatukkaiset Saksan pojat vikittelevät Suomen neitoja, kun liittoutuma on vahvimmillaan. Aseveljien esikunnat työllistävät paikallisia, ja Lapissa uskotaan ystävyyden saksalaisten kanssa olevan ikuista.

Helsingin kaupunginteatterissa esitettävä Lempi-näytelmä on tarina olosuhteiden vaikutuksesta rakkauteen ja perheeseen. Minna Rytisalon samannimiseen romaaniin pohjautuvassa näytelmässä ajankohdaksi nousee usein vaiettu Lapin sota, kun saksalaiset ovatkin Moskovan välirauhan myötä vihollisia, eivät liittolaisia.

Näyttämöllä saamme seurata kolmea hahmoa: Viljamia, Siskoa ja Elliä, joista kukin puhuu yhdestä ja samasta ihmisestä – Lempistä.

Viljamille (Sauli Suonpää) hän on vaimo, Siskolle (Ursula Salo) sisko ja Ellille (Vappu Nalbantoglu) emäntä. Itse nimikkohahmon yleisö pääsee vain kuulemaan, häntä ääninäyttelee Krista Kosonen.

Sota muuttaa siviilien elämät

Tykistötuli jymisyttää lavaa merkiksi, että takki on kääntynyt. Sota muuttui peilikuvakseen – vihollinen onkin nyt lännessä, ja syyskuussa 1944 lappilaiset karkasivat sekasorron keskeltä evakkoon. 

Lempi katoaa kaoottisessa evakuoinnissa. Huhut kertovat hänen nousseen saksalaisten autoon, ja lavalla esiintyvän kolmikon elämät heilahtavat päälaelleen. Näytelmä loikkii kolmen hahmon välillä ja näyttää, kuinka kukin kohtaa muuttuvat olosuhteet ympärillään. 

Harvemmin törmää tarinoihin Lapin kymmenistä tuhansista evakuoiduista. Sodan aikaan enemmistö Lapin läänin asukkaista joutui lähtemään kotoaan, osa Ruotsiin, osa muualle Suomeen. Osa lähti saksalaissulhasten matkaan, kuten Lempin sisko.

Siskon matka natsi-Saksaa kohti on hirvittävä. Yleisö joutuu kauhistuneena seuraamaan, kun saksalaislääkärit pakottavat hänet riisuutumaan terveys- ja rotutarkastuksia varten Norjassa. Lopulta lupa matkustaa Saksaan myönnetään. Rakkauden saksalaisen kanssa piti olla mahdollisuus, mutta suhde muuttuikin painajaiseksi.

Näytelmä tuo esille, ettei sota ole vain rintamalinjan rytinää, vaan koko yhteiskuntaa ravisuttava kauheus. Miehet komennettiin yksiselitteisesti sotimaan, mutta naiset olivat itse vastuussa omista ja perheidensä kohtaloista.

Lempin ja Viljamin vähäosainen piika Elli saakin esimerkiksi yllättäen vastuulleen kaksi pientä lasta. Tila jää hoidettavaksi, ja Ellistä tulee sen emäntä. Sota on antanut hänelle mahdollisuuden, joka normaalioloissa olisi ollut mahdottomuus.

Koskettavia tunteita

Rytisalon kirjan sivut on ikään kuin herätetty eloon näyttämölle – näytelmä mukailee alkuperäisteosta hyvin tarkasti. Esitys ei pahemmin revittele tulkinnassaan. 

Romaanin sala piilee taidokkaassa kielessä ja nokkelassa kerronnassa. Kieli on siirretty lavalle pitkissä monologeissa, joista näyelmä rakentuu. Kerronta taas on muutettu kronologiseksi, minkä myötä katoaa osa alkuperäisteoksen viehätyksestä. Ohjaaja Miika Muuranen luo kuitenkin kuvailevasta ja dialogittomasta romaanista eloisan kokonaisuuden.

Vahvojen tunteiden kirjo on laaja, mistä kuuluu suuri kiitos näyttelijöiden valovoimaisille roolisuorituksille. Rakkaudesta loikataan silmänräpäyksessä katkeruuteen ja tragediaan. Tunnelmaa tukee lakoninen, mutta hellä lavastus. 

Vauhdikas Lempi ei ole. Kahden ja puolen tunnin näytös ei kiirehdi, ja ensimmäinen puolisko on huomattavasti jälkimmäistä hitaampi. Toinen puolisko kuitenkin kokoaa langat onnistuneesti yhteen – lopussa muodostuu eheä ja kaunis kokonaisuus naisista, ihmiskohtaloista sodassa ja epätoivoisesta rakkaudesta.