Helsingin edustan Kuivasaaresta löytyy Suomen suurin kaksoistykki

12 tuuman tykit olivat niin iso pelote, etteivät ne koskaan päässeet taistelemaan.

Venäjän ja Japanin välille puhkesi sota helmikuussa 1904. Saman vuoden lokakuussa Venäjä lähetti Itämeren laivastonsa pelastamaan tuhoon tuomitun sodan Japania vastaan. Seitsemän kuukautta myöhemmin suurin osa laivastosta oli menetetty. Se ei koskaan päässyt takaisin venäläiseen satamaan. 

Sota päättyi vuonna 1905, ja lopputulos oli Venäjälle nöyryyttävä. Kiusallisen rauhansopimuksen lisäksi sodassa oli syntynyt uusi ongelma – merireitti Pietariin oli jäänyt suojaamattomaksi.

Venäjällä uskottiin sodan Saksaa vastaan lähestyvän, eikä aikaa uuden laivaston rakennuttamiseen ollut. Silti Suomenlahteen pääsy piti pystyä estämään. Ratkaisu tähän oli rannikkopuolustuksen parantaminen. 

Venäjä rakennutti silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan etelärannikolle linnakkeiden ketjun, jonka tavoite oli sulkea Suomenlahti vihollisilta. Sitä peilasivat Viroon, muun muassa Aegnan saarelle, asetetut linnakkeet tykistöpattereineen. 

Suomeen sijoitetuista linnakkeista kaksi erottui joukosta: saaristomeren eteläpäädyssä Örön linnakkeen neljä 12-tuumaista Obuhovin terästehtaan tykkiä sekä Karjalan kannaksen eteläosaan Inon linnakkeeseen sijoitetut kahdeksan vastaavaa. 

– Osana rannikkopuolustussuunnitelmaa myös Helsingin edustan saaret linnoitettiin. Tähän nousi linnoitusten ketju, avaa Suomenlinnan Rannikkotykistökillan Kuivasaaren pääopas Pasi Favorin.

Hänen mukaansa noin kymmenelle saarelle Helsingin edustalle asennettiin joko 152 millimetrin raskaita Canet-merikanuunoita tai 254 millimetrin Durlacher-merikanuunoita.

Varaston kautta Kuivasaareen

Suomessa ollut rannikkotykistö joutui ensimmäisen maailmansodan aikana vain vähäisiin kahakoihin Saksan laivaston kanssa. Suomi ehti itsenäistyä ja peri Venäjältä pääosin käyttökuntoisen rannikkotykistön. Örön 12-tuumaiset eli 305-milliset tykit eivät vielä olleet ampumakunnossa ja Venäjä jätti ne taakseen vähin äänin. Toisin kävi Inon linnakkeella.

– Inon linnake oli venäläisten kannalta liian lähellä Pietarin edustalla sijaitsevaa Kronstadtia. He räjäyttivät sen poistuessaan sieltä. Räjäyttivät kuitenkin aika huolimattomasti meidän onneksemme. Siellähän saatiin yksi tykki ampumakuntoon ja sillä ammuttiinkin Kronstadtiin, Favorin kertoo.

Tykeissä käytetyt kranaatit painoivat yli 470 kiloa. Kuva: Karoliina Huopalainen

Favorinin mukaan Tarton rauhansopimukseen lisättiin Kronstadtin ammuntojen vuoksi määräys, että Inon linnake pitää tuhota ja lakkauttaa. Ennen romutusta linnakkeesta kuitenkin pelastettiin kaikki mahdollinen. Viiden 12-tuumaisen tykin putket sekä muita tykkien osia saatiin pelastettua.

Tykkikalusto keräsi pölyä varastossa pitkään. 12-tuumaisten tykkien kunnostamista ja käyttöönottoa pidettiin liian kalliina ja vaativana työnä.

– Rannikkotykistön kehittäjä Johan Rikama, oli jo 20-luvulla sitä mieltä, että ne pitäisi ehdottomasti laittaa kuntoon. Neuvostoliiton Itämeren laivastossa oli kaksi suurta taistelulaivaa, Marat ja Oktjabrskaja revoljutsija. Molemmissa oli tällaisia tykkejä 12. Rikaman mielestä meillä oli pakko olla saman kaliiperin tykkejä, jotta pystyisimme vaikuttamaan näihin laivoihin.

1930-luvulla Suomi ja Viro pelkäsivät, että Neuvostoliitto motittaisi ne. Maihinnousu Ahvenanmaalla tai Viron tapauksessa Saarenmaalla tarkoittaisi, että Neuvostoliitto saisi estettyä kaupankäynnin ja kaluston tuonnin. Salainen yhteistyö alkoi.

– Päätettiin sulkea Suomenlahti Mäkiluodon ja Tallinnan välillä, ihan kuten venäläisetkin suunnittelivat. Torjuntasuunta vain kääntyi itään. Tallinnan puolelle oli jätetty kaksi 12 tuuman kaksoistykkitornia, jotka virolaiset olivat jo saaneet kuntoon. Meille päätettiin rakentaa samanlaiset, Favorin selventää.

Raskaita panoksia voitiin liikutella metalliuria pitkin tykin eri osiin. Kuva: Karoliina Huopalainen

Inon linnakkeesta pelastetut tykkien putket vietiin Mäkiluotoon ja Kuivasaareen. Samalla Kuivasaareen siirrettiin suuressa projektissa tornimateriaalia, joka oli alunperin Mäkiluodossa 14-tuumaisia tykkitorneja varten. Kuivasaari valikoitui Favorinin mukaan sijainniksi, koska uusi torjuntasuunta oli idässä ja saaren betoninen alusta eli kasematti oli muokattavissa tykkitornille sopivaksi.

Mäkiluodossa oli venäläisten jäljiltä nostokraana, jonka avulla yli satatonninen peruslieriö, tykkiaseman sisäkuori, saatiin ylös kuopastaan ja raiteita pitkin satamaan. Sieltä proomu toi lieriön rantaan, josta se vinssattiin raiteilla betonikasematin päälle ja laskettiin vanhan pienemmän tykin paikalle kaivettuun kuoppaan.

Vihollinen kiersi kaukaa

Mäkiluodon tykkitorni oli käyttövalmis ensin, Kuivasaari myöhemmin, vuonna 1935. Favorin kertoo, että Kuivasaaren tykin toiminnasta vastasi 84-henkinen miehistö. Vain muutama vuosi valmistumisensa jälkeen tykki pääsi tositoimiin. Paitsi että sillä ei ammuttu.

– Heti talvisodan alussa Venäjän laivasto kokeili Suomen rannikkotykistön toimintaa pitkin Suomenlahtea. He kävivät tulitaisteluja rannikkopattereiden kanssa kaikkialla, mutta kiersivät Kuivasaaren ja Mäkiluodon kaukaa. Linnake teki tehtävänsä olemassaolollaan, Favorin hehkuttaa.

Jatkosodassa tykillä ammuttiin taistelumielessä yhden kerran. Kun venäläiset evakuoivat pakkovuokra-alue Hankoa, he kiersivät Kuivasaaren kaukaa, Viron rannikkoa pitkin. Yksi alus kuitenkin tuli Kuivasaaren tykin kantaman äärirajoille, jolloin se ampui 30 laukausta.

– Kun ammuttiin noin pitkälle liikkuvaan maaliin, se oli vain häiritsevää tulta.

Vuoden 1945 valvontakomission määräyksiin kuului tykkien siirtäminen pois. Putket siirtyivät Hämeenlinnan varikolle. Kuivasaari toimi merivalvontapaikkana ja hiljeni muilta osin. 

Kuivasaari sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Helsingin Kauppatorilta. Kuva: Eetu Kolehmainen

Kuivasaari jäi viimeiseksi paikaksi Suomessa, jossa 12-tuumainen tykki oli käytössä. Neuvostoliittolaiset räjäyttivät Mäkiluodon tykkitornin poistuessaan Porkkalasta 1956. 

– 50-luvulla tehtiin päätös tykkien palauttamisesta. Putket tuotiin takaisin ja tykki oli ampumakunnossa vuonna 1961. Sillä ammuttiin vuoteen 1973 asti, jolloin sähkölaitteiden todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että tykki meni käyttökieltoon, Favorin selittää.

1990-luvun alussa tykki restauroitiin. Saari on edelleen sotilasaluetta, mutta alueelle järjestetään kesäisin opastettuja kierroksia. Vierailijat pääsevät tykin sisään katsomaan, millainen jätti suojasi Helsinkiä toisen maailmansodan aikana.

Suomen Rannikkotykistökilta pitää tykin edelleen ampumakunnossa. Se ei kuitenkaan ole saanut hankittua ruutia, joten tykillä ei ole ammuttu vuoden 2019 jälkeen.