Suomen suurin ja onnellisin sukukokous

Se järjestetään vuosittain ja ihmiset saapuvat sinne usein pienessä porukassa. He oleilevat keskenään, mutta tapaavat paljon muitakin tuttuja. Festarit ovat kuin sukukokous.

Sadepilvet väistivät Ruissalon tänäkin kesänä, kun 105 000 ihmistä suuntasi viettämään heinäkuista viikonloppuaan festareille.

– Onnistuimme täydellisesti tavoitteessamme, joka oli saada upeat kävijämme olemaan yhtä suurta, hymyilevää ihmismerta, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä hehkuttaa.

Mukana Ruisrockissa oli myös valtava määrä erilaisia kumppaneita ja brändejä. Täysi festarikokemus sisältää yhä enemmän kaupallista. Esimerkiksi geneeristen nakkikioskien sijaan festarikansan muonituksesta vastasivat kymmenet trendikkäät ruokabrändit.

– 70-luvulla tulin tänne aidan ali, nyt ei taitaisi enää onnistua. Paljon on kyllä muuttunut, nimettömänä pysyttelevä entinen puolustusvoimien työntekijä toteaa.

Hänkin on paikalla omien ystäviensä kanssa. Minne tahansa Ruississa käveleekään, kohtaa vanhoja tuttuja. Nopean halauksen ja ylävitosen jälkeen matka tungoksessa jatkuu lavalta toiselle.

Festarisulkeiset maistuivat reserviin siirtyneille vänrikeille Valtteri Vuolalle (vas.) ja Joonas Lapatolle, kersantti Lauri Luikolle ja korpraali Elias Villalle.

Ruisrock ajoittuu täydellisesti kesän saapumiserän ensimmäisten aamujen tienoille.

– Viime vuonna emme itse päässeet paikalle kun palvelus alkoi vähän aiemmin, mutta onhan tämä varmasti kiva tapa II/18-saapumiserälle pitää hauskaa ennen inttiin lähtemistä, reservin vänrikki Valtteri Vuola pohtii.

Festarien sosiaalinen luonne näkyy myös siinä, että tuiki tuntemattomienkin käymiin keskusteluihin on helppo hypätä mukaan. Jutun juurta riittää, ja kotiin lähtee useamman uuden Instagram-seuraajan kanssa.

– Matkalla tuli vastaan yksi uusi alokas, joka kuuli kun puhuttiin inttijuttuja. Hänelle kerrottiin omasta palveluksesta ja innolla tuntui odottavan hänkin. En tiedä, mikä on mennyt vikaan, Vuola nauraa.

Kesällä kotiutuneet näkevät parin viikon reservin kokemuksella paljon samaa varusmiespalveluksen ja festarien yhteisöllisyydessä.

– Vekaranjärvellä kotiutumisjuhlassamme esiintyi Uniklubi. Viiden metrin säteellä lavasta ei ollut ketään, kunnes pienen porukan kanssa mentiin pistämään bileet pystyyn ja kaikki lähtivät mukaan. Tulin Ruissiin siksi, että täällä voin nähdä RUK-kavereita ja kokea sen festarien yhteisöllisyyden, Karjalan prikaatissa palvellut reservin vänrikki Joonas Lapatto tunnelmoi.

– Oli se sitten AUK tai RUK, E- tai J-kausi, inttiaikana on muodostuttu ryhmäksi ja sovittu, että nähdään vielä uudestaan. Festarit on siihen loistava paikka, Vuola lisää ja toivottaa alokkaille hyviä hetkiä uusien kaverien kanssa.

Aleksanteri Hakaniemen keikalla yleisö lauloi innolla mukana muun muassa Temptation Island -ohjelmasta tuttua "Pane mut sekaisin" -hittiä.

Ensimmäistä kertaa omalla nimellä Ruississa esiintyi myös debyyttialbuminsa talvella julkaissut Aleksanteri Hakaniemi.

– Olen nyt kolmatta kertaa Ruisrockissa, mutta aiemmin olen ollut Reino Nordinin ja Evelinan joukoissa. Omaa musaa päälavalla, eihän tässä kohtaa uraa tällaista vielä voi oikein käsittää, Hakaniemi fiilistelee.

Uuden levyn valmistelu on jo pitkällä. 23-vuotiaan artistin haaveissa on tehdä ikivihreää musiikkia, jolla on merkitys. Hakaniemi havainnollistaa urahaaveitaan Tarzan-menetelmällä.

– Mennään liaani kerrallaan eteenpäin. Täällä itsekseen esiintyminen on yksi etappi, ja monen viikon jännitys muuttui kyllä hyväksi fiilikseksi, Hakaniemi iloitsee.

Festareilla on mukava esiintyä hyvätuulisen yleisön edessä.

– Pääsee toteuttamaan omia larppausunelmiaan ja tykittelemään rokkistarana lavalla. Pitää osata nautiskella ja tajuta omat unelmat ja lähtökohdat, Hakaniemi selostaa.

Kiireen keskellä pitää muistaa olla rehellinen itselleen ja myöntää, että aina ei jaksa.

– Levyn nimi Nuorena jaksaa on ironinen, sillä sitä kuulee niin monesti sanottavan. Pitää muistaa huoltaa itseään, että jaksaa sitten sekoilla rauhassa. Perhe muistaa usein kyllä kysellä voinnin perään, Hakaniemi kiittelee.

Hän suoritti varusmiespalveluksensa Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa, ja sai sieltä vauhtia uralle.

– Olin showbandissa, jonka kanssa kierrettiin Miljazz-kiertuetta. Silloin pääsi isommille lavoille ryhmällä kiertämään. Omassa bändissäni kaikki aina tuuraajia myöten ovat palvelleet varusmiessoittokunnassa, joten kyllä ne kontaktit ovat todella arvokkaita – ikäluokkansa parhaita muusikoita ja vielä ihan mukaviakin ihmisiä, Hakaniemi nauraa.

Radiohittejä paukuttanut Hakaniemi aikoo itsekin viettää viikonlopun Ruisrockissa pikatatuointeja jakaen. Festarielämä on harvinaista herkkua artistille, ja mahdollisuus nähdä kollegojen keikkoja. Suosionsa huipulla oleva Ruisrock täyttää ensi vuonna 50 vuotta, joten konsepti on elänyt jo pitkään vahvana. Eikä loppua näy.

 

Näköislehdet