Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Elias Harinen

Kuvassa Lippujuhlan päivän paraatia Hangossa.

Lippujuhlan päivän paraatiin osallistui noin 1200 henkilöä Puolustusvoimista.

"Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut historiallisella tavalla"

Rafael Vanhamäki

Merivoimien komentaja Tuomas Tiilikainen korosti lippujuhlan päivän puheessaan, että Suomen puolustusjärjestelmää on kehitetty oikeaan suuntaan.

– Mikä olisikaan sopivampi juhlapaikka, sillä 150-vuotista historiaansa juhliva Hanko on jo vuosisatoja ollut kauppamerenkulullemme ja huoltovarmuudellemme hyvin tärkeä satama, Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen avasi puolustusvoimain lippujuhlan päivän puheensa vastaanotettuaan valtakunnallisen paraatin tiistaina 4. kesäkuuta. 

Juhlapäivänä tuhansia ihmisiä saapui seuraamaan valtakunnallista paraatia kesäkaupungin kaduille. Paraatiin osallistui noin 1 200 henkilöä, 40 ajoneuvoa ja 10 ilma-alusta. Perinteikkään juhlan järjestelyistä vastasi tänä vuonna Merivoimat.

Tiilikainen korosti juhlapuheessaan, kuinka Venäjän aloittama oikeudeton hyökkäys Ukrainaan on tuonut sodan ja laaja-alaisen vaikuttamisen todella lähelle suomalaisia ja jatkuvaksi osaksi yhteiskunnallista keskustelua.

– Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut historiallisella tavalla. Suomen ja koko Euroopan turvallisuusympäristö on heikentynyt perustavanlaatuisesti, Tiilikainen totesi.

Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen kehui juhlapuheessaan Puolustusvoimien suorituskykyjä. Kuva: Elias Harinen

– On kuitenkin hyvä muistaa, että juuri tällä hetkellä Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa. Suomen puolustuskyvyn perustana ovat asevelvollisuus, laaja reservi, korkea maanpuolustustahto ja kokonaismaanpuolustus.

Hänen mukaansa Ukrainan sodasta tehdyt johtopäätökset osoittavat, että Suomen puolustusjärjestelmää on kehitetty oikealla tavalla. 

– Valmiussuorituskykymme maalla, merellä ja ilmassa ovat huippuluokkaa.

Suorituskyvyt ovat Tiilikaisen mukaan saaneet huomata myös liittolaiset, koska Suomi on jo ensimmäisen Nato-jäsenyysvuotensa aikana osoittanut liittolaisilleen sitoutumistaan ja vastuunkantoaan yhteisen pelotteen ja puolustuksen tehtäviin.

– Esimerkkeinä tästä Merivoimien miinantorjunta-alus Vahterpää on juuri palannut tehtävästään Naton pysyvässä miinantorjunta-alusosastossa Itämeren ja Pohjanmeren alueilta, ja Ilmavoimat on juuri asettanut Hornet-hävittäjäosaston Romaniaan tehostettuun läsnäoloon, Tiilikainen sanoi.

Sotilasparaatissa riitti ihmeteltävää kaiken ikäisille. Kuva: Elias Harinen

Kunnia-asia myös hankolaisille

Hangon Rukki Areenan katsomot täyttyivät valtakunnallista paraatia seuraamaan tulleesta yleisöstä.

– Onhan tämä kunnia asia meille hankolaisille ja todella mahtavaa, että saatiin tänne tällainen paraati, toteaa Pertti Ruuska katsomon laidalla.

Ruuskan mukaan oli hienoa päästä ensimmäistä kertaa näkemään laaja sotilasparaati.

– Itse kävin armeijan aikoinaan Hennalassa Lahdessa, mutta ei siellä näin suurta paraatia päässyt todistamaan.

Ruuska kertoo, että nykyinen maailmantilanne vaikuttaa ajatuksiin paraatista.

– Hyvähän se on näyttää, että täällä rannikollakin on edelleen tällaista sotilastoimintaa, Ruuska huomauttaa.

Inger Nordman kertoo saapuneensa katsomaan paraatia kahdesta syystä.

– Toimin Hankoniemen veteraaniyhdistyksen ruotsinkielisen osaston johtajana ja toivottavasti näen myös Dragsvikissa palvelevan sukulaispoikani, hän sanoo iloisesti.

Kunniavieraina paikalle oli kutsuttu sotien ja miinanraivauskauden veteraaneja sekä lottia ja sotilaskotisisaria.

– Minulle oli kunnia ottaa hoitaakseni siirtymävaihe Hankoniemen sotaveteraaniyhdistyksessä. Yhdistykseen kuuluu enää vain yksi tänä vuonna 100-vuotta täyttävä veteraani, joka on kyllä tänään täällä paikan päällä katsomassa, Nordman kertoo.

Nordmanin mukaan päivä ei lopu paraatin katsomiseen.

– Menemme katsomaan MilJazz-konserttia Hangon kasinolle. Niissä on tapana käydä vähintään kerran vuodessa.

Inger Nordman toivoi bongaavansa paraatijoukoista sukulaispoikansa. Kuva: Elias Harinen

Juhlallisuudet alkoivat laivastoparaatista

Merivoimien alukset saapuivat Hankoon jo ennen lippujuhlan päivää, kun 14 aluksen laivastoparaati järjestettiin maanantaina 3. kesäkuuta ensimmäistä kertaa Hangossa.

Mahtipontisessa alusrykelmässä oli edustajia kaikista Merivoimien alusluokista. Paraatia johti miinalaiva Hämeenmaa vanhimman päällikön johtamana.

Alukset kävivät vuorotellen tervehtimässä Merivoimien komentajaa, joka otti paraatin vastaan monitoimialus Louhelta.

– Paraatilla esiteltiin Merivoimien toimintaa kansalaisille ja kyllä sillä näytettiin myös voimaa, totesi kapteeniluutnantti Mika Koutu huoltoaluksella paraatin jälkeen.

Miehistö oli paraatissa järjestynyt niin sanottuun partaan miehitykseen, joka vastaa maan pinnalla suoritettavaa ohimarssia.

Paraatiin osallistuneisiin aluksiin pääsee tiistaina tutustumaan Hangon Itä- ja Troolisatamassa. Itäsatamassa yleisö pääsee myös veneajeluille joukkojenkuljetusvene Jurmolla.

Iltapäivällä kello 15.30 Hangossa järjestetään taitolento-osasto Midnight Hawksin lentonäytös.

Päivä huipentuu kello 18 alkavaan MILjazz-kiertueen konserttiin Hangon Casinolla.

Lippujuhlan päivä on vuosittain 4. kesäkuuta vietettävä Suomen puolustusvoimain juhlapäivä ja virallinen liputuspäivä. Lippujuhlan päivänä jaetaan myönnetyt kunniamerkit ja ylennetään ansioituneita sotilaita ja reserviläisiä.