Suomen sodat saavat värit
Amerikkalaisteinillä on harvinainen harrastus. Väritettävät kuvat löytyvät usein puolustusvoimien arkistosta.
Talvi-, jatko- ja Lapin sodasta otetut kuvat ovat usein aiheiltaan kiinnostavia, mutta mustavalkoisuus asettaa visuaaliselle näyttävyydelle rajansa. Yhdysvalloista, Rhode Islandin osavaltiosta kotoisin olevan Jared Enosin ansiosta mustavalkoiset otokset ovat alkaneet saada väriä.
19-vuotias Enos harrastaa vanhojen mustavalkoisten kuvien värittämistä. Historiasta kiinnostunut ensihoitajaopiskelija aloitti harrastuksensa pari vuotta sitten.
– Löysin harrastukseni aivan sattumalta. Näin muun muassa ruotsalaisen Sanna Dullawayn teoksia, ja ne olivat niin hienoja, että minunkin oli pakko yrittää, Enos kertoo.
Enosin harrastus vaatii laajaa kuvankäsittelyn osaamista. Vaikka kuvat väritetään tietokoneella, prosessi muistuttaa käsin piirtämistä. Aluksi Enos tutkii, miten valo on vaikuttanut alkuperäiseen kuvaan. Itse väritys tapahtuu aina samassa järjestyksessä: ensin kuvassa mahdollisesti näkyvien henkilöiden ihot, sitten vaatteet ja lopuksi tausta.
– Vaikein projektini on ollut jatkosodassa Osasto Törnin miehistä otetun kuvan värittäminen.
Suomalaiset innoissaan
Enosin tuotannosta löytyy niin saksalaisten sotilaiden kuin ranskalaiskirjailija Albert Camusin potrettien väriversioita. Huomattava osa kuvista on kuitenkin SA-kuva-arkistosta peräisin olevia vanhoja otoksia Suomen sodista.
– Talvisota, jatkosota ja Lapin sota nousevat harvoin esille, kun puhutaan toisesta maailmansodasta. Keskustelu käsittelee vain natsi-Saksaa, Neuvostoliittoa ja USA:ta, vaikka pieni Suomi torjui yhden suurimmista sotilasmahdeista. Minusta se ei ole vain kiehtovaa, vaan myös ihailtavaa, ja siksi väritän usein kuvia Suomen sodista.
Amerikkalaisnuorukaisen harvinainen harrastus on herättänyt huomiota myös Suomessa, ja Enos on saanut paljon palautetta töistään.
– Olkapolettien tai tankkien kuviointien värien löytäminen ei ole helppoa, ja olen saanut korjausehdotuksia väreihin liittyen, mitä arvostan suuresti. Suurin osa palautteesta, etenkin suomalaisten antama, on kuitenkin positiivista ja innostunutta.