Riikka Purra: "Suomen pitää jatkossakin rohkeasti lähestyä Yhdysvaltoja bilateraalisilla aloitteilla eikä tyytyä suhteiden hoitoon pääosin Euroopan kautta"
Valtiovarainministeri varoittaa myös, että Venäjälle annettu oikeus miehittää naapurimaitaan leviäisi muihinkin maanosiin.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kuvaa Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeistä tilannetta painottamalla realistista suhtautumista, sillä Donald Trump hänen mukaansa yleensä tarkoittaa, mitä sanoo.
Purra toteaa, että vaikka polarisoituneessa vaalikeskustelussa molemmat ehdokkaat linjasivat myös sellaisia asioita, jotka eivät ikinä toteudu, Euroopan vastuu omasta puolustuksestaan kasvaa.
– Aikakausi, jolloin Eurooppa varsin huolettomasti pystyi lisäämään sosiaalimenojaan samalla kuin Yhdysvallat huolehti mantereen puolustamisesta, on auttamatta ohi.
Euroopalle siis tulee jatkossa enemmän vastuuta Ukrainan tukemisesta ja samalla myös Euroopan omaa puolustuskykyä on kohennettava. Purra painottaa, että tällä on myös laajempia vaikutuksia.
– Ukrainan puolustamisessa ei ole kyse vain Ukrainan suvereniteetista ja Euroopan turvallisuudesta, vaan laajemman sääntöperustaisen kansainvälisen järjestyksen säilymisestä.
Mikäli Venäjälle myönnettäisiin legitiimi oikeus miehittää naapurimaitaan ja järjestellä asioita omien poliittisten päämääriensä mukaan, leviäisi tämä toimintatapa välittömästi muihinkin maanosiin.
Purra tuo esille, että erityisesti Kiina seuraa tarkkaan, säilyykö lännen kantti Ukrainan tukemisessa, koska sillä on vaikutusta maan toimiin Taiwanin suhteen.
Kiina haastaa Eurooppaa
Venäjän ohella Purra mainitsee Kiinan taloudellisen ja sotilaallisen mahdin haasteena Euroopan unionille. Hän tuo esille, että EU:n ei kannata jäädä Yhdysvaltain ja Kiinan välisen hegemonian kamppailun ulkopuolelle.
– Pidemmän päälle tämä aidalla istuminen ei ole kestävä strategia.
Purra tähdentää, että jos Eurooppa haluaa pitää kiinni arvoistaan, se ei voi esiintyä neutraalina, kun Kiina muiden autoritääristen maiden tukemana pyrkii rakentamaan uudenlaista maailmanjärjestystä.
– Vaikka Kiinan kanssa tulee tehdä yhteistyötä tulevaisuudessa etenkin ilmastoasioissa, emme voi jäädä siitä riippuvaiseksi kriittisillä sektoreilla.
Purra huomauttaa, että Kiinan kanssa voidaan jatkossakin tehdä kauppaa. Kuitenkin nykytilanne, jossa Kiina ei halua harjoittaa vastavuoroisuutta EU:n kanssa markkinoiden avoimuudessa, ei voi jatkua entisellään.
Eurooppalainen puolustusyhteistyö
Euroopan unionin tasolla on käytyä keskustelua puolustushankkeiden rahoittamisesta yhteisellä velalla.
Purra huomauttaa, että kysymys on Suomelle vaikea oman julkisen talouden alijäämän vuoksi. Hän painottaa Suomen etua tällaisissa ratkaisuissa.
– On selvää, että etulinjan maana Suomen tulee olla selvä nettohyötyjä kaikissa mahdollisissa puolustukseen liittyvissä EU-tason ratkaisuissa.
Purra tuo myös esille, että esimerkiksi Ukrainan jälleenrakentaminen ei joka tapauksessa ole mahdollista tai kestävää uudella EU:n yhteisvastuuinstrumentilla.
– On aivan selvää, että tarvitsemme Ukrainaan yksityistä rahoitusta.
Se ei tapahdu globaalissa investointiympäristössä Purran mukaan itsestään ja siksi tulisi olla jonkinlainen valtiollinen takuu yksityisille investoinneille.
Atlantti-Seuran puheenjohtaja Jyrki Katainen haastatteli Purraa muun muassa puolustusteollisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Kuva: Ruotuväki
Hyvät suhteet Yhdysvaltoihin
Uusissa eurooppalaisissa rahoitusratkaisuissa tulee Purran mukaan selvittää, miten Yhdysvallat Naton suurena rahoittajana asiaan suhtautuu, sillä se on perinteisesti suhtautunut skeptisesti Naton kanssa päällekkäisten puolusturakenteiden luomiseen Euroopassa.
Purra painottaa ylipäätään vahvoja kahdenvälisiä suhteita Yhdysvaltoihin.
– On toivottavaa, että valtionpäämiehellemme järjestyisi mahdollisimman nopeasti vierailu Valkoiseen taloon Trumpin kauden alkamisen jälkeen.
Suomen asema on vahvempi kuin monen muun Euroopan maan. Tämä on kaukaa viisaan puolustuspolitiikan, geostrategisen aseman sekä onnistuneen poliittisen ja virkamiestason yhteistyön ansiota.
– Suomen pitää jatkossakin rohkeasti lähestyä Yhdysvaltoja bilateraalisilla aloitteilla eikä tyytyä suhteiden hoitoon pääosin Euroopan kautta.
Riikka Purra puhui ajankohtaisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta Suomen Atlantti-Seuran 25-vuotisjuhlakokouksessa 29. marraskuuta.