Santeri Väänänen

Motivoitunut sotilaspoliisikokelas Harju aikoo palveluksen jälkeen hakeutua sotilasuralle.

Sotilaspoliisikokelas haluaa armeijasta ammatin

Leevi Larkovuo

Kaartin jääkärykmentissä palveleva upseerikokelas Matias Harju ei halua Santahaminan saarelta pois edes palveluksensa jälkeen. Hän on saanut palveluksestaan paljon irti ja aikomuksena on pyrkiä kadettikouluun.

Upseerikokelas Matias Harju / Sotilaspoliisi / Kaartin jääkärirykmentti / TJ 70

"Palvelukseni on sujunut tähän asti tosi hyvin. Ennen inttiä mietin Merivoimien ja Maavoimien välillä ja lopulta päädyin hakemaan maavoimiin sotilaspoliisiksi, sillä taistelu rakennetulla alueella tuntui kiinnostavalta ja hauskalta. Päätös ei ole kaduttanut hetkeäkään. Kun astuin palvelukseen, minut määrättiin suoraan sotilaspoliisikomppaniaan, jossa aloitin heti aselajikoulutuksen. 

Jo palveluksen alussa tiesin haluavani AUK:iin, ja myös RUK oli jo silloin tavoitteena. Laitoin halukkuuden molempiin ja molempiin onnistuin pääsemään. Uskon, että johtajakoulutuksesta on hyötyä sekä siviilissä että työuralla. Johtajakoulutuksen myötä olen kehittänyt kykyäni sopeutua erilaisiin tilanteisiin ja oppinut olemaan erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Johtajakoulutuksen suorittamista katsotaan muutenkin usein hyvällä.

Nyt RUK:n jälkeen olen ollut kasarmiolosuhteissa johtajana ja päässyt kouluttamaan uutta saapumiserää. Sijoitukseni isommissa harjoituksissa on vielä auki. Todennäköisesti se tulee olemaan sotilaspoliisikomppanian varapäällikkö tai komentojoukkueen johtaja. 

Tällä hetkellä meillä on aina kolme viikkoa palvelusta kerrallaan, jota seuraa viikon lomat. Kolme viikkoa menee yllättävän nopeasti, eikä se ole ihan hirveästi painanut. Viikon loma tuntuu sen päälle tosi hyvältä. Uusi järjestely ei ole siten hirveästi vaikuttanut omiin fiiliksiin. Nyt meillä on meneillään vartioviikko eikä ole hirveää kiirettä, niin saa olla vähän enemmän rauhassa. 

Alkuun viikon lomilta palaaminen tuntui oudolta, vaikka nekin lomat nopeasti menivät. Hyvillä mielin lomilta on kuitenkin aina palannut, sillä pääsee näkemään täällä olevat kaverit ja tietää edessä olevan mukava harjoitusviikko. 

Parhaat kokemukseni intissä ovat olleet aliupseerikurssi, ja siellä erityisesti tutkinnon loppuminen. Sen fiiliksen tulen aina muistamaan. Myös se, kun sai RUK:n suoritettua loppuun asti oli hieno saavutus. 

Meidän AUK:n ensimmäisessä harjoituksessa satoi vettä kaatamalla ja ukkosti. Päivän tetsaamisen jälkeen pääsimme telttaan, joka sekin tulvi vettä. Siinä hetkessä ärsytti, mutta nyt jälkeenpäin sitäkin muistelee lämmöllä.

Intin jälkeen tavoitteenani on päästä jossain kohtaa kadettikouluun, mutta myös rauhanturvatehtävät ja sopimussotilaana työskentely kiinnostavat. Sotilasura tuntuu ainakin tällä hetkellä itselle sopivalta vaihtoehdolta."