Sotilaskotiliitto täyttää sata vuotta

Sotkuista on eri aikoina haettu eri asioita, mutta ainakin munkkien ja hetken helpotusten tarjoilu ovat vankkumattomia klassikoita.

Sotilaskoti on keidas. Sitä se on ollut yli sadan vuoden ajan, ja niin tulee jatkossakin olemaan.

Sotilaskotien tarjonta on elänyt ajassaan, niiden toimintamuodot ovat vaihdelleet ja merkitys sotilaille on ollut eri aikoina erilainen, mutta perusajatus on edelleen sama, 100 vuotta tänä vuonna täyttäneen Sotilaskotiliiton toiminnanjohtaja Satu Mustalahti vakuuttaa.

– Sotilaskotien tarkoitus on sotilaiden vapaa-ajan viihtyvyyden parantaminen sekä heidän hyvinvointinsa tukeminen, hän kiteyttää.

Mustalahti on iloinen ja kiitollinen sotilaskotitoiminnan pitkästä historiasta. Vapaaehtoisia – he ovat kaiken perusta – riittää tänäkin päivänä mukaan, ja Puolustusvoimat sekä Rajavartiolaitos arvostavat ja tukevat liiton toimintaa.

– Se, että sotilaskotityö on jatkunut yli sata vuotta, antaa varmuuden, että tämä ei ole ihan turhaa hommaa.

Sotilaskotityön tekijöitä kannustaa erityisesti tieto siitä, kuinka suuri merkitys sotkuilla varusmiehille on.

– Jossakin tutkimuksessa oli, että sotkun merkitys palveluksessa jaksamiseen oli arvioitu yhtä tärkeäksi kuin tupakaverien tuki. Kyllä tämä motivoi meitä, Mustalahti sanoo.

Rintamamiehen levolliset kasvot

Vuonna 1921 sotilaskoteja oli ollut olemassa jo kolmen vuoden ajan. On sata vuotta sitten perustetun Sotilaskotiliiton ansiota, että niitä on suomalaisten sotilaiden ilona edelleen.

– Tuolloin oli pelkoa siitä, että jollei ole jotakin yhteistä keskustelufoorumia ja kattojärjestöä innostamassa, toiminta hiipuu, Mustalahti selventää.

Kattojärjestö toi mahdollisuuden pohtia sotilaskotitoiminnan asioita yhdessä ja neuvotella Puolustusvoimien kanssa esimerkiksi hankittavista tuotteista ja tavaroista. Mitä tarpeita sotilaskotien kentällä onkaan, liitto tuo ne Puolustusvoimien tietoon ja vastaavasti tiedottaa sotilaskodeille Puolustusvoimien tarpeista.

Sotien aikana sotilaskoti oli sotilaalle ennen kaikkea koti. Siellä esimerkiksi vietettiin juhlapyhiä kuin kotioloissa.

– Totta kai nytkin sotilaskodissa näkyvät joulut ja pääsiäiset, mutta silloin se oli vielä tärkeämpää, kun ei päässyt kotiin jouluksi. Oli korviketta ja pullaa, mutta luulen, että henkinen puoli korostui vaikeina aikoina. Siellä oli äidin, isoäidin ja siskon rooleihin sopivaa henkilökuntaa ja sitä kautta henkinen koti, Mustalahti kuvailee.

Kun vertaa sodanaikaisia valokuvia rintamalta ja sotilaskodeista, eron sotilaiden ilmeissä huomaa.

– Sotilaskodeissa otetuissa kuvissa tunnelma huokuu kasvoista: sotilaat ovat levollisia ja poskipäät ja kulmat eivät ole niin kireitä. Sitten kun näkee muita kuvia rintamalta, ilme on kireä.

Kodinomaisuus oli erityisen tärkeää sotien aikana, mutta niiden jälkeenkin kodit ovat toimineet vihreinä keitaina varusmiesarjessa, joissa pääsee hetkellisesti lähemmäksi siviilielämää, eikä ylempiarvoisten tarkkailusta tarvitse välittää.

Myös rauhan aikana sotilaskodit tarjoavat piristystä kurjiin oloihin. Satu Mustalahden mukaan leveimmät hymyt varusmiehiltä saa, kun heille myy sotaharjoituksessa makeaa munkkia ja kuumaa kahvia.

Sputnikeja, kranuja, polakoita, korviketta…

Eri aikoina sotkuista on haettu eri asioita. Esimerkiksi ajalla ennen kännyköitä varusmiehet jonottivat puhelinkoppeihin ja ajalla ennen koronaa niissä tavattiin ulkomaailmasta vierailemaan tulleita läheisiä.

Myytävät tuotteetkin ovat vaihdelleet paljon. Alkuaikoina tarjolla oli lähinnä korvikekahvia ja pullaa. Sitten suunnilleen 1940-luvulla tulivat munkit. Ne ovat pitäneet pintansa edelleen.

– Ehkä tuolloin ajateltiin, miten mahdollisimman edullisista raaka-aineista saataisiin ylellinen tuote. En osaa sanoa, kuka näistä viisaista naisista idean munkkeihin sai, mutta ainakin se oli hyvä idea, koska se levisi nopeasti ja muotoutui brändiksi. Nykyvarusmies syö vähemmän, kun on niin paljon muita vaihtoehtoja, Mustalahti kertoo.

Munkkeja on monia erilaisia eri sotilaskodeissa, ja ne käyvät hyvin kaupaksi. Esimerkiksi Dragsvikin sotilaskoti myy erikoisuutenaan sputnikia, pitkulaista munkkia, jossa on mansikkahilloa ja vaaleanpunainen kuorrutus. Sen menekki on noin 2 000 kappaletta kuukaudessa.

Ympäri Suomen on saatavilla muun muassa vaniljamunkkeja, kinuskimunkkeja, hillomunkkeja, pomadamunkkeja ja omenamunkkeja. Paikallisia erikoisuuksia on myös esimerkiksi Hämeenlinnan sotilaskodissa, jossa leivotaan kranuja, polakoita ja tulisinkoja. Haminassa puolestaan kebabsämpylät menevät varusmiehille kaupaksi.

Korona-aika on saanut sotilaskodeissa aikaan kahvin kulutuksen romahduksen. Tilalle ovat tulleet energiajuomat. Mustalahti uskoo, että kehitys kuitenkin kääntyy toiseen suuntaan ennen pitkää.

– Kun nykyään ei voida istuskella sotkussa, se on romahtanut. Mutta luulen, että kulutus palautuu, kun päästään takaisin normaaliin, Mustalahti arvelee.

Sotilaskotien pyyteetön selkäranka

Mutta mikä sotilaskoteihin oikein vetää 4 800 vapaaehtoista tekemään pyyteetöntä työtä varusmiesten ja reserviläisten hyväksi?

Itsenäisyyden alkuaikoina sotilaskotityö nähtiin ennen kaikkea mahdollisuutena tehdä osansa isänmaan hyväksi. Mustalahti uskoo, että isänmaallisuus yhtenä arvona ohjaa vapaaehtoisia edelleen sotilaskodin pariin.

– Tämä on semmoinen harrastus, että palautteen saa suoraan tiskin tai auton luukun toiselta puolelta. Heti voi aistia, että asiakas on tyytyväinen. Palkka tulee siitä. Olemme eri-ikäisiä naisia ja enenevissä määrin myös miehiä, mutta kaikki samanhenkisiä, Mustalahti avaa.

Sotilaskotiliitto juhlii 100-vuotista taivaltaan lauantaina 2. päivä lokakuuta. Tallenne juhlasta on katsottavissa liiton nettisivuilta.

Kerran vapaaehtoinen, aina vapaaehtoinen. Satu Mustalahti on Sotilaskotiliiton toiminnanjohtaja, mutta käy silti esimerkiksi Rovajärvellä sotaharjoituksissa myymässä munkkeja. Kuva: Jukka Lehtinen