Sotilasjalkapallon taso yllättää

– Tsemppiä äijät!

– Rauhassa vaan! Malttia nyt!

– Hyvä oli! Uutta vaan!

Käynnissä ovat sotilaiden jalkapallon SM-kisat, jotka pelataan Hämeenlinnassa 19.-23. elokuuta. Heti alkuun pelaamisen taso yllättää: vauhti on kovaa ja keltaisia korttejakin jaetaan, kun tilanteisiin mennään kovaa ja asenteella. Kannustushuutoja ja valmentajien ohjeita kuulee tämän tästä. Kentällä pelataan tosissaan, mutta sotilaallisen herrasmiesmäisesti.

Kisojen johtajana toimii Panssariprikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Kimmo Hartikainen. Hänkin toteaa samaa: sotilaiden kisoissa taso on jopa yllättävän kova.

– Minut pelitaso ainakin yllätti: on nähty kunnon pelaamista, eikä mitään "pitkä päätyyn ja perään" -tyyppistä pelailua. Toki jatkoon menijät erottuivat selvästi ja he ovat kyllä ihan pelaamalla ansainneet jatkopaikkansa, Hartikainen kehuu.

Monissa joukko-osastoissa kisajoukkueeseen pääsemiseksi on näytettävä kyntensä try out -tilaisuuksissa, jossa varmistutaan pelaajan tasosta. Usein kriteerinä on kuuluminen vähintään miesten divaritason tai nuorten SM-tason joukkueeseen siviilissä.

Välieriin selviytyivät Kaartin jääkärirykmentti, Porin Prikaati, Kainuun prikaati ja Jääkäriprikaati. Hartikaisen mukaan kisat ovat sujuneet suunnitelmien mukaisesti. Ennakkosuosikkia hän ei kuitenkaan lähde nimeämään.

– Näihin turnauksiin on aina vähän vaikeaa lähteä hakemaan ennakkosuosikkia, kun joukkueet ja niiden pelaajat vaihtuvat joka vuosi. Toki, jos mietitään alueellisesti, mihin perinteisesti jalkapalloilijoita tulee, niin Kaarti, Panssariprikaati ja Porin prikaati ovat tässä mielessä yleensä vahvoilla.

Ensimmäisen kerran mestaruutta on ratkottu jo vuonna 1934, viisi vuotta ennen talvisotaa. Pienen tauon jälkeen, vuodesta 1958, mestari on ratkaistu tämän päivän tyyliin turnausmuotoisesti. Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji ja se näkyy myös sotilaiden välisissä kisoissa.

– Turnauksessa pelaa 10 joukkuetta ja parisataa pelaajaa, pääasiassa varusmiehiä. Tämänkokoinen turnaus saadaan siksi helposti aikaiseksi – joissain pienemmissä lajeissa välttämättä tämän kokoista turnausta ei saada järjestettyä, kun pelaajia ei löydy. Jalkapalloilijoita tulee jokaisessa saapumiserässä, Hartikainen pohtii.

Jalkapallolla on oma arvostettu asemansa myös puolustusvoimissa. Alkulohkon 24 pelissä tehtiin 76 maalia.

– Maaleja täällä tulee. Pelin laadukkuus ja joukko-osastojen aktiivisuus osaltaan puoltavat sitä että näillä kisoilla on oma paikkansa puolustusvoimissa.

Kisojen johtajana toiminut everstiluutnantti Kimmo Hartikainen jakoi myös kiitosta järjestelyorganisaatiolle. – Minä olen ollut vain pieni osa kisojen järjestelyjä. Isoin kiitos kuuluu kaikille taustajoukoille, jotka ovat olleet mahdollistamassa kisojen toteutusta, hän kiittelee.

 

Alokas Leevi Lundell Panssariprikaatista kertoo kisojen olleen piristävää vaihtelua peruskoulutuskauteen. Prikaatin sotilasvala on vasta lauantaina, siksi Lundell on vielä ilman sotilasarvoa. Panssariprikaati jäi tänä vuonna lohkovaiheeseen eikä selviytynyt välieriin.

– Ihan ei riittänyt taso meillä tänä vuonna, mutta saatiin kuitenkin hyvät väännöt Porin prikaatin ja Kaartin jääkärirykmentin kanssa. Keli oli kohdillaan ja kivaa on ollut, Lundell kehui.

Myös joukkueen valmentaja, vääpeli Jukka Järvinen myönsi vastustajien olleen parempia.

– Alkulohkoon jäätiin, käytännössä eilen ratkesi kun pelasimme Porin prikaatia ja Kaartin jääkärirykmenttiä vastaan. Ensin hävittiin Porille ja Kaartia vastaan käytännössä voitolla olisi homma jatkunut, Järvinen kertasi tiistain tapahtumia.

– Johdettiin 1-0 kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta Kaarti tasoitti. Lähdettiin riskillä hakemaan voittoa, sillä tasuri ei olisi riittänyt, ja Kaarti teki viimeisestä tilanteesta 2-1 voittomaalin. Sitä ennen lauottiin tolppaan. Loppupeleissä realiteetti oli kuitenkin se, että lohkosta löytyi kaksi kovempaa joukkuetta ja meidän lopputulokseksi jäi lohkon kolmas sija, valmentaja antoi tunnustusta vastustajille.

Joukkueestaan Järvinen sanoo olleensa ylpeä ja pelaajiensa panokseen tyytyväinen.

– Asenne oli kunnossa ja varmasti jokainen jätti kaikkensa kentälle. Tällä kertaa vastustajat vain olivat parempia – tulostaulu ei valehtele, hän totesi.

Joukkueen pelaajia odottaa paluu normaaliin palvelusarkeen.

– Panssariprikaatissa on ollut perinne, että kun pelit loppuvat niin palataan yksikköön ja normaaliin päiväjärjestykseen. Nyt on kuitenkin p-kausi käynnissä ja päähuomio on sotilaskoulutuksessa.

Hämeenlinnan pelipaikat sisältävät myös kiinnostavaa historiaa: vuoden 1952 Helsingin olympialaisten toisena virallisena olympiakaupunkina toimi juuri Hämeenlinna, ja lohkopelien näyttämönä toimineelta Pullerin kentältä starttasi aikanaan nykyaikaisen viisiottelun kenttäratsastus, joka suuntasi kohti Ahveniston urheilukeskusta. Huomenna pelattavat pronssi- ja loppuottelu pelataan Kaurialan kentällä, jossa pelattiin puolestaan olympialaisten maahockeyturnauksen otteluita.

 

Palkinnoksi kisojen voittaja saa silloisen tasavallan presidentin, Lauri Kristian Relanderin vuonna 1930 lahjoittaman kiertopalkinnon, hopeisen kannun. Aluksi se toimi muiden lajien palkintona, kunnes vuonna 1934 siitä tuli sotilaiden jalkapallokisojen mestaruuspokaali.

 

Yksi kisojen erotuomareista, reservin tykkimies Petri Viljanen kutsuu kisojen tasoa vaihtelevaksi. Hän on samalla kertaamassa ja on tuomaroinut kisoja aiemminkin. Varusmiespalveluksensa hän suoritti Panssariprikaatissa ja on itsekin aikanaan osallistunut kisoihin pelaajana.

– Edelleen näkee hyviä pelaajia ja hyvävauhtisia pelejä. Ehkä kymmenen vuotta sitten taso on ollut aavistuksen kovempi, Viljanen arvioi.

Muutamaa varoitusta lukuunottamatta kisat ovat sujuneet hyvin siististi.

– Jätkät käyttäytyvät pääosin tosi fiksusti. He tietävät, ettei näissä kisoissa kannata hölmöillä, Viljanen veisteli.