Sotilaat osoittivat tasonsa jalkapallokentällä jälleen kerran
Monen vuoden tauon jälkeen kilpailtiin jälleen siitä kuka on Puolustusvoimissa paras jalkapallossa. Jalkapallon sotilas-SM -kilpailut järjestettiin Nokialla 19.–21. syyskuuta.
Kilpailut järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019 Uudenmaan prikaatissa Raaseporissa, mutta jäivät tämän jälkeen kolmen vuoden tauolle koronapandemian vuoksi, mutta nyt taas kisataan. Tänä vuonna kilpailut järjesti Satakunnan lennosto ja kilpailujen johtajana toimi Satakunnan lennoston esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Petri Landkammer.
Alunperin kilpailussa piti olla mukana kahdeksan joukkuetta, mutta muista tapahtumista johtuen Ilmavoimat ei saanut joukkuettaan kilpailuun mukaan, joten kilpailussa oli vain seitsemän joukkuetta. Kilpailussa olleet joukkueet olivat Karjalan, Kainuun, Jääkäri-, Uudenmaan, Rannikko-, Panssari-, sekä Porin prikaatista.
Jokainen joukko-osasto oli muodostanut kilpailuun oman joukkueensa. Jokaisessa joukkueessa oli noin 20 pelaajaa. Joukkueissa pelasi varusmiesten lisäksi myös kantahenkilökunnan jäseniä. Yhteensä pelaajia kilpailussa oli noin 150 kilpailijaa. Pelaajat majoittuivat Satakunnan lennoston Pirkkalan varuskunnassa suojauskomppaniassa.
Porin prikaati pelasi keltaisissa asuissa ja Karjalan prikaati punaisissa. Kuva: Eeli Gröhn
– Sotilaat, anna teille tehtävän. Pelatkaa reilusti, pelatkaa kovaa ja pelatkaa jokainen tilanne loppuun saakka. Osoittakaa teidän kyky ja tahto voittaa jokainen ottelu ja kuten aina paras joukkue voittakoon, Landkammer muistuttaa pelaajia avaussanoissaan.
Pelit käynnistyivät Menkalan kentällä Nokialla tiistaina klo 12.20, jolloin joukot ilmoitettiin kilpailun johtajalle ja klo 12.30 potkaistiinkin jo avauspotku. Pelisää oli Landkammerin sanojen mukaisesti kilpailujen ajan rapsakka ja kolea, mutta siitä huolimatta kaikki pelaajat antoivat kaikkensa. Jo heti ensimmäisestä pelistä lähtien voitiin nähdä, että peli oli kovaa, mutta sotilaallista.
Yksi peli koostui aina kahdesta puolen tunnin erästä ja viiden minuutin erätauosta. Tiistaina ja keskiviikkona pelattiin lohko-ottelut, joista neljä parasta joukkuetta pääsi välieriin. Nämä joukkueet olivat Jääkäriprikaatin, Panssariprikaatin, Porin prikaatin ja Uudenmaan prikaatin joukkueet.
Torstaina pelattiin välierä-ottelut, joista pronssiotteluun joutuivat Panssariprikaati ja Porin prikaati. Finaalipeliin nousivat Jääkäriprikaati ja Uudenmaan prikaati. Finaalipelissä ratkaistiin jalkapallon sotilas-SM kilpailun voittaja.
Kilpailun palkintoina toimivat silloisen tasavallan presidentin, Lauri Relanderin vuonna 1930 kiertopalkinnoksi lahjoittama hopeinen kannu sekä Helsingin ilmatorjuntarykmentin lahjoittama jalkapallon sotilas SM-kilpailuiden kiertopalkinto. Kuva: Eeli Gröhn
Suomen mestaruuden vei Jääkäriprikaati
Finaaliottelussa ratkaistiin Suomen mestaruus Uudenmaan prikaatin ja Jääkäriprikaatin välillä. Lopulta pelin voitti niukasti maalein 3 – 2 Jääkäriprikaati. Pronssiottelun voitti Porin prikaati.
Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valikoitui Rasmus Degermann Jääkäriprikaatista, paras maalipörssi palkinnon sai Sead Bajrami Porin prikaatista, paras maalivahti oli Niklas Hulkkonen Jääkäriprikaatista ja reilun pelin palkinnon sai Panssariprikaati.