Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Ihmisen ja sotilaan kunnia

Ranskalainen sotilas ja runoilija Alfred de Vigny loi uudelleen sotilaan kunnian käsitteen. Hänen ajatuksistaan on hyötyä nykysotilaankin itsetutkiskelussa.

Keskellä Atlantin valtamerta, 1 950 kilometriä Afrikan lounaisrannikosta, sijaitsevassa Saint Helenan saaressa on Geranium-niminen laakso. Sinne, itkupajujen varjoon haudattiin kaksisataa vuotta sitten keisari Napoleon Bonaparte.

Napoleon oli aikansa sotilaskunnian ruumiillistuma. Häntä pidettiin pitkään voittamattomana ja hänen päätöstensä vaikutukset ulottuvat mitä vahvimmin nykyaikaankin. Historiaa lukiessamme olemme tottuneet pitämään sotilaskunniaa juuri Napoleonin kaltaisten suurten sotapäälliköiden ja armeijoiden kunniana, jota juhlistetaan riemukaarin ja paraatein. Sotilaskunnia kuuluukin nykyään lähes pelkästään nimenomaan historiaan.

Viime vuosisadan sodat muuttivat käsityksemme sodasta täydellisesti ja sotilaskunnian käsite vanhentui sen mukana. Ihmisten tappaminen ja sodan julmuudet eivät ole nykyajattelumaailmassa toivottavia, vaikka sotaan liittyisikin ideologisia, uskonnollisia tai kansallisia tavoitteita. Sotilas on lopulta monien mielestä vastentahtoinen teurastaja, suurempien tahojen pelinappula. Onko sotilaana olemisessa lainkaan mielekkyyttä?

Napoleonin menettäessään valtansa ja joutuessa maanpakoon Saint Helenalle, hänen valtakautensa jätti jälkeen sukupolven, jolle siihen kuuluvat runoilijat kutsuivat vuosisadan taudin vaivaamaksi. Alfred de Vigny kasvoi ikäluokkansa poikien tavoin, joita ”ruokittiin keisarin päiväkäskyillä ja joilla oli aina edessään paljastettu miekka”. Heidän kasvettuaan tarpeeksi vanhoiksi astuakseen palvelukseen Napoleon oli kuitenkin jo menettänyt valtansa ja suurten sotaretkien aika oli ohi. Siitä huolimatta Vigny ja monet hänen ikätoverinsa liittyivät armeijaan, ja tulivat pettymään odottaessaan sotaa, jota ei tullut.

Rauhanajan toimettomuus ja myöhemmin vallankumouksen aikainen maamiehiä vastaan käyty taistelu katkeroitti kreivi Vignyn ja monet hänen tovereistaan. Kyseenalaistaessaan uravalintaansa hän ryhtyi pohdiskelemaan elämäänsä ja tapaamiaan ihmisiä. Tämä sai hänet ryhtymään pohtimaan yksittäisten sotilaiden kunniaa ja hyveitä. Näistä pohdinnoista hän kirjoitti kirjan ”Servitude et Grandeur Militaires – Sotilaan orjuudesta ja suuruudesta”.

Teoksessaan hän kääntää katseensa pois voitokkaista taisteluista ja sotapäälliköistä ja sen sijaan tutustuu paljon kärsineisiin sotilaisiin, jotka ovat joutuneet moraalisiin ristiriitoihin sodan luonteen tai sotilaan velvollisuuksien takia. Hän tarkastelee, miten nämä ovat kantaneet ristinsä ja pysyneet pyrkimyksessään tehdä oikein. Näistä tarinoista Vigny löysi uudelleen arvostuksen sotilaselämää ja sotilasta kohtaan, erilaisella tavalla kuin aikaisemmin.

Useat de Vignyn arvostamista sotilaan hyveistä, kuten sotilaan kurinalainen elämäntapa ja ennen kaikkea alttius uhrata henkensä, eivät ole kadonneet minnekään. Vignyn teos huipentuu ja lopulta tiivistyy kuitenkin yhteen suureen aiheeseen, joka on kunnia. Hänen kasvettuaan pois nuoruutensa innostuksesta yleinen sotilaskunnia menetti merkityksensä hänen silmissään yksittäisen sotilaan kunnian rinnalla.

Kunniaa pidetään nykyään jo vanhentuneena käsitteenä. Se on kuitenkin yksi niistä asioista, joka ei koskaan katoa, vaikka saa uuden nimen. Yleisesti kunnia on määritelty yleiseksi arvostukseksi tai maineeksi. Kaikilla on oma kunniansa, mutta sen voi myös menettää, siihen liittyy vahvasti moraalinen aspekti.

Vigny nostaa kunnian sotilaan tärkeämmäksi tavoitteeksi, ei suurten voittojen tuoman kunnian, vaan oikean toiminnan kunnian, kunnian, joka saattaa olla piilotettua ja niin vielä arvokkaampaa. Sotilaan ammatissa, varsinkin sodan aikana, oikein toimimisen merkitys kasvaa, kunniansa säilyttäminen on vaikeampaa kaaoksellisissa olosuhteissa. Se saattaa vaatia oikein toimimista kuolemankin uhalla. Sitä suuremmaksi toisaalta kasvaa oikein toimimisesta syntyvä kunniakin.

Vigny uskoi kunnia-ajattelun säilyvän vielä pitkään. Nykyään se kuitenkin muotoillaan eri tavoin ja Vignyn klassikkoteos tuntuu ehkä hieman vanhahtavilta. Minusta hänen oivalluksensa ovat kuitenkin tärkeä osa elämäntapaa, jota sotilaan tulisi noudattaa. Ihmisarvon tunnistaminen, sen kunnioittaminen itsessään ja toisissa sekä pyrkimys aina olemaan loukkaamatta sitä väärän toiminnan kautta muodostavat kunnian ja kunnioittamisen. Uskon, että vain näiden kautta ihminen voi seistä suoraselkäisenä ja vahvoin sydämin. Ja kun nämä testataan vaikeissa tai kriisiolosuhteissa ja ne kestävät, sitä kutsutaan todelliseksi sotilaan kunniaksi.

 

 


Lähde: Sotilaan orjuudesta ja suuruudesta, suomentanut Kaarle Hirvonen, KR-Kirjat, 1984