“Sotilaan kokemus ei ole täydellinen ilman pukua” – Sotilaan tyylikkyydestä tulee nauttia vielä, kun siihen on aikaa

Aurinko paistaa keskikesän helteellä Lahden matkakeskuksen parkkipaikalla. Tuore alokas odottaa kyytiä levossa, liikkumatta, uudenkarhea M05-lomapuku päällään. 

Hän puntaroi mitä saa ja ei saa tehdä. Ensimmäisten kahden viikon aikana hänen pääkoppansa täytettiin vierailla käyttäytymismalleilla, joten hän uskaltaa juuri ja juuri liikuttaa päätään.

Päällimmäisenä hänellä kuitenkin on mielessään ajatus siitä, kuinka hienolta ja arvovaltaiselta näyttää, kun saa edustaa oikein armeijan vihreissä.

Varuskunnan ulkopuolella liikkuminen lomavarustuksessa on täysivaltainen kokemus. Ruotuväkeen tultuani kuljen päivittäin ihmisten ilmoilla kurkkusalaateissa pelkkien lomien lisäksi, joten siihen on tottunut. 

Vaikka siitä on tullut normaalia, inttivaatteiden käyttäminen avaa täysin erilaisen muodon elämälle kuin siviilivaatteet. Tämä jaksaa ihmetyttää edelleen.

Varusmies ei esiinny julkisesti vain yksilönä, vaan osana valtavaa organisaatiota, jonka läsnäolon tuntee joka kerta, kun muistaa olevansa vihreissä. Sitä joutuu ja saa pohtia jatkuvasti, miten sotilas käyttäytyisi eri tilanteissa ja täyttääkö Yleisen palvelusohjesäännön kohdan 86 vaatimukset. 

Arkiset tapahtumat, kuten kaupassa tai kirjastossa käynti saa lisämaustetta siitä, kun ihmiset seuraavat katseillaan ja pohtivat, mitä varushenkilö tekee Oodissa iltakuudelta.

On myös yleistä, että varushenkilöille tullaan puhumaan aiheesta jos toisesta. Sen takia, mitä armeijan puku edustaa, luo se ihmisissä affekteja, jotka heijastuvat välttämättä keskustelun sisältöön ja muotoon 

Usein vanhemmat herrashenkilöt jakavat omia inttikokemuksiaan tai kyselevät aamujen määrää. Vastaantulevat tuntevat oikeudekseen aamutella ja puhua mistä sattuu, vaikka se ei olisikaan normaalisti kohteliasta. Toisaalta joskus vieraat huikkaavat jotain päivää piristävää taikka tervehtivät tavallista leveämmällä hymyllä.

Monet velvolliset voivat varmasti samaistua havaintoon, että maastopuku tuntuu suorastaan pyytävän ihmisiä tulemaan puhumaan tai kommentoimaan. Suomalaisille ominaiseksi väitetty vaitonaisuus haastetaan, kun vastaan tulee sotilas vihreissä.

Koska maastonvihreät kertovat valtavasti sen kantajasta, se voi tuottaa eräänlaisen paljauden tunteen kantajassaan. Ajoittain pitkään julkisesti liikkuminen maastopuvussa voi olla varussotilaan näkökulmasta hyvinkin tukala kokemus.

Fenomenologit, kuten Maurice Merleau-Ponty pohtii kaikkea liittyen ihmisen koettuun elämään ja todellisuuteen. Hän väittää kehon olevan välttämätön osa ihmisen kokemuksen luomista. Merleau-Pontyn kuvailema keho ei kuitenkaan ole pelkkää luuta ja lihaa, vaan myös esimerkiksi vaatteita, jotka vaikuttavat kokemukseen. 

Sotilaan kokemus ei näin ole täydellinen ilman pukuansa. Tästä syystä suomalainen sotilas syntyy lopullisesti vasta vaatetuksensa myötä. Univormulla on kokemuksen tason lisäksi käytännön merkitys. Se tuo arvostusta, yhteenkuuluvuutta ja kertoo kantajansa asemasta Puolustusvoimissa.

Tyylikkyyden ja yhtäläisen vaatetuksen tärkeys ymmärrettiin jo varhain Suomen itsenäisyyden historiassa. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela suunnitteli erään ensimmäisistä itsenäisen Suomen sotilasasuista, harmaan m/19-puvun. Tämä muodosti pohjan pitkälle vaatesuunnittelun ketjulle, joka päätyi armeijan harmaiksi ristittyyn m/83-pukuun.

Vaikka pidän armeijan harmaista pois siirtymistä varussotilaiden osalta suomalaisen sotilasmuodin tragediana toivon, että uudet alokkaat ymmärtävät vihreiden pukineiden arvon ja merkityksen astuessaan ensi kertaa lomille ensi viikolla.

Ennen kaikkea armeijan vaatteista ja sen suomista ainutlaatuisista kokemuksista tulee nauttia, sillä ne eletään vain kerran. Tiedän itse tulevani ikävöimään intissä ennen kaikkea univormua.