Sotilaalliselle koulutukselle ei, ampumaradalle kyllä

Puolustusministeri Antti Häkkänen ja oikeustieteen apulaisprofessori Ukri Soirila korostavat, ettei sotilaallista koulutusta voi antaa Ahvenanmaalla, demilitarisoidulla alueella.

Ahvenanmaalaiset reserviläiset toivoivat tammikuun Ruotuväessä, että he voisivat jatkossa saada Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kursseja kotiseudulleen. Ruotuväki kysyi puolustusministeriöltä vastauksia.

– Puolustusministeriön näkökulmasta Ahvenanmaa[n] sopimus on varsin yksiselitteinen sen osalta, että sotilaallinen toiminta tai tässä tapauksessa sotilaalliseksi toiminnaksi tarkoitettu harjoittelu ei ole sopimuksen mukaan mahdollista, linjaa puolustusministeri Antti Häkkänen (kok).

Ruotuväen haastattelema Ahvenanmaan paikallisen reserviläisyhdistyksen puheenjohtaja Jonas Back näki, että monet alueen demilitarisoinnin aiheuttamista vaikeuksista maanpuolustuskoulutuksessa olisi ratkaistavissa yksinkertaisella poliittisella päätöksellä.

Ministeri ei kuitenkaan ajatukselle lämpene.

– Sekä puolustusministeriö että hallitus pääministerin johdolla ovat sitoutuneita olemassa oleviin sopimuksiin ja niiden täysimääräiseen soveltamiseen, Häkkänen toteaa.

Hän ei kuitenkaan kommentoinut, olisiko puolustusministeriön mahdollista tehdä päätös uudenlaisesta sopimustulkinnasta, jossa puolustushallinnon rahoitusta maanpuolustuskoulutukseen ei nähtäisi demilitarisaation ehtojen rikkomista, kuten Back on ehdottanut.

Tammikuun jutussa esiteltiin myös Ahvenanmaalta Säkylään matkustaneita reserviläisiä, jotka osallistuivat MPK:n järjestämälle Soldatens grundkurs (Sotilaan peruskurssi) 3:lle.

Mantereella järjestettäviin harjoituksiin osallistuminen on nimittäin ainoa tapa, miten ahvenanmaalaiset voivat osallistua sotilaallisiin harjoituksiin.

Reserviläiset toivoivat, että harjoittelu kotiseuduilla olisi mahdollista, koska mantereelle matkustaminen vaatii resursseja ja mahdollisesti ylimääräisiä lomapäiviä.

Logistinen haastavuus ei herätä Häkkäsessä sympatiaa, vaan hän kuittaa välimatkan toteamalla, että muualtakin Suomesta matkustetaan pitkiä matkoja MPK:n kursseille.

Epäselvyyttä ampumaradoista

Ahvenanmaan reserviläisyhdistyksen puheenjohtaja Back totesi jutussa, että Ahvenanmaalle tarvittaisiin edistyneempi ampumarata, sillä tällä hetkellä saarella sijaitsevalla radalla ei voi harjoittaa sovellettua reserviläisammuntaa (SRA). 

Ministeri Häkkänen ei näe asiassa ongelmaa.

– Ahvenanmaalla on lukuisia ampumaratoja, joiden käyttöä voitaisiin varmasti tehostaa myös reserviläisten tarpeeseen suorittaa reserviläisammunta-lajia, jota varten järjestö [Ahvenanmaan reserviläisyhdistys] on alun perin perustettukin.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) ei näe, että Ahvenanmaalla olisi tarvetta uusille ampumaradoille. Kuva: Amos Kautto

Väite ei Backin mukaan kuitenkaan ole totta. Hän kertoo, että vaikka Ahvenanmaalla onkin useita kohteita, joissa kiväärillä voi ampua, eivät ne ole varsinaisia ampumaratoja, vaan pikemminkin metsästyskiväärien kohdistuksille tarkoitettuja paikkoja.

Kunnon ampumaratoja Ahvenanmaalla on hänen mukaansa vain yksi, eikä sekään ole soveltuva SRA:han. Suurin ongelma on radan pituus ja fyysinen rakenne – nykyisellään dynamista kivääriammuntaa ei käytännössä voi harrastaa yli 50 metrin etäisyydelle. 

Tämä tekee SRA-harjoittelusta vakavasti puutteellista, sillä laji perustuu vaihteleviin ampumaetäisyyksiin, liikkeeseen ja erilaisiin esteisiin, joita nykyinen rata ei tarjoa.

Tosiasiallisesti SRA-rataa ei siis voi noin vain panna pystyyn, vaan olemassa olevaa ampumarataa pitäisi laajentaa ja muokata merkittävästi, jotta SRA:n harjoittaminen olisi ylipäätään mielekästä.

Vaihtoehdot vähissä

Valtionjohdon tiukka tulkinta Ahvenanmaan sopimuksesta ei tarjoa saaren reserviläisille toivoa vallitsevan tilanteen muutoksesta.

Helsingin yliopiston oikeustieteen apulaisprofessori Ukri Soirila pitää kuitenkin puolustusministeriön tulkintaa oikeansuuntaisena.

– Kyllä minäkin lukisin sitä sopimusta niin, että jos ahvenanmaalaiset haluavat kouluttautua maanpuolustuksessa, niin siihen täytyy osallistua mantereen puolella.

Käytännössä muutosta voisi siis odottaa vain siinä tapauksessa, että Ahvenanmaan sopimus ei syystä tai toisesta enää sitoisi Suomea. Soirila kertoo tällaiseen olevan yleisellä tasolla neljä mahdollisuutta kansainvälisessä oikeudessa.

– Ensimmäinen on se, että sopimusvaltiot yhdessä sopivat. Aina on mahdollista yhteisymmärryksessä purkaa sopimus, muuttaa sopimusta tai tehdä uusi sopimus, joka korvaa edellisen sopimuksen. 

Seuraavat vaihtoehdot ovat sopimuksen yksipuolisia purkamisia. Ne voivat johtua siitä, että jokin sopimuksen osapuoli rikkoo sopimusta räikeästi, ylitsepääsemättömästä esteestä (esimerkiksi kauppasopimuksissa) tai siitä, että olosuhteet ovat muuttuneet niin merkittävästi, että osapuoli katsoo, ettei sen enää tarvitse noudattaa sopimusta.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan varsinkin poliittisissa piireissä moni katsoi, että viimeinen ehto olisi täyttynyt ja että Ahvenanmaan sopimus olisi siksi rauennut Suomen osalta.

Ehtoon ei kuitenkaan voi vedota heppoisin perustein, ja Soirila ei uskokaan, että Suomella olisi pitävää argumenttipohjaa sopimuksesta irtaantumiseen.

– Sen pitäisi olla sitten tavallaan näkemykseni mukaan sellainen tilanne, että ihan millä tahansa hetkellä joku valtio olisi hyökkäämässä sinne Ahvenanmaalle, Soirila sanoo ja huomauttaa, että myös tällainenkin tilanne on otettu sopimuksessa huomioon.

Kaidalla polulla

Apulaisprofessori Soirila varoittaa, että laittomalla sopimuksesta irtaantumisella olisi todennäköisesti negatiivisia vaikutuksia Suomelle.

– Toiset valtiot voisivat esimerkiksi viedä asian kansainväliseen tuomioistuimeen.

Vaikka Suomen liittolaiset suhtautuisivatkin maamme tavoitteisiin myötämielisesti, ja vaikka Venäjä ei tuomioistuimesta suuremmin perusta, voi Suomen maine oikeusvaltion ja sääntöpohjaisen järjestyksen airuena kärsiä kolauksen maailmanlaajuisesti.

– Suomella on pitkä selkeä linja, että sinne Ahvenanmaalle ei ole mitään sotilastoimintaa viety, niin tavallaan muilla sopimusvaltioilla olisi oikeus myös olettaa, että näin toimitaan myös tulevaisuudessa. Näin Suomi on tätä sopimusta tulkinnut.

Sopimusoikeuden rikkominen voi Soirilan mukaan johtaa vastatoimiin.

– Toiset valtiot voivat luopua muista kansainvälisistä velvoitteista Suomea kohtaan, kunnes Suomi taas suostuu noudattamaan Ahvenanmaan sopimuksen velvoitteita.