Sotatieteet ilmiöineen ovat poikkeuksellisen ajankohtaisia
Tekoäly ja yksityiset toimijat puhuttivat Maanpuolustuskorkeakoulussa pidetyillä Sotatieteen päivillä.
Sotatieteet ovat ennen kaikkea ajankohtainen tieteenala, totesi Sotatieteen päivät avannut Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, kenraalimajuri Mika Kalliomaa.
– Ukrainan sodan myötä me sotatieteen harjoittajat olemme poikkeuksellisessa valokeilassa, Kalliomaa toteaa.
Tieteenalan ajankohtaisuudesta kertoo esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun medialle käyttämä aika vuonna 2022.
– Meille suunnatuista 999:stä mediaesiintymispyynnöistä pystyimme toteuttamaan 630, ja teimme medialle yhteensä 3 600 tuntia töitä, Kalliomaa summaa.
Vaikka tekoäly mielletään usein muiden tieteenalojen ajankohtaiseksi ilmiöksi, myös sotatieteiden saralla tekoälyllä on merkittävä rooli.
Tekoälyä voidaan käyttää hyödyksi sotatieteiden parissa, mutta vielä toistaiseksi sen uhat ja mahdollisuudet eivät ole vielä täysin selvillä.
Systeemiajattelun asiantuntija, johdon neuvonantaja Hermanni Hyytiälä tunnistaa haasteita ja uhkia tekoälyn käytössä.
– Usein saatamme tekoälyn avulla ratkaista meille tunnettuja ongelmia, mutta emme välttämättä osaa ratkaista meille tuntemattomia ongelmia, Hyytiälä toteaa.
Puolustusvoimien digitalisaatiojohtaja, everstiluutnantti Tero Solante kertoo, että generatiivinen tekoäly on esimerkiksi onnistunut luomaan yhtä hyvän esseen kuin mitä upseerit ovat koulutuksessaan tuottaneet. Solantea asia huolestuttaa.
– Voiko ulkopuolinen toimija pyytää tekoälyä kirjoittamaan Suomen puolustussuunnitelman, joka olisi riittävän lähellä sitä, mitä me ammattilaisina ajattelemme, Solante pohtii.
Yksityiset toimijat taistelukentillä
Tekoälyn ohella Sotatieteen päivillä esiin nousivat yksityiset toimijat ja niiden hyödyntäminen.
Yksityisiä toimijoita hyödynnetään taistelukentillä muun muassa puuttuvan suorituskyvyn sekä puuttuvien resurssien vuoksi, sotatieteiden tohtori, tutkija Markus Häyhtiö toteaa.
– Nykyaikaisten konfliktien luonteeseen kuuluu kiinteästi ja olennaisesti se, että paikalla on aina yksityisiä toimijoita, Häyhtiö toteaa.
Myös Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sijoitusjohtaja Tapio Passinen korostaa yksityisten toimijoiden merkitystä verkostoissa. Hän näkee suurta potentiaalia muun muassa kaksoiskäyttötuotteissa.
– On paljon asioita, joita voidaan käyttää sekä siviilipuolella että puolustusvoimissa eri maissa, Passinen toteaa.
Tällaisille tuotteille voisi olla enemmän halukkaita rahoittajia, koska tuotteita voidaan hyödyntää muussakin kuin sotilaskäytössä. Näin myös Puolustusvoimia hyödyttävä innovaatiotoiminta saisi entistä enemmän rahoitusta.
Maanpuolustuskorkeakoulun ja Suomen Sotatieteellinen Seura ry:n järjestämillä Sotatieteen päivillä pohdittiin sotatieteen ajankohtaisia ilmiöitä 11.-12. lokakuuta. Plenaariesitelmät ja paneelikeskustelut ovat katsottavissa tallenteena Maanpuolustuskorkeakoulun Youtube-kanavalla: https://youtube.com/maanpuolustuskorkeakoulu