Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Jesse Liitola

Kuvassa Rakuunasoittokunta soittaa.

Rakuunasoittokunta esiintyi talvisodan muistopäivän konsertissa Lappeenrannassa.

Sota-ajan laulut soivat Lappeenrannassa

Aleksi Hämäläinen

Eilen tuli kuluneeksi 82 vuotta talvisodan päättymisestä. Talvisodan päättymisen muistopäivää on juhlistettu eri tavoin ympäri Suomen.

Eilen vietettiin talvisodan päättymisen muistopäivää. Sodan päättymisestä tuli kuluneeksi tasan 82 vuotta. Muistopäivänä Lappeenrannassa järjestettiin Rakuunasoittokunnan "Sota luo laulunsa" -konsertti, jossa kuultiin kappaleita eri vuosikymmeniltä. Konsertin solisteina toimivat Mikael Konttinen ja Mari Palo. Lisäksi konsertissa kuultiin musiikkineuvos Seppo Hovin kertomana tarinoita sota-ajan musiikin syntymisestä sekä musiikin merkityksestä sotilaiden mielialan kohottajana.

Alunperin konsertti piti järjestää jo kaksi vuotta sitten, mutta korona tuli väliin ja se piti perua. 

– Pari vuotta sitten meidän piti tämä konsertti pitää, kun oli 80 vuotta kulunut talvisodan päättymisestä. Yksi ihminen veteraaniyhdistyksestä, Erkki Pulli nimeltään kovasti järjesti tätä veteraanien puolesta. Hän kuitenkin ehti menehtyä eikä pääse tätä konserttia kuuntelemaan, Rakuunasoittokunnan päällikkökapellimestari musiikkimajuri Riku Huhtasalo muistelee. 

Musiikkimajuri Riku Huhtasalo kävi ensimmäistä kertaa laskemassa seppeleen varuskunnan edustajana talvi- ja jatkosodan sankarivainajien muistomerkillä. Kuva: Jesse Liitola

Muistopäivällä tärkeä merkitys

Musiikkimajuri Riku Huhtasalo kertoo päivän olevan herkkä ja perinteikäs. 

– Talvisodan päättymisen muistopäivä, sehän on aika herkkä päivä. Talvisotahan on maailmankin mittakaavassa sellainen sota, että siitä puhutaan ympäri maailmaa. 

Huhtasalolle juuri tästä päivästä merkityksellisen teki myös se, että hän kävi ensimmäistä kertaa varuskunnan edustajana laskemassa seppeleen talvi- ja jatkosodan sankarivainajien muistomerkillä, Lappeenrannan sankarihautausmaalla. Aiempina vuosina hän on ollut johtamassa orkesteria. 

Myös musiikkineuvos Seppo Hovi kertoo päivän olevan merkityksellinen. 

– Tänä päivänä tälläinen konsertti on jollain tapaa ajankohtaisempi ja tärkeämpi kuin aikaisempina vuosina. Ja nyt, kun aika veteraaneista jättää toinen toisensa jälkeen, on teidän sukupolven sekä meidän aika siirtää perintöä siitä selviytymistarinasta, jonka yksi suuri pointti oli talvisodan tulos. 

– Viihde oli talvisodan aikana hyvin vähäistä ja se ei istunut siihen mielialaankaan. Mutta sieltäkin tuli paljon ainesta tähän konserttiin, ja tässä kuljetaan musiikin ja juontojen myötä sotien tarinaa, ja se on myös sellaista historian kerrontaa, Hovi lisää. 

Musiikkimajuri Riku Huhtasalo sekä musiikkineuvos Seppo Hovi pitävät sotilasmusiikin roolia tärkeänä. Kuva: Jesse Liitola

Musiikilla suuri merkitys sotilaiden mielialan kohottajana 

Musiikkineuvos Hovi kertoo, että sota-aikana musiikin rooli oli verrattoman tärkeä. Lisäksi sotilasmuusikoilla oli todella tärkeä rooli. 

– Heillä oli tietysti erittäin tärkeä rooli, koska he olivat ammattilaisia. Ja ei ollut silloin niin laaja tämä osaamisen taso kuin tänä päivänä. Sitä ohjelmistoa sitten levitettiin todella laajalle. 

– Tänään tulee tässä konsertissa pieni otos siitä, millä tavalla silloinkin yritettiin musisoida tavoittaen yleisöä hengellisessä, isänmaallisessa mutta myös varsin viihteellisessä ja kansanomaisessa otteessa, Hovi täsmentää.