Sodan varjot väreinä Ateneumissa

Punaiset lehdet, oranssit talot ja värikkäät ihmishahmot. Taide toi lohdutusta ja toivoa sota-ajan lohduttoman harmaaseen arkeen. Ruotuväki kävi tutustumassa sodan värimaailmaan Ateneumin Sodan sävyt -näyttelyssä.

Talvisota, jatkosota ja Lapin sota 1938-1945 eivät näkyneet maalaustaiteessa pelkästään niin synkkänä aikakautena kuin voisi kuvitella. Uhkien ja ahdistuksen keskellä haluttiin uneksia valoisammasta huomisesta. Epävarmoina aikoina useat ihmiset elivät “kuin viimeistä päivää”. Se näkyi maalauksissa kirkkaina ja monipuolisina väreinä ja kauniiden kukkien ja hedelmien kuvauksena. Elinvoimaa ja toivoa symboloitiin muun muassa värikkäillä ja iloisilla narrihahmoilla, juhlien kuvauksella ja uuden rakentamisella.

Toki taiteessa näkyi myös realistisia tulkintoja; kuvauksia pula-ajan vaikutuksesta elämään, kärsimystä, nälkää ja vilua. Aikalaisen silmissä iloisempi, valoisampi ja hauskempi taide oli kuitenkin suositumpaa. Ihmiset halusivat ottaa etäisyyttä vallitsevaan olotilaan. Tämä näkyi kuvataiteen lisäksi myös muissa formaateissa: elokuvissa, musiikissa ja kirjallisuudessa.

Ateneumin Suomen taiteen historia -näyttelyssä käydään läpi maan historiaa klassikkomaalausten ja tuntemattomampien teosten avulla. Sodan sävyt -osio on omistettu sota-ajan maalauksille. Maalausten sisällöt ovat runsaudessaan niin vaikuttavia, että kävijän kannattaa suosiolla rajata, mihin on aikaa yhden vierailun aikana tutustua, ja tulla mahdollisuuksien mukaan toisen kerran uudestaan. Tässä muutama nosto näyttelyn tarjonnasta.

Näyttelyssä ensimmäisenä verkkokalvoille levittäytyy Yrjö Saarisen surrealistinen, kiljuvan räikeitä värejä hehkuva ölyjävärimaalaus Lepohetki (1942). Taulussa joukko sotilaita rentoutuu taistelun rasituksista vesistön lähellä. Jotkut ovat uimassa ja peseytymässä. Värimaailma luo teokseen iloisen ja toiveikkaan tunnelman, joka polarisoituu sotilaiden sodan kivettämiin kasvoihin. Ainoa sotaan viittaava elementti taulussa on verikauha, muuten he voisivat olla tavallisia nuoria miehiä.

Myös Gösta Diehlin abstraktisessa maalauksessa Pommitetty kylä (1950) käytetään laajasti erilaisia värejä ja muotoja. Talot on maalattu oransseiksi ja ihmiset puettu värikkäisiin asuihin. Teoksessa joukko kaupunkilaisia on kerääntynyt yhteen, ja taustalla palaa kaupunki.

Yngve Bäckin maalaus, Sodan sävel, (1944) on yksi näyttelyn synkimpiä, jylhimpiä ja jollain tavalla pelottavimpia maalauksia. Teoksessa näkyy jatkosodan loppuvaiheen tuhoisat pommitukset kaupunkeihin ja perääntymisen aiheuttama epätoivo. Ankara industriaalinen hahmo soittaa veren punaisena hohtavaa selloa. Teoksen alareunassa ihminen yrittää suojata kuulonsa. Värit ovat kylmät, hyytävät ja toivottomat.

Sodan jälkeen maalaustaiteeseen tuli uusia aiheita, jotka omalta osaltaan kohottivat kansallista itsetuntoa ja valoivat uskoa tulevaisuuteen.

Lähteet: Suomen taiteen tarina, 2017, Riikka Ala-Harja, Juha Itkonen, Heidi Köngäs, Sirpa Kähkönen ja Matti Rönkä.