Stubb: "Sodan ja rauhan välissä on laaja usvainen tila – yksi rintamalinjoista kulkee omien päidemme sisällä"
Presidentin näkemyksen mukaan Suomen asema on vakaa epävarmasta turvallisuuspoliittisesta tilanteesta huolimatta.
Tasavallan presidentin, Puolustusvoimain ylipäällikön Alexander Stubbin mielipide tulee selväksi. Suomen puolustus on astunut uuteen aikakauteen maailman myllerryksessä.
Stubb suitsuttaa Suomen sotilaallista puolustusta itsenäisyyden aikana. Hän toteaa, ettei Suomi ole koskaan unohtanut vahvan kansallisen puolustuksen merkitystä.
Presidentti hehkuttaa erityisesti maailmalla paljon puhuttaneen suomalaisen kokonaisuusturvallisuuden mallin, jossa koko yhteiskunta on valjastettu osaksi isänmaan puolustusta. Tätä Stubb pitää edelleen ensiarvoisen tärkeänä.
– Kokonaisturvallisuuden mallissa jokainen viranomainen tuntee roolinsa ja tekee läheistä yhteistyötä muiden kanssa.
Nyt turvallisuusympäristö on kuitenkin muuttunut radikaalisti.
– Ennen puhuimme uskottavasta itsenäisestä puolustuksesta. Nyt Suomen linja on vahva kansallinen puolustuskyky osana liittokuntaa. Jotta perusasia ei unohtuisi, sanon sen vielä: emme koskaan enää ole yksin, Stubb julistaa.
Teknologian huima kehitys on myös uhka
Stubb toteaa, että uusien teknologioiden myötä puolustuksen rajalinjat ovat muuttuneet häilyvämmäksi.
– Sodan ja rauhan välissä on laaja usvainen tila. Yksi rintamalinjoista kulkee omien päidemme sisällä.
Hän näkee, että datasta kilpaillaan jatkossa enemmän ja sillä käydään tulevaisuudessa myös sotia.
Presidentin mielestä teknologisen murroskauden tuomiin uudenlaisiin uhkiin varautuminen vaatii kaikkien puolustushaarojen ja koko yhteiskunnan yhteistyötä.
– Suomen puolustuksen toteuttaminen vaatii suorituskykyä kaikissa toimintaulottuvuuksissa, resursseja ja kykyä hahmottaa tulevaisuuden sodat ja konfliktit, hän summaa.
Stubb korosti puheessaan kansakunnan resilienssin ja henkisen kestokyvyn merkitystä. Kuva: Amos Kautto
Valtakunnassa kaikki hyvin
Turbulentista turvallisuuspoliittisesta tilanteesta huolimatta Stubb vakuuttaa, että Suomen puolustuksen tilanne on vahva, ja että moneen muuhun maahan verrattuna asemamme on vallan mainio.
– Voin sanoa, että olen vaikuttunut siitä ammattitaidosta, rauhallisuudesta ja voimasta, joka huokuu Suomen tekemisestä, Stubb kehaisee.
Hän kertoo, että ulkomaisetkin toimijat aina harjoitusosallistujista valtionpäämiehiin ovat olleet suunnattoman vaikuttuneita suomalaiseen osaamisesta, yhteistyökyvystä ja tahdosta.
Stubb on tyytyväinen Suomen pitkäaikaiseen perinteeseen kehittää maanpuolustusta, yli niin puoluerajojen kuin vuosikymmentenkin.
Hän toteaa Suomen vahvuuden olevan rauhallisuus, ennakointi ja pitkäjänteisyys, sillä puolustuskyvyn kehittäminen ei hänen mukaansa ole lyhyen aikavälin projekti.
– Sanotaan, että paras aika istuttaa puu oli sata vuotta sitten, presidentti filosofoi.
Hyvästä tilanteesta huolimatta Stubb peräänkuuluttaa lisäponnistuksia maanpuolustuksessa.
– Meidän tulee varautua tilanteen heikkenemiseenkin. Investointeja puolustukseen on lisättävä.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb puhui Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa osana Max Jakobson -luentosarjaa 11. joulukuuta.