Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Onni Isohella

Varusmies heittää lakanan pyykkikoriin

Kutinaa aiheuttavan taudin hoitaminen edellyttää lääkekuuria ja varusteiden vaihtamista.

Sitkeää syyhyä tavattu varuskunnissa

Matias Jämsén

Kutinaa aiheuttavan taudin hoitaminen edellyttää lääkekuuria ja varusteiden vaihtamista.

Syyhypunkkitapaukset ovat lisääntyneet voimakkaasti viime kuukausien aikana. Syyhyä on tavattu myös monessa varuskunnassa.

Syyhyä on esiintynyt kohtalaisen paljon valtakunnallisesti, Sotilaslääketieteen keskuksen kenttälääkinnän palveluyksikön apulaisjohtaja, lääkintäkapteeniluutnantti Richard Lundell arvioi.

Tauti ei ole kuitenkaan levinnyt niin laajalle, että varuskuntien arki olisi siitä liiemmin häiriintynyt.

Syyhy ei ole näyttäytynyt laajempana ongelmana Puolustusvoimissa, Lundell toteaa.

Taudin hoitaminen on kuitenkin osoittanut osassa tapauksia mutkikkaaksi.

Tietynlaista lääkeaineresistenssiä on tullut ilmi. Joissakin tapauksissa potilasta on jouduttu hoitamaan useammalla lääkekuurilla, Lundell huomauttaa.

Santahaminan syyhytapauksissa laskua

Kaartin jääkärirykmentin yhteydessä toimivan Santahaminan terveyskeskuksen päällikkölääkäri Marika Lähde toteaa, että syyhytapauksia oli varuskunnassa enemmän viime vuoden marras-joulukuussa.

– Nyt alkuvuodesta syyhyn tautitilanne on selvästi rauhoittunut, Lähde arvioi.

Lähde huomauttaa, että syyhy ei ole vaarallinen tauti. Syyhy kuitenkin aiheuttaa kutinaa, joten siitä syystä tauti on melko ikävä.

– Syyhy tarttuu lähikontaktissa, joten käsihygieniasta on pidettävä huolta, Lähde sanoo. 

Taudin leviämistä tuvassa on mahdollista ehkäistä usein eri keinoin. Syyhyyn sairastuneita ei eristetä muista varusmiehistä, kuten koronaan sairastuneita pandemian aikana.

– Syyhypotilaiden täytyy vaihtaa varusvarastolla palvelusvaatteet. Myös sängyn petivaatteet on vaihdettava vuorokauden sisällä, Lähde muistuttaa.

Syyhyä hoidetaan joko voiteella tai tablettikuurilla. Jos tuvassa useammalla varusmiehellä esiintyy syyhyä, niin tautia hoidetaan sekä voiteen että tablettien voimalla.

– Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimaa ohjeistusta syyhyn hoitoon, Lähde sanoo.

Siviilissä syyhyn hoitaminen on osoittautunut tietyissä tapauksissa kalliiksi. Tautiin tepsivät lääkkeet eivät ole Kansaneläkelaitoksen lääkekorvausten piirissä.

Varusmiesten ei kuitenkaan tarvitse huolehtia lääkekustannuksista. 

– Varusmiespalvelukseen kuuluu kustannukseton sairaanhoito. Syyhyyn määrättävät lääkkeet ovat varusmiehille ilmaisia, Lähde muistuttaa.

Syyhyn aiheuttaa 0,3–0,5 mm:n pituinen syyhypunkki, joka leviää ihmisestä toiseen läheisen kosketuksen kautta.