Sisäministeri Mari Rantanen toivoo yritysten lahjoittavan Ukrainaan lisää apua
Ukrainaan lähetettävä apu voi olla vaikkapa merikontin muodossa.
Vuosaaren satamassa laivan kyytiin nousee kaksi tavallisen näköistä merikonttia. Kirkaanoransseiksi maalattujen konttien kyljestä tarkkasilmäinen huomaa yleisen väestönsuojaa symboloivan kolmion.
Suomesta on lähdössä Ukrainaan kahdeksan pelastushenkilöstölle tarkoitettua suojakonttia. Ensimmäiselle parille annettiin hyvästit 26. kesäkuuta. Maamiinankin kestävien konttien tarkoituksena on kohentaa pelastustoiminnan suorituskykyä.
Ulkoa katsottuna kontit eivät vaikuta erityisiltä, mutta sisään kätkeytyy oikeastaan mitä vaan.
Tyhjältä pöydältä liikkeelle
Samankaltaisia suojakontteja on lähetetty Ukrainaan jo useampia. Uudet kontit valmistettiin aitojen käyttökokemusten pohjalta. Valmistus aloitettiin tyhjästä kontista, johon lisättiin ominaisuuksia ukrainalaisten tarpeen mukaan.
Kahdeksan identtistä suojakonttia ovat erityisvarusteltuja tilapäisiä suojautumistiloja, jotka toimivat pelastajien väliaikaisina majoitus- ja suojapaikkoina rintamaolosuhteissa. Sisältä löytyy muun muassa punkkia, mikroaaltouuni, jääkaappi, ilmastointi ja generaattori.
Kokonaisuuksien hienous tulee siitä kuinka helposti varustusta voidaan muuttaa. Esimerkiksi kokonaisia punkkarivejä voidaan poistaa johtojärjestelmien tieltä. Valmistajan Nokian Metallirakenteen mukaan modulaarisuutta on kehuttu Kiovassa asti.
Sisätiloja oli ihastelemassa myös sisäministeri Mari Rantanen.
– Sisällä ei niin kotoisalta näyttänyt, mutta näytti sellaiselle, että varmasti niissä tehtävissä, joihin näitä kontteja tarvitaan, niin kelpaa kyllä lepopaikaksi, hän tuumaa.
Suojassa vaaroilta
Kontti on suunniteltu kestämään Ukrainassa kovimmatkin ympäristöt. Seinät ovat sirpalesuojattu ja kestävät tavallisimpien rynnäkkökiväärienkin luodit.
Paksuine seinineen ja kalusteineen kontille tulee painoa noin 8300 kg. Massasta huolimatta sitä on helppo liikutella. Lavalle sen saa kiinnitettyä peruskonttilukoilla. Rullat pohjassa mahdollistavat sen nostamisen siirtolavan tavoin. Hätätapauksessa kontti kestää vaikka panssarivaunulla vetämisen.
Tärkeää projektissa oli painottaa pelastustoimintaa. Kirkaanoranssi väri on huono maastokuviointi, mutta toivottavasti se viestii vastapuolelle, että kyseessä ei ole sotilaallinen maali.
Viime vuonna aloitettu hanke lähestyy loppusuoraa. Loput kuusi suojakonttia on määrä lähettää Ukrainaan syksyyn mennessä.
– Muistuttaisin, että sota ukrainassa jatkuu ja siellä tarve materiaalissa ja avussa on kova. Toivoisin, että muutkin yritykset innostuisi lahjoittamaan uudestaan, Rantanen kommentoi.
Suomalaisella työllä ja rahalla
Suojakontit valmistaa suomalainen perheyritys Nokian Metallirakenne. Yrityksellä on Suomen ulkoministeriön kanssa kokemusta samankaltaisten konttien valmistamisessa. Yhden kontin arvo on noin 100 000 €.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö koordinoi konttien tilausta. Ne toimitetaan Ukrainaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta sisäministeriön tuella. Kuljetusjärjestelyistä vastaa Huoltovarmuuskeskus.
– Tämä hanke viestii todella hyvin sitä tapaa, jolla suomalaisessa yhteiskunnassa toimivat niin julkinen kuin yksityinen puoli, ja tällä yhteistyöllä saadaan hyvää aikaan, Rantanen kuvailee.
Hanke on rahoitettu LähiTapiola-ryhmän yhtiöiden lahjoituksilla.
– LähiTapiolalla etsittiin kauan tapaa lahjoittaa Ukrainaan. Lahjoitusten ympärillä on nimittäin paljon reunaehtoja, LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen kommentoi.