Siniristilipun alla

Istun Lappeenrannan Maasotakoulun Vöyrin salissa yleisön joukossa, ja odotan lippukulkueen saapumista. Edessäni istuvalla herralla on pukunsa rinnassa kunniamerkkien rivi ja kädessään uudenkarhea järjestelmäkamera. Hän kääntyy esittelemään kameraansa, ja on siitä ilmeisen ylpeä.

Talvisodan syttymisen muistotilaisuus on tuonut Maasotakoululle joukon erilaisia ihmisiä, joiden kanssa ei kuitenkaan tarvitse erikseen etsiä yhteistä puheenaihetta. Juttutuokiot sisältävät yhteisymmärrystä talvisodan merkityksestä Suomen itsenäisyydelle ja viittauksia itsenäisyyden merkitykseen itse kullekin henkilökohtaisesti. Itsenäisyyden tarjoamat perusoikeudet ja vapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Kuulun meihin onnellisiin, jotka ovat saaneet elää elämäänsä rauhanajan Suomessa. Jos Suomi ei olisi lähtenyt vuonna 1939 puolustamaan itsenäisyyttään, olisiko tilanne ollut sama kuin Baltian mailla. Viro sai itsenäisyytensä takaisin vasta 1991.

Kuuluisa talvisodan henki ja suomalainen sisu ovat asioita, jotka konkretisoituvat, kun tutkailee vaikkapa netistä löytyviä talvi- ja jatkosodan vahvuudet ja tappiot -tilastoja. Pieni kansa piti puolensa suurvaltaa vastaan.

Maasotakoulun tilaisuus on mahdollisuus erilaisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa. Missä muualla voisin pysähdellä keskustelemaan ihmisten kanssa talvisodan merkityksestä, itsenäisyydestä, ja kuulla omakohtaisia kokemuksia sota-ajasta ja sen vaikutuksesta elämään. Veteraanin istuessa puolustusvoimain komentajan kanssa kahvipöydässä nykyisyys kohtaa menneisyyden. Muistojuhlan luodessa kehykset tämä on mahdollista.

Juhlalla on käsikirjoitus, jossa puheet ja musiikki tukevat toisiaan. Vöyrin sali täyttyy Lippulaulun, Suomen laulun ja Maamme-laulun tahdeista ja sanoista. Kolme vahvaa isänmaallista laulua, joista yhteislauluna lauletaan Lippulaulu ja Maamme-laulu. Jos joskus on ollut tilaisuudessa - olen ollut useissa sellaisissa - joissa yhteislaulu ei innosta yleisöä, niin Lappeenrannassa tilanne on juuri päinvastoin. Yhdessä laulaminen alleviivaa isänmaallista sanomaa.

Mahtipontinen Lippulaulu on juhlan hengessä paikallaan. Kolme vuotta sitten laulun rinnalle etsittiin sävellys- ja sanoituskilpailun kautta uutta, ”luontoa ja tasa-arvoista Suomea kunnioittavaa”, lippulaulua. Siniristilippumme vuoden 1918 sanoituksineen on kuitenkin yhä voimissaan.

Tosin perinteisen Lippulaulun sanojen osaaminen ei ole enää itsestäänselvyys. Siinä missä
vanhemmat sukupolvet opettelivat koulussa lippu- ja maakuntalauluja, me jo lauloimme ikonisen Juice Leskisen lyriikoita. Monelle esimerkiksi Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta on isänmaallinen laulu. Upeita sanoittajia ja lyyrikoita molemmat.

Musiikki on silta ihmisten ja sukupolvien välillä. Arjessa tarvitaan yhteishenkeä, niin pienissä kuin isoissa asioissa. Huuhkajien menestys on yhteishengen tulosta, ja EM-paikan juhliminen vahvisti koko kansan yhteishenkeä. Yhteishengen nostattamisessa musiikilla on vahva roolinsa.

Maasotakoulun tilaisuuden jälkeen kävelen pihalla läpi ulkoroihujen reunustaman kujan, ja ajan suoraan Lappeenrannan keskustaan. Päivällä lasketun seppeleen päälle on satanut kevyttä lunta.

Viereisen puiston puissa tuuli heiluttelee omatekoisia lyhtyjä, joita alakoulujen oppilaat ovat
askarrelleet. ”Kuljemme yhdessä rohkeasti eteenpäin, sydän, silmät ja kädet avoimina oppimaan uutta.” Mennyt kohtaa tulevaisuuden.

Näiden ajatusten myötä toivotan kaikille hyvää Itsenäisyyspäivää.