Shokkitiloja erilaisuuksista

Kun heinäkuun neljäs koitti, löysin itseni aivan uudesta ympäristöstä. Voisi ehkä jopa sanoa, että aivan uudesta kulttuurista. Enää ei voinut suunnitella omia menojaan arkipäiville, enää ei tarvinnut pitää huolta päivän aikataulusta – ei tarvinnut edes miettiä mitä aamulla laittaisi päälleen.

Mitä kauemmin veti aamuisin kurkkusalaatteja päälleen ja huomasi, ettei sittenkään ne kaikki tornarit olleet totta, tottui tähän uuteen ympäristöön ja kulttuuriin. Tottui siihen että aina on kiire odottamaan, tottui siihen että asiat muuttuvat hyvin pienellä varoitusajalla, tottui myös siihen että kaikkia on teititeltävä, jos vain rinnasta löytyy enemmän rautaa kuin omasta – vaikka teititeltävän ikä olisikin lähempänä veljeä kuin isää. Mutta niinhän sitä sanotaan, että kaikkeen tottuu.

Juuri kun olin sopeutunut puolustusvoimien tavoille ja alkanut ymmärtää, miksi on niin tärkeää kasata ja purkaa teltta sataan kertaan yhden päivän aikana, tuli muutos. Siirto toiseen varuskuntaan. Jos siviilistä inttiin vaihtaminen tuntui vaikealta, oli varuskunnasta toiseen vaihtaminen suuren suuri järkytys.

Kun oli oppinut tuntemaan suurta ylpeyttä omaa aselajia ja sen tapoja kohtaan, joutui täysin uusien ympäristöjen ja tapojen sekaan. Tuttu ja turvalliseksi todettu elämä kasarmilla vaihtui uuteen ja ihmeelliseen toimintaympäristöön, jossa ei enää voinut takertua vanhoihin tapoihin. Ajattelen usein, miksi ihmeessä sama inttielämä on niin erilaista toisessa varuskunnassa.

Shokkitila iski vasten kasvoja, kun jo totutut tavat menivät uusiksi. Ennen punkka oli tehtävä heti herätyksen tultua, nyt sen tekemisen voi jättää aamupalan jälkeiseen aikaan. Olin kuullut paljon tornareita pitkistä ja tuskallisista iltavahvareista, mutta ikinä en tällaista vahvuuslaskentaa ollut todistanut. Nyt nekin hiipivät elämääni, eikä ole puhettakaan että voisi mennä nukkumaan ennen hiljaisuutta.

Kun toiset johtajat yrittivät ehdottaa, että mitäpä jos käskisimme miehistön tekemään pinkan tai iltapunkan, kaatuivat ehdotukset siihen, ettei allekirjoittanut ollut koskaan kumpaakaan tehnyt. Pinkasta etäisesti olin kuullut ja lukenut kauhistuneita kommentteja siitä, kuinka uudessa palvelusohjesäännössä sen tekemistä ei enää käsketty. Iltapunkasta en ollut koskaan kuullutkaan.

Eikö puolustusvoimat pyri yhdenmukaiseen toimintaan jokaisessa varuskunnassa? Eikö yleinen palvelusohjesääntö ole täysin turha, jos jokainen varuskunta menee omilla tavoillaan? En toki vaadi, että jokaisessa puolustusvoimien kolkassa tulisi olla täysin samanlaista, mutta jokin yhdenmukaisuus täytyisi säilyttää. Näin saataisiin varuskunnasta toiseen vaihtavien kulttuurishokkia pienennettyä ja sopeutumista nopeutettua.

Omasta mielestäni säännöt on tehty noudatettaviksi, ja siksi jokaisen varuskunnan tulisi sitoutua samoihin ohjeisiin ja sääntöihin. Jos yhdessä varuskunnassa ei ole vahvuuslaskentaa, ei sitten missään.