Seuraa johtajaa

Pääesikunnan F-rakennuksen ovi avautuu koleaan maanantaiaamuun. Portaiden yläpäässä seisoo vihreään villapaitaan pukeutunut Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Pasi Välimäki.

– Ripeästi sisään, hopi hopi, hän huikkaa meille ovelta.

Rakennuksen kellarissa sijaitsevassa pienessä neuvotteluhuoneessa selviää, miksi Välimäellä on hoppu. Hänen vieraakseen on tänään saapumassa Iso-Britannian maavoimien komentaja, kenraali Sir Patrick Sanders.    

Välimäki kokoaa meille alkavan viikkonsa aikatauluja samalla, kun hän vielä itse selvittelee niiden yksityiskohtia tietokoneelta. Työ on hänen mukaansa erittäin kiinni ajassa. Etenkin maanantait ovat hektisiä. Onko se rankkaa?

– Ei, tällainen työnkuva minulla on ollut eri rooleissa jo parikymmentä vuotta. En ole töissä, olen palveluksessa, Välimäki summaa.

Seuraavaksi Välimäellä on edessä jokamaanantainen tilannekuvan muodostaminen ensin Puolustusvoimien, sitten Maavoimien ylimmän johdon kanssa. Lounaalla hän kertoo pitävänsä kyseistä mallia hyvänä alkuna työviikolle.

– Asioiden käsittely, suunnittelu ja valmisteluprosessi tapahtuvat eri johtamistasojen välillä rinnakkain. Yhdessä valmisteltu on helpompi toimeenpanna, ja näin asiat saadaan liikkeelle, Välimäki avaa Pääesikunnan paviljongin ruokapöydässä.

Välimäki huomioi aika ajoin ympärillä ruokailevat palvelustoverinsa käden heilautuksin ja silmän vinkkauksin. Heidän ja toimittajan lisäksi hänen ruokarauhaansa rikkovat tasaiset tilannepäivitykset siitä, milloin Sanders on laskeutumassa Helsinkiin. Tänään vieraan kanssa tullaan suuntaamaan kulttuuriin pariin.

– Jotta ymmärtää suomalaisuutta, pitää ymmärtää Suomen kulttuuri- ja sotahistoriaa. Siksi me lähdemme käymään Mannerheim-museossa. Se on paikka, jossa käyn vanhempien ulkomaalaisten upseereiden kanssa aika usein, jos vain mahdollista, Välimäki paljastaa.    

Agendalla on kuitenkin muutakin kuin suomalaisuuteen tutustumista. Välimäen mukaan Sandersin kanssa tullaan käymään useita keskusteluja, joihin ei tarvitse lähteä etsimällä etsimään aiheita.

– Meillä on yhteisiä asioita keskusteltavana vaikka kuinka paljon, merkittävimpinä Ukrainan tukeminen, yhteistoiminnan kehittäminen sekä Nato-jäsenyyden valmistelut, hän sanoo.

Pöytään kantautuu tieto, jonka mukaan Sanders on laskeutumassa piakkoin. Huumorimiehenä Välimäki pohtii ääneen, onkohan mies saanut syödäkseen, sillä "mikään ei ole pahempaa kuin nälkäinen kenraali". 

Kenraalien ja reserviläisten yhteisenä kielenä toimii englanti. Kuva: Tuomas Härmä

Lyhyt polku

Tärkeä osa Maavoimien komentajan työtä ovat joukkojen tarkastukset. Välimäen mukaan tarkastukset tarkoittavat taistelijoiden kohtaamista sekä heidän toimintansa seuraamista.

– Pointti on tulla esiin yllättäen ja yllättävissä paikoissa, koska silloin se, mitä näkee on todellista. Siitä tulee aito kontaktipinta, minä tiedän mitä tapahtuu ja minulle kerrotaan asiat niin kuin ne ovat. Oli kyse sitten hyvistä tai vaikeista asioista, hän avaa.

Tiistaiaamuna Välimäki ja Sanders nousevat helikopteriin suuntana Niinisalo, joskin sankan sumun takia matkan loppuosa taitetaan autolla. Niinisalossa kenraalit aikovat tarkastaa Hammer 22 -harjoitukseen osallistuvat, pääosin reserviläisistä koostuvat joukot.

– Henkilökohtaisesti katson koulutuksen järjestelyjä, sekä havainnoin, mitä osataan tehdä ja missä on parantamisen varaa, jotta asioita voidaan vielä harjoituksen aikanakin säätää, Välimäki kuvaa.

Ensimmäisen tarkastuksen uhreiksi valikoituu muutama panssarivaunun päällä lounastava reserviläinen.

– Miltä ruoka maistuu, kysyy Välimäki, kun Suomen ja Iso-Britannian maavoimien johto vyöryy kohti vaunua.

Näky saa yhden reserviläisistä pudottamaan pakkinsa panssarivaunun päälle. Metallien kohtaamisesta syntyvä kiusallisen kolahdus hallitsee hetken ääniraitaa. Jännitys purkaantuu, kun Välimäki ja Sanders kapuavat tankin päälle ja aloittavat reserviläisten kanssa rupattelun. 

– Mistä olette kotoisin, kysyy Välimäki vaunun kannen päällä rennosti istuen.

Hän naurahtaa, kun joku Panssariprikaatissa palvelleista reserviläisistä kertoo tulevansa prikaatin perinteisen rekrytointialueen, Tampere-Hämeenlinna akselin ulkopuolelta. Samaisessa prikaatissa varusmiespalveluksensa suorittanut Välimäki kertoo samaistuvansa tarinaan.

– Kaikki muut puhuivat armeijassa hassua kieltä, vitsailee turkulaissyntyinen Välimäki Tampereen ja Hämeen murteista. 

Kun uudet tuttavuudet on hyvästelty, jatkuu matka syvemmälle harjoitusalueella, jonka sumu on saartanut. Saavumme pienelle kukkulalle keskelle paljasta, telaketjujen runtelemaa metsää. Vaikka varsinaisia taisteluita ei tänään käydä, pörrää kukkulan ympärillä panssarivaunuja ja moottoripyöriä. Silloin tällöin kuuluu pamahduksia. 

Minuutit kuluvat kenraaleiden nauttiessa näköalasta. 

– Ei konferensseja, ei PowerPointeja. Tätä parempaa ei ole, Sanders kuvaa vaikuttuneena.

Välimäki skannaa ympäristöä silmä tarkkana. Suunnan valittuaan hän lähtee suunnistamaan usvassa. Saavumme kahden pusikon takana makuullaan asemaa pitävän taistelijan taakse. 
Heidän havunoksilla pintanaamioidut kypäränsä eivät suojanneet kenraalin vainulta.

– Minä olen Maavoimien komentaja, hän on Brittien maavoimien komentaja, Välimäki esittäytyy.

Kaksikko on aikeissa nousta pystyyn, kunnes kenraalit käskevät heitä jäämään maahan. Sen jälkeen he käyvät itse pitkälleen reserviläisten viereen. Miesten ikää tiedusteltaessa käy ilmi, että molemmat heistä tulevat juhlimaan syntymäpäiviään harjoituksen keskellä.

– Tämä harjoitus on sitten minun syntymäpäivälahjani teille, toteaa Välimäki ja taputtaa miehiä selkään.

Joukkojen tarkastus jatkuu iltapäivään. Se noudattaa samaa kaavaa: hyvin ihmisten kanssa toimeentulevat kenraalit kyselevät aluksi reserviläisiltä heidän fiiliksiään ja kenties tiedustelevat, mistä he ovat kotoisin tai missä he ovat aikoinaan palvelleet. 

Sen jälkeen testataan osaamista: vuorollaan ohjusmies saa kertoa, mistä tekijöistä hyvä ohjusammunta rakentuu ja upseeristo selittää, millainen on huomisen taistelusuunnitelma. Lopuksi joukot hyvästellään kättelyin tai klikkauksin.

– Joukko-osaston komentajana toimiessa hienointa oli se, miten saatoin kulkea niin monen sotilaan matkalla sen puoli vuotta tai vuoden. Maavoimien komentajana se on erilainen juttu, en pysty kulkemaan sitä polkua kuin hyvin lyhyen hetken. Se on muutamasta tunnista muutamaan minuuttiin, jolloin on mahdollisuus vaikuttaa. Pitää olla oikeat sanat sillä hetkellä, Välimäki kiteyttää.

Välimäki kertoo tapaavansa aktiivisesti Suomen kumppanimaiden edustajia. Kuvassa Välimäki ja Sanders. Kuva: Tuomas Härmä

Johtamista läheltä

Keskiviikkoaamupäivänä käydään harjoituksen ensimmäinen taistelu, ja se näkyy toiminnan intensiteetissä. Välimäen kansainväliset vieraat ovat poistuneet, mutta tarkastukset jatkuvat kahta tarmokkaammin.

Automatka taisteluiden sydämeen pysähtyy, kun tien vierestä paljastuu rivistö paikallaan olevia panssarivaunuja. Niiden katoilla vilkkuvat valkoiset valot merkitsevät sitä, että vaunujen luona hääräävät joukot on eliminoitu. Välimäki nousee autosta ja suuntaa joukkojen luo. He ovat Karjalan prikaatin reserviläisiä.

– Okei, mitä te opitte tästä, kysyy Välimäki pettyneen näköiseltä panssarivaunun johtajalta.

Hän raottaa korviaan peittävää kypärää ja selittää tilanteen panssarivaunun kovaäänisen moottorin yli huutaen. Käy ilmi, että johtajan liian hitaan jalkauttamiskäskyn takia vaunun kyydissä olleet panssarijääkärit ovat "palaneet" vaunun sisälle.

– Siinä vaiheessa, kun saavutte tällaiseen metsään, täytyy jalkauttaa heti. Hox hox veljet, seuraavalla kerralla heti ulos vaan, joukot saa kyllä tarvittaessa nopeasti takaisin vaunun sisälle. Hyvähän tästä vielä tulee, Välimäki tsemppaa ja näyttää peukkua joukoille.

Hänen mukaansa on tärkeää, että palaute on aina luonteeltaan kannustavaa. Siten saavutetaan parhaat tulokset.

– Minulle ei ole mikään ongelma mennä mahdollisimman lähelle ja jutella mukavasti, koska siten näen heti, onko sanomani ymmärretty. Kaiken, mitä tehdään, pitäisi johtaa siihen, että syntyy luottamus, Välimäki selittää. 

Kontrastina eiliseen ei metsässä näy ruokailevia reserviläisiä tai nauravia taistelijoita. Ilmeet ovat keskittyneet ja vakavat, pelistä pois pudonneilla pettyneet. Moottoreiden jytinä ja aseiden pauke säestävät mäntymetsäistä näyttämöä. Välimäki on elementissään. 

– Kun näen että tuolla tapahtuu, menen sinne, sitten heti seuraavaan paikkaan juttelemaan reserviläisille. Se on 35-40 sekuntia yhdessä paikassa, ja matka jatkuu. Näin saan hirveän hyvän kokonaiskäsityksen siitä, mitä tapahtuu, Välimäki sanoo.

Erään tuhotun tankin kohdalla Välimäki tiedustelee, miltä tositoimiin palaaminen on reserviläisistä tuntunut.

– Mahtavalta, taas kotona, joku huudahtaa huonosta taistelumenestyksestä huolimatta innokkaana.

– Samalta minustakin tuntuu. Tämä on ihan parasta, ja on hienoa nähdä teitä taas, Välimäki vastaa. 

Taisteluiden tauottua harjoituksesta vastaava komentajisto istahtaa alas makkarakeitolle. Keittoa lusikoi Välimäen lisäksi muun muassa Karjalan prikaatin komentaja, prikaatikenraali Jukka Jokinen sekä harjoituksen johtaja, eversti Rainer Kuosmanen. Välimäki kuvailee komentajiston suhdetta välittömäksi.

– Arvo määrittää vain sen, mistä asioista olet vastuussa. Olet sitten kippari tai kentsu, olet meille yhtä tärkeä, koska sinulla on oma tehtäväsi tässä organisaatiossa, hän sanoo. 

Välimäki kertoo ruokailijoille aikovansa käydä illalla salilla tai kenties lenkillä. Sen hän tulee tekemään työpaikallaan Maavoimien esikunnassa Mikkelissä, jonne hän matkaa illaksi.

Välimäki kertoo työskentelevänsä Maavoimien esikunnasta käsin keskimäärin puolitoista päivää viikossa. Kuva: Tuomas Härmä

Työpöydällä Nato

Torstaina tapaamme Välimäen Maavoimien esikunnassa sijaitsevassa konferenssihuoneessa. Esikunnasta löytyy myös Välimäen työhuone, jossa hoituu työn paperipuoli.

– Aamulla katsoimme Maavoimien henkilöstöpäällikön kanssa tulevia henkilöstön muutoksia. Puhutaan siis uusista tehtävistä ja niiden mukana tulevista mahdollisista ylennyksistä, Välimäki kertoo.

Aamupäivästä Välimäki osallistui myös Naton maavoimakomentajiston kanssa verkossa käytyyn keskusteluun. Puolitoista tuntia kestäneessä kokouksessa käsiteltiin "ajankohtaisia asioita". Nato on tapetilla myös perjantaina.

– Huomenna jatkamme keskusteluja niiden upseereiden kanssa, jotka osallistuvat ensi viikolla Naton sotilasjohdon kanssa käytäviin kahdenvälisiin keskusteluihin ja neuvotteluihin, Välimäki kertoo.

Seuraavan päivän tilannekatsauksen ja johtamisjärjestelmäkeskustelujen jälkeen Välimäki suuntaa ansaituille viikonloppuvapaille. Niitä ei aivan joka viikko Maavoimien komentajalle tulekaan.

– Viikonloppuna odottaa lepo ja huolto. Tärkeintä on se, ettei aikatauluja ole, Välimäki toteaa.

Palataan kuitenkin Välimäen aikatauluissa takaisin eilispäivään. Makkarakeittojen jälkeen hän jäi vielä hetkeksi seuraamaan uuden taistelun alkua. Välimäen mukaan joukkojen toiminnassa näkyi, että ensimmäisestä vedosta oli opittu.

– Kun toisessa taistelussa karjalaisten panssarijääkärikomppania pärjäsi aiempaa paremmin, katsoivat vaununjohtajat minua ja tuulettivat, Välimäki kuvaa.

Samaiset vaununjohtajat olivat aiemmin saaneet palautetta hitaasta jalkauttamisesta ja takkuilevasta kommunikaatiosta. Välimäen mukaan heidän sekä muiden harjoitukseen osallistuneiden positiivisen kehityksen mahdollisti kouluttajien, johtajien ja joukkojen välille syntynyt luottamus.

– Siihen tämä kaikki kiteytyy: luottamuksen rakentamiseen koko ajan. Kaikessa mitä tekee. Luottamuksen kautta pystyy saamaan aikaiseksi vaikka mitä, hän tiivistää filosofiansa.

Haastattelu on tulossa päätökseensä. Olen jo pakkaamassa kyniä ja nauhureita, kun Välimäki aloittaa yllättäen viikon viimeisen tarkastuksensa.

– Mun kysymys oikeestaan on, että mitäs sun viikonloppuun kuuluu, hän kysyy minulta hymyillen.

 

Välimäen mukaan hyvän johtajan tulee olla läsnä. Kuva: Tuomas Härmä