Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Timo Rischer

Mies seuraa tapahtumaa

Muistotilaisuudessa hiljennyttiin kuuntelemaan Kaartin soittokuntaa.

Seppeleitä sankareille

Arni Pursiainen

Aurinko säihkyy kirkkaana Kasarmitorin jäätyneen mukulakivetyksen päällä. Keskitalven pysähtyneessä kaupunkimaisemassa elää uuden sotilassukupolven lisäksi muisto talvisodan päättymisestä, ja kaikesta siitä urakasta ja menetyksestä jota se vaati.

Maanantaina 13. maaliskuuta vietettiin talvisodan päättymisen 83-vuotis muistopäivää. Kasarmitorilla järjestetyssä muistotilaisuudessa sotaveteraanijärjestöt, Lotta Svärd Säätiö, Helsingin kaupunki ja Helsingin varuskunta laskivat seppeleen Talvisodan kansallisen muistomerkin juureen. Kaartin soittokunnan säestämän poistumisen jälkeen kuultiin Lotta Svärd Säätiön ja sotilaspastorin puheet, joista jälkimmäinen saattoi seppelpartion matkalleen Hietaniemen hautausmaalle. 

Turvassa äidin huomassa

Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen halusi puheessaan muistuttaa sotilaiden työn lisäksi lottien ja naisten sodanaikaisen työn valtavasta merkittävyydestä

– Sodissa taisteli tavalla tai toisella lähes kaksi miljoonaa suomalaista naista. Naisilla oli lukuisia rooleja: apusisar, evakko, hammaslääkäri, karjakko, kotisairaanhoitaja, sotilaskotisisar, maanviljelijä…, Nurminen listasi.

Pitkä ja loppumattomalta tuntuva listaus on herättävä muistutus siitä millainen työtaakka suomalaisten naisten niskaan tippui, kun puolet valtiosta lähti sotaan. Palvelustehtävälistan keskivaiheilla kenttämatemaatikon ja sotavankienvartijan jälkeen mainitaan äiti.

Valitettavan usein itsestäänselvänä otetun tehtävän huomiointi ja arvostaminen on tärkeää. Äidin tehtävä on palkaton lähtökohtaisesti 18 vuoden vuoro, jota tehdään muiden töiden päälle ja alle. Sodanajan loppumattoman urakan alla tämä taakka on varmasti aiheuttanut painavia silmäpusseja, jotka eivät kuitenkaan kaataneet niiden kantajia.

– Teollisuudessa nainen otti miehen paikan, kun mies oli lähtenyt rintamalle. Maatiloilla nainen jatkoi töitään, hoiti karjan, viljeli pellot, kasvatti lapset ja huolehti vanhemmistaan. Nainen taipui, vaan ei taittunut, Nurminen totesi.

Lipunkantajat paistattelivat Valon tuoja -teoksen juurella. Kuva: Timo Rischer

Muistelun merkkejä

Muistopäivän symboliikkaa pohti puheessaan sotilaspastori Paavo Ranta. Puheessaan Ranta muistuttaa, että "tässä ja nyt" on samalla myös syvempää, opettavaa ja merkittävää.

– Talvisodan päättymisen muistotilaisuus muistuttaa talvisodan kauhuista, siitä että rauha on parempi asiaintila kuin sota. On siis yritettävä toimia niin, että olisi rauha. Ukrainassa parhaillaan käytävän sodan tavoin tämä tilaisuus kertoo siitä, että sodan mahdollisuus on olemassa. On oltava valmiina, Ranta huomautti.

Muistotilaisuus siis järjestetään, jotta kansa muistaisi. 78 vuotta rauhassa elänyt valtio voi olla vaarassa vieraantua kaikesta siitä pahasta, joka maailmassa velloo. Symboliset muistotilaisuudet ovat valtion tapa ylläpitää omaa puolustuskykyään ja keino saada uuden sukupolven tuoreet kädet ja silmät jatkamaan niillä opeilla, joita elämä on heittänyt heitä edeltävien sukupolvien tielle.

– Seppeleet, joita tänä päivänä laskemme, ovat nekin symboli ja ne ovat painava viesti. Ne kertovat kiitollisuudesta sodankäynneen sukupolven työtä kohtaa. Me nuoremmat emme unohda teidän työtänne, teidän uhrianne. Mutta nuo seppeleet ovat myös lupaus, me jatkamme tästä, me teemme osaltamme parhaamme tämän maan hyväksi, Ranta kertoi.

Tilaisuuden jälkeisessä haastattelussa Ranta jatkoi siitä mitä muistotilaisuus merkitsee nuorelle sukupolvelle. 

– Ottakaa oma paikka yhteiskunnassa, se on muistopäivien viesti meille kaikille. Suomi on meidän kaikkien yhteinen hanke, ja kun me hoidetaan sitä yhdessä, niin me selvitään vaikka tulisi sota, Ranta neuvoi.