Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Petteri Keskikuru

Kaartin soittokunta viihdytti kotiutuvia varusmiehiä tapahtumassa.

Santahaminassa juhlittiin lähestyvää reserviä

Christa Rauma

Ilmassa oli riemukasta tunnelmaa, kun pian kotiutuvat varusmiehet viettivät kotiutumisjuhlaansa Santahaminan sotilaskodissa. 255 päivää palveleva erityiskoulutettu miehistö kotiutuu keskiviikkona 18. maaliskuuta.

Kotiutumisjuhlat ovat jo kauan jatkunut perinne. 

Juhlassa Kaartin varusmiessoittokunta esitti yleisölle meneviä hittejä. Heiltä kuultiin versioita esimerkiksi Haloo Helsingin, Pharrell Williamsin ja Bruno Marsin kappaleista. Ennen Toton kappaleen "Hold the line" soittamista soittokuntalaiset vitsailevat valinneensa kappaleen koronaviruksen aiheuttamien toimenpiteiden vuoksi. 

Esiintymään oli saatu myös koomikko Ali Jahangiri. Hänen toimestaan kotiutuvat antoivat aplodit itselleen, mutta myös sotilaskodin henkilökunnalle, jotka tekevät päivittäin paljon töitä varusmiesten mukavuuden eteen. Jahangiri heitti vitsiä myös nykyisestä koronatilanteesta.

– Kuka sai idean, että laitetaan kaikki kotiutuvat saman katon alle nauramaan ja yskimään, ja sitten päästetään ne kotiin? Jahangiri laukoi.

Suurimmassa roolissa kotiutumisjuhlaa järjestämässä oli Kaartin jääkäritoimikunta. Valmistelut juhlaa varten oli aloitettu helmikuussa, jolloin etsittiin esiintyjiä ja suunniteltiin tapahtumaa. 

Kaartinjääkäri Topias Tiainen toimii Kaartin jääkäritoimikunnan varapuheenjohtajana. Hän kertoi valmisteluiden vieneen kauan, sillä ne jakautuivat moneen eri osa-alueeseen.

– Meidän tuli sopia monen eri tahon kanssa aikatauluista ja hankinnoista, kuten tarjoiluista ja esiintyjistä, Tiainen selittää.

Kyseinen juhla oli jo peruttu aiemmin koronaviruksen aiheuttamien rajausten vuoksi, mutta lopulta erityislupa juhlien järjestämiseen saatiin.

– Järjestelyiden kanssa jouduttiin painimaan vielä juhlapäivänäkin, mutta kaikki saatiin järjestettyä, Tianen kertoo.

Tiaisen mukaan kotiutumisjuhlassa parasta on se, kuinka palvelustoverit viettävät varuskunnassa vielä viimeistä kertaa isona joukkona aikaa yhdessä. 

– Kotiuttamisjuhla on yksi viimeisimmistä palvelusmuistoista ja kukapa ei haluaisi siirtyä reserviin hymy huulilla mukavan tapahtuman jälkeen, hän muistuttaa.