Santahamina – suljettujen sotilasalueiden Hollywood

Uuno Turhapuro istahtaa alokaskaudellaan tupakan mittaiselle tauolle kolmihaaraisen koivun juureen. Kohtaus elokuvasta Uuno Turhapuro armeijan leivissä vuodelta 1984 lienee yksi kotimaisen komedian kuuluisimmista hetkistä.

Koivu on pystyssä yhä, vaikka sen juureen ei taistelupari, alokkaat Joel Rönkkö ja Ahmed Al Hassan, tänään ehdi istahtaa kuin aivan hetkeksi. Sotilaan perustutkinto on käynnissä. Koivuun on nidottu opastekyltti johdattamaan seuraavalle rastille.

Seuraava rasti löytyy Papinlahden laiturin vierestä. Tässä kuvattiin samaisesta elokuvasta kohtaus, jossa Uunon vaimo Elisabeth, miehekseen maskeerattuna joutuu osaksi uimakoulutusta. Tänä päivänä avoveteen varusmiehiä laitetaan vain harvoin.

Useita kirjoja Uunosta kirjoittaneen Tuomas Marjamäen haastattelussa Elisabethin näyttelijä Marjatta Raita kertoi, että kuvaukset olivat olleet hyvin autenttiset.

– Häneen suhtauduttiin kuin varusmieheen, ja nämä uimiset, ryömimiset ja ampumiset kuvattiin ihan oikeissa tilanteissa. Hän onnistui siinä ammunnassa niin hyvin, että se hämmästytti kouluttajaakin, Marjamäki kertoo.

Viereiseltä rastilta kuuluu hoputtavia huutoja. Ehkä on parempi siirtyä väljemmille vesille.

 

Armeijan leivissä on Marjamäen henkilökohtainen suosikki Uuno-elokuvasarjasta. Uunon oli uudistuttava kahdeksan elokuvan jälkeen. Siirryttiin värielokuvaan, ja aikaisemmin elokuvien ohjaajana toiminut Ere Kokkonen otti myös käsikirjoitusvastuun.

– Erellä ehkä oli joukon paras näppituntuma näytelmäelokuvan suhteen. Sen takia siitä tuli niin selkeä kokonaisuus, eikä samankaltaista sketsikokoelmaa kuin aikaisemmat, Marjamäki toteaa.

Elokuva oli suuri menestys. Se on yhä katsotuin vuoden 1963 jälkeen tehty kotimainen elokuva. Marjamäki arvelee menestyksen syyksi Uunolle ominaisen auktoriteetin vastustamisen.

– Uuno menee ja sanoo armeijassa esimiehilleen sen, mitä ehkä jokainen suomalainen mies haluaisikin sanoa, muttei uskalla eikä kehtaa, Marjamäki naurahtaa.

Lähellä oli, ettei useampaakin Uunoa olisi kuvattu Santahaminassa. Pertti "Spede" Pasanen oli nimittäin varuskunnan vanhan kuljetuskeskuksen nähdessään todennut sen olleen juuri sopiva Härski Hartikaisen pajaksi. Silloin oli liian myöhäistä. Spede oli jo ehtinyt käyttää 30 000 markkaa pajan rakentamiseen.

Vanhan kuljetuskeskuksen lähistöltä löytyy paraatikenttä ja nykyinen sotilaspoliisikomppania, jotka vilahtelevat elokuvissa useaan otteeseen. Uunossa usein nähty yksikön kirjurin ja vääpelin toimisto löytyy samalta paikalta samalla miehityksellä. Kasarmirakennuksen kalustus on toki muuttunut ja puinen pääovi, jolle autosotamies Ensio Itkonen elokuvassa Saab 99:llä karauttaa, on vaihtunut metalliseen.

Uuno Turhapuro armeijan leivissä on menestynein kotimainen sotilasfarssi. Yli 750 000 katsojalla se on seitsemänneksi katsotuin kotimainen elokuva.

 

Kuvauspaikkoja katsellessa oppaanamme toimii monia kierroksia vetänyt Esa Piisilä. Hänellä on tiedossa ulkokuvista kaikki, jopa mäki, jossa vänrikki Naapero törmää hernekeittoa kuljettaviin varusmiehiin. Se sijaitsee ulkoministeriön vierasmajan tuntumassa.

Useissa paikoissa kuten elokuvan hevostalleilla on tapahtunut suuriakin muutoksia. Hevostallit toimivat tätä nykyä Kaartin jääkärirykmentin ompelimona ja asevarastona. Toiset paikat sen sijaan pysyvät samoina vanhoina.

– Sotilaskoti on ihan sotilaskoti, mutta silloin siinä oli yksi linjasto ja kaide – ja Riitta Väisänen tarjoilijana, Piisilä naurahtaa.

Elokuvan biljardikohtaus upseerikerholla voitaisiin toteuttaa yhä. Vain pöytä ja pöydän paikka on vaihtunut salista toiseen. Toki vastuksen löytäminen Uunolle tuskin tuottaisi vaikeuksia. Tennistä olisi voitu pelata myös Santahaminassa, mutta kohtaus kuvattiin mantereella Taivallahdessa.

Tekijäjoukolle Santahamina oli hyvin tuttu. Simo Salminen oli siellä varusmiesaikansa ja Pasanen sattumalta osittain samaan aikaan syksyllä 1952. Vesa-Matti Loiri oli saaren eteläpuolisen Isosaaren alokkaita.

Uunomaisesta käyttäytymisestä sen sijaan ei Loirilla eikä Pasasella ollut palvelusaikana tietoakaan. Pasanen kotiutui vänrikkinä ja Loiri alikersanttina. Ruotuväen haastattelussa 1994 Pasanen kertoi, ettei elokuvassa käytetty juurikaan omia inttimuistoja, vaan kohtaukset keksittiin ihan elokuvaa varten.

– Eihän siinä elokuvassa muuta opetusta ole kuin se, että armeija-aikakin saa olla hauskaa, Pasanen totesi tuolloin.

Samantapaisesti oli Marjamäelle puhuttu jopa omissa kutsunnoissa, joissa paikalla ollut jäykkä ja muodollinen majuri oli yrittänyt vähentää nuorten jännitystä.

– Kaikkia varmaan jännittää tämä armeijaan meno, mutta jos te katsotte Uuno Turhapuro armeijan leivissä -elokuvan niin sen jälkeen teitä ei enää varmaankaan jännitä. Sellaista se meno siellä on, majuri oli todennut.

 

Myös sotilasfarssi tyylilajina oli perinnetietoisilla tekijöillä hallussa jo ennestään. Pasanen oli näytellyt 50-luvun suoranaisissa elokuvatyypin oppikirjaesimerkeissä Fennada-filmin Monni-elokuvissa.

Nuori Loiri oli osoittanut koomiset kykynsä myös Santahaminassa kuvatussa Me sotasankarit -tv-sarjassa vuonna 1967. Sen hauskin Santahamina-anekdootti kuullaan myös ideoinnissa mukana olleen Ruotuväen toimittajan Seppo Bruunin suusta sarjan mainoksia satirisoivassa osassa.

– Pitkään janoon - sukkamehu Sahara.

Santahaminassa onkin vuosien mittaan kuvattu useita sotilasaiheisia komedioita. Taistelukoulutuksessa käytettävä hiekkainen Sahara nähdään myös Pähkähullu Suomi -elokuvan Väinö Linna -aiheisessa kohtauksessa.

Myös edellä mainituissa monissa Fennadan sotilasfarsseissa ulkokuvauksista iso osa suoritettiin nykyisen Urheilukoulun läheisyydessä. Kasarmin sisälle siirryttäessä siirrytään samalla studion lavasteisiin.

Uuno Turhapuro armeijan leivissä eroaa tässä suhteessa aikaisemmista. Santahaminassa kuvattiin joka puolella saarta ja sisätiloissakin. Kuvaukset suoritettiin nopeasti alle parissa viikossa, mikä edellytti kuvauspaikkojen valintojen suhteen käytännöllisyyttä.

TST-radan kupu-tukikohdassa kuvattu elokuvan loppupuolen pitkä ammuntakohtaus ja sen rinnakkainen juonilinja, jossa Härski kulkee jossain aivan toisaalla, kuvattiin vierekkäin. Kameraa ei juuri tarvinnut liikuttaa.

Sotilasfarssin hiljennyttyä lajityyppinä Santahamina on toiminut myös draama-elokuvan puolella. Matti Kassilan Päämaja-elokuvan kohtaus, jossa Mannerheim parjaa eversti Markkovillaa, kuvattiin Maanpuolustuskorkeakoulun juhlasalissa. Tähän oppaanamme toimiva Piisiläkään ei tiedä syytä. Mitään muuta elokuvasta kun ei kuvattu Santahaminassa.

 

Matkaamme syvemmälle sotilasaluetta. Pienen peruskoulutuskauden leirin ohitettuamme aika tuntuu pysähtyvän. Muutama huonokuntoinen vanha puutalo tulee vastaan. Åke Lindmanin Etulinjan edessä (2004) kuvattiin osittain täällä puolustusvoimien radiotoiminnan synnyinsijoilla Radioniemessä.

– Radioniemi on kyllä aivan uskomaton aikakapseli. Lindmanin mielestä tämä muistutti niin suuresti sodanaikaista karjalaiskylää, että elokuva kuvattiin täällä, Piisilä toteaa.

Tuntuu, että minne tahansa katsoo sieltä löytyy elokuvan kuvauspaikka. Varusmiesten vähällä käytöllä olevalla uimarannalla on kuvattu Risto Räppääjää ja Viileä Venlaa, ja viereisessä saunassa Raid-elokuvaa. Moni saarella on Uunon jälkeen muuttunut, mutta yksi ei.

– Elokuvaprojektiin suhtauduttiin hyvin ja suhtaudutaan yhä. Viime keväänä täällä kuvattiin osia tulevasta Tuntemattomasta sotilaasta, Piisilä kertoo.