Sairasta menoa!
Kirjoittaja pohtii, kuinka alati sairastuvien varusmiesten oloja voitaisiin parantaa.
Yhden partion sormet eivät riitä laskemaan, kuinka monta päivää on tullut vietettyä flunssassa intin aikana. Tämän kokemuksen jakavat lähes kaikki, joiden kanssa olen ehtinyt palvelemaan. Eikä tarvitse tarkastella ainoastaan omaa lähipiiriä – medioissa uutisoidaan jatkuvasti varuskuntien epidemioista.
Jopa särmimmät Suomen suojelijat sairastuvat palveluksen aikana. Taudit vaihtelevat alkaen mosaflunssasta aina keuhkokuumeeseen ja adenovirukseen saakka.
Ei sairastelu tarkoita, että varusmiehet viettävät jatkuvasti aikaansa lasaretissa, mutta tetsaamaan joutuu vähintäänkin nuhanenäisenä.
Huomio siis tuleville asepalveluksen aloittaville – on aika heittää hyvästit sulosointuiselle kurkulle ja aukinaisille sieraimille. Nauttikaa niistä vielä kun voitte. Kannattaa myös pakata omat vitamiinit ja sinkkitabletit matkaan, sillä niitä ei palveluksessa tarjota!
On ymmärrettävää, että virukset leviävät satojen ympäri maata tulleiden nuorten parissa, mutta monia toimia voitaisiin tehdä palvelushyvinvoinnin kohottamiseksi.
Esimerkiksi kasarmiolosuhteet eivät ainakaan helpota erilaisista hengitystieinfektioista paranemista. Valitettavan useissa kasarmeissa ilmanvaihto on heikkoa – ellei olematonta – mainitsemattakaan muista rakenteissa piilevistä ongelmista. 2000-luvulla on toki rakennettu monia uusia kasarmeja ja korjattu vanhoja, mikä on erittäin ilahduttavaa, ja kiitokset siitä!
Sairaiden varusmiesten tilannetta heikentävät myös heihin kohdistuvat negatiiviset asenteet. Yksiköissä ei haluta, että varusmiehet lintsaisivat palveluksesta, minkä vuoksi sairastumisiin suhtaudutaan varauksella.
Esimerkiksi sairaana ei pääse sänkyyn lepäämään, ennen kuin terveysasemalta saa vapautuksen – hyvä tapa vähentää lintsaamista, muttei erityisen tehokas tapa parantua, jos on oikeasti kipeänä.
Tarkoitus ei ole ainoastaan arvostella intissä järjestettyjä palveluja. Puolustusvoimat tarjoaa myös loistavia etuuksia, kuten maksuttoman terveyden- ja hammashoidon sekä monia kalliita rokotteita.
Mutta vaikka veksin enkelit ovat ihania, varuskuntasairaalat ovat auttamatta alipestattuja, ja välillä kutsua terveysasemalle joutuu odottamaan pitkään. Ja jos taudista ei paranekaan vapautuksen aikana, joutuu menemään uudelleen terveysasemalle jonottamaan.
Varuskuntaolosuhteet eivät myöskään aina ole ihanteellisia parantumista varten. Voisiko siis esimerkiksi kotihoitoa lisätä?
Varusmiespalveluksen suorittaminen on muutenkin monelle nuorelle niin henkisesti kuin fyysisesti raskas kokemus. Olisikin tärkeää pyrkiä takaamaan mahdollisimman hyvät mahdollisuudet pysyä terveenä palveluksen ajan.
Eikö olisi isänmaalle eduksi, että sen urheat puolustajat eivät joutuisi sykkimään puolikuntoisina? Monet nuoret puhkuvat intoa suorittaa palvelus mahdollisimman hyvin, minkä takia on valitettavaa, ettei se aina onnistu.
Niinkin yksinkertaisesta asiasta voitaisiin aloittaa, että varusveijareille olisi tarjolla vitamiineja aamupalan yhteydessä.
