"Olen tullut tänne positiivisilla fiiliksillä, kun pääsin, mihin halusin" – saapumiserän 1/25 alokkaat aloittivat palveluksen odottavaisissa tunnelmissa
Upinniemessä aloitti maanantaina 6.1. palveluksen 787 uutta alokasta.
Rannikkolaivaston varuskunnan porteilla Upinniemessä seisoo nuoria jonossa reppujen ja kassien kanssa. Jätettyään hyvästit perheilleen he suuntaavat ilmoittautumaan viereiseen rakennukseen, josta heidät viedään yksiköihin, joissa heitä odottaa uudet tuvat, tavat ja palveluskaverit.
Kyytiä yksikköön odottaa Rasmus Ikonen. Hän on päässyt haastavien pääsykokeiden kautta palvelemaan sukeltajakouluun.
– Neljä päivää kestävät sukeltajakoulun testit olivat rankat. Ensimmäisenä päivänä järjestettiin fyysiset testit, jotka kestivät aamuyhdeksästä puoleenyöhön asti, Ikonen kuvailee.
Rasmus Ikonen on innoissaan palvelustehtävästään sukeltajakoulussa. Kuva: Amos Kautto
Ikosella on kilpauintitaustaa ja päätti siksi hakea erikoistehtäviin.
– Sukeltajakouluun oli tavoitteena päästä, mitä varten treenasin paljon. Olen tullut tänne positiivisilla fiiliksillä, kun pääsin, mihin halusin, Ikonen iloitsee.
Ikonen on pakannut huolellisesti ensimmäisiä viikkoja varten.
– Mukana on vaikka mitä: alusvaatteita, kerrasto, lääkkeitä, kuulokkeet ja naposteltavaa, Ikonen luettelee.
Ikonen odottaa palveluspäiviltä hyvää ryhmähenkeä, uusia haasteita ja uuden oppimista. Hän arvelee, että sukeltajista muodostuu tiivis ryhmä, koska he ovat päässeet tutustumaan toisiinsa jo testipäivinä. Lisäksi työmahdollisuudet kiinnostavat Ikosta.
– Jos kurssin pääsee läpi, voi työllistyä esimerkiksi merivartiostoon, Ikonen kertoo.
Ikonen paljastaa, että häntä jännittää eniten sukeltajakoulutuksessa järjestettävä allaskausi, vaikka hänen fyysisen kunnon pitäisi olla riittävä.
– Sukeltaessa pitää osata pitää pää kylmänä, kun haluttaisi nousta pintaan ottamaan happea, Ikonen toteaa.
Ilmoittautumispisteeltä astelee ulos Julia Korja, joka aloittaa Upinniemessä naisten vapaaehtoisen palveluksen.
– Onhan tämä aika jännittävää, mutta odotan innolla, mitä palvelus tuo tullessaan, Korja avaa.
Julia Korja on urheillut ahkerasti ennen armeijan aloittamista. Kuva: Amos Kautto
Korja kertoo, että hän on valmistautunut palvelukseen huolellisesti.
– Olen urheillut niin paljon kuin mahdollista ja pakannut mukaan kaiken, mitä voi tarvita. Mukana on muun muassa evästä, Korja sanoo.
Jasper Toivanen on aloittamassa palvelusta meritiedustelukomppaniassa.
– Vähän jännittää, mutta lähden armeijaan avoimin mielin. Sen olen saanut ohjeeksi myös läheisiltäni. Odotan palvelukselta ainakin hyviä muistoja ja uusia kavereita, Toivanen kertoo.
Jasper Toivanen pyrkii lähtemään palvelukseen mahdollisimman avoimin mielin. Kuva: Amos Kautto
Hanad Mohamed on päässyt jo asettumaan uuteen tupaan. Meritiedustelukomppaniassa on vielä puolenpäivän jälkeen hiljaista, koska kaikki alokkaat eivät ole vielä saapuneet paikalle.
– Onhan täällä erilaista siviiliin verrattuna. Tavoitteena olisi päästä puolen vuoden tehtäviin, mutta vetää se aika täällä täysillä ja ottaa kaikki hyödyt irti palveluksesta, Mohamed suunnittelee.
Mohamedia ei jännitä tuleva palvelus, mutta häntä harmittaa, että harrastukset ja työt jäävät armeijan ajaksi tauolle. Hän pelaa siviilissä jalkapalloa ja hänellä on kiinteistöhuollon yritys.
Mohamed pyrkii suorittamaan armeijan kunnialla läpi. Kuva: Amos Kautto
Mohamed on pakannut kevyesti armeijaan.
– Mukana on hiusharja, puhelimen laturi ja hammasharja. Muun tarvittavan saakin sitten täältä, Mohamed mainitsee.
Rannikkoprikaatiin saapui 6.1. yhteensä 999 uutta alokasta, joista Upinniemessä palveluksen aloittaa 787 ja Pansiossa 212.