"Onhan tämä raskasta, mutta kahden salmiakin arvoista" – Ruotuväki pääsi seuraamaan arkea Haminan Hiltonissa

Taistelijat istuvat pimeässä ajoneuvossa.

Rynnäkkökivääreihin on isketty kiinni täydet lippaat. Telamiinat ja kertasingot vaihtavat omistajia käskyhuutojen saattelemina, ja pian jokaisella on varustus selvillä. Ajoneuvo kiihdyttää vauhtiin ja kurvailee jäistä tietä määränpäähän. 

Jääkärit kapuavat ulos, ja alkaa rytmitetty eteneminen kohti vihollisen asemia. Taistelijoiden lumiasut maastoutuvat ympäröiviin nietoksiin, kun liike kuorrutettujen kuusien keskellä alkaa. Jalassa on kumisaappaat – maihinnousukengät uppoaisivat hankeen kauttaaltaan.

Matalalla sinnittelevä aurinko valaisee metsän oranssin sävyihin. Joukko kaartaa pohjoiseen, ja tulenjohtoryhmä seuraa muun ryhmän kintereillä. Kun maastoa on marssittu kaksi kilometriä, alkaa tapahtua.

Laukaukset vastaanottavat osaston kumpareen juurella. Taistelijat heittäytyvät vatsalleen hankeen ja ryhmänä tetsaavat vihollista kohti.

Konekivääri alkaa nakuttaa paukkupatruunoita sarjana, ja ruudin kitkerä savu täyttää sieraimet. Tulituksen jatkuessa hylsyt täyttävät ilmatilan.

– Tuli seis, keskeytä! kouluttaja huutaa, ja Kärkikomppanian upseerioppilaat kokoontuvat kouluttajien ympärille.

Luutnantit antavat palautetta. Sitten mennään taas.

Jääkäriryhmän tulee kantaa omientavaroidensa lisäksi mukana kahta kevyttä kertasinkoa, kahta telamiinaa ja kahta raskasta kertasinkoa. Kuva: Ilja Minkin

Päivät metsän siimeksessä

On ruoka-aika. Kurssin 265 salmiakkitunnuksiset varusmiehet hajaantuvat puiden juurille. 

– Kuumaa ja keltaista, eräs vitsailee sapuskasta.

On tunti aikaa taukoilla ja syödä ruokaa. Tauolla on kirjoitettava annetut ohjeet muistiin, jotta harjoitus voi alkaa tehokkaasti. Oppilaat pyyhkivät hansikkaillaan kiviä lumesta istuakseen kuivalle, ja raapustus rukki-tetsareiksi kutsuttuihin vihkoihin alkaa.

Haminassa on oltu kuukausi ja nyt on meneillään Reserviupseerikoulun toinen pidempi harjoitus – aselajiharjoitus kaksi.

– Yövymme metsässä puolijoukkueteltassa, mutta harjoittelemme nukkumista myös yksitellen esimerkiksi sadeviitan alla, avaa Kärkikomppanian päällikkö, kapteeni Joni Liimatainen.

Pakkasta on useampi aste, mutta keinoja lämmittelyyn löytyy.

– Kaadamme kuumaa vettä pulloihin, jotka otetaan mukaan makuupussiin, Liimatainen kertoo.

Jääkärit lämmittelevät tauolla lisäämällä vaatetusta ja nauttimalla kuumasta murkinasta. Osa heittää kenkiin ja hanskoihin lämmitinpusseja. Kylmyydestä huolimatta tunnelma on pirteä. 

– Mitä paremmin hommat tehdään, sitä enemmän myös jää lepoaikaa iltaisin, tulenjohdon upseerioppilas Eeli Pihlajamaa selittää.

Pihlajamaan vieressä lepäävä upseerioppilas Arttu Meriluoto yhtyy ajatuksiin. Oma asenne on tärkeä. Hän kehuu kanssakurssilaisten toimintaa.

– Täällä on ollut kivempaa, kun aliupseerikoulussa. Kaikilla on enemmän motivaatiota tekemiseen, Meriluoto toteaa.

Viereisillä puilla istuu jääkäreitä. He kutsuvat tulenjohto-osastoa "lepo-ryhmäksi", toki pilke silmäkulmassa. Pienehkö kilpailu kuuluu asiaan.

Tulenjohtajat naureskelevat kommentille.

– Heidän homma on fyysisempää, mutta me olemme heitä fiksumpia, toteaa tulenjohtajaoppilas vastapalloon.

Tauon jälkeen alkaa hyökkäysharjoitus. Taistelijat nousevat kuljetusajoneuvoon.

Upseerioppilaille koulutetaan erilaisten miinojen perusperiaatteita. Kuva: Elmeri Lehti

Syväjohtaminen kurssin keskiössä

Joukkueenjohtaja tetsaa nopeasti kuusen juurelle lumen pöllytessä ympärillä.

– Epäsuoraa tulta! kuuluu käsky.

Jääkäriryhmät ovat nokittain. Ryhmänjohtajat kiertävät joukkojensa seassa ja antavat ohjeita.

– Tavoite on saada kaikille ainakin yksi joukkueenjohtajasuoritus kurssin aikana. Mielellään myös enemmän, Liimatainen selostaa.

Syväjohtamisen salat ovat kurssin keskeisimpiä teemoja. Tarkoitus on kouluttaa päteviä ja itseohjautuvia joukkueenjohtajia.

– Vaikka tässä harjoitellaan johtajana olemista päivän tai kahden verran, siitä ei vielä synny pidempää ymmärrystä vastuutehtävistä. Tositilanteet kestävät jopa vuosia, Liimatainen sanoo.

Harjoituksen teemat yhdistelevät jo aiemmin opittua ja uutta. 14 viikon mittaisella kurssilla vietetään noin puolet ajasta kasarmilla ja puolet maastossa. Aluksi opiskellaan asiat teoriassa, sitten kokeillaan käytännössä. 

Etiikkaa – kuin lukion filosofian tunti

Luentosaliin on kerääntynyt satapäinen joukko pioneerikomppanian oppilaita. Lyijyt tylpistyvät paperin kohdatessaan ja vihkot täyttyvät taululle heijastetuista muistiinpanoista. Kirjoitettavaa on tällä oppitunnilla kuitenkin suhteellisen vähän. Luokan ilmapiiri muistuttaa pikemmin lukion filosofian tuntia, kuin taistelukoulutusta. Aiheet ovat silti vakavia.

Taululle välähtää lause: tappaminen on erottamaton osa sotaa.

Maasotakoulun sotilaspastori Juuso Sikiön oppitunti on intin harvinaista herkkua. Reserviupseerikoulussa opiskellaan sodan etiikkaa; miehistölle ja aliupseereille samaa oikeutta ei suoda.

– Tätä koulutetaan joukkueenjohtajille, sillä he tukevat taistelijoita tiukan paikan tullen. Johtaja voi joutua antamaan vaikeitakin käskyjä, Sikiö avaa.

Tunnilla käydään läpi moraalisia dilemmoja. Mikä oikeuttaa tappamisen? Milloin voisi ampua toista ihmistä? Salissa puhkeaa puheensorina, kun oppilaat alkavat partiokoossa analysoimaan kysymyksiä. Sen jälkeen koko luokka käy yhteistä keskustelua pastorin johdolla.

Sikiö vapauttaa oppilaat vartiksi tauolle. Yhtäkkiä useampi taistelija tiputtautuu muovimatolle varpaiden ja kämmenten varaan ja alkaa pumpata. 38 punnerrusta.

Oppilailla on haaste. Jokaisena kurssipäivänä kuuluu tehdä tj:n mukainen määrä punnerruksia, ja tauolla siihen on hyvin aikaa. Veri kiertää ja pohdinnat on pohdittu – etiikka jatkuu.

Reserviupseerikoulu on aivan Haminan kaupungin kupeessa. Kuva: Yankuan Zhang

Luokka! Ylös!

– Vasen, vasen, vasen! Yy, kaa, kolme! oppilasjohtaja huutaa nelijonolle kovaan ääneen tahtia. Suuntana on varuskuntaravintola Rokka.

Keittoa kauhotaan lautasille reilulla kädellä. Muonituskeskuksen antimia kehutaan vuolaasti. Murkinan jälkeen Tulipatterin taistelijat valuvat takaisin kohti "Hiltonia", valkoista kotikasarmiaan.

– Luokka! Ylös! Ilmoitan oppitunnin pitäjälle – huomio! oppilasjohtaja käskee vertaisiaan.

Oppitunnin aiheena on tulenjohdon perusteet. Neljä tuntia kestävään pakettiin kuuluu aiheen perinpohjainen käsittely.

Luentosalin tyyppisessä huoneessa istuu joukkueellisen verran taistelijoita oppituntivarustuksessa, eli maastohousuissa ja poolossa. Jalassa eivät ole maihinnousukengät vaan sisätossut.

Ajankohtaisaiheet ovat paljon esillä. Keskustelua käydään muun muassa Ottawan sopimuksesta. Opetuksessa ei salailla, kuka on vihollinen. Jos aikanaan puhuttiin vieraan vallan taistelijoista, niin enää ei. Esimerkkivihollinen on hypoteeseissä aina sama – Venäjä. Itänaapurin hyökkäyssodasta ammennetaan opetukseen paljon ja Ukrainassa koettuja kauheuksia nousee esiin vähät väliä.

Oppitunnit ovat pitkiä, ja muutamat leuat alkavat valumaan kohti rintaa. Vierustoverit aluksi virnuilevat, sitten tökkivät ystävänsä hereille. Etiikan tunnilla oppilaat joutuivat pohtimaan itse, mutta muilla oppitunneilla noudatetaan perinteisempää opiskelumenetelmää, jossa kouluttaja luennoi ja oppilaat tekevät vihkoihinsa muistiinpanoja.

Kympin pizza maistuu

– Ei meillä ole ohjattua siivouspalvelusta, upseerioppilas Iida Törmikoski avaa.

Törmikoski kertoo Tulipatterin päivystäjän valtaistuimelta, että käytäntö perustuu luottamukseen. Oppilailta odotetaan omatoimista vastuunkantoa, minkä takia siivoaminen on itsenäistä. Yksikköjen välillä on toki eroja.

Pakkastakkisia hahmoja alkaa valua kohti Haminan pimenevää iltaa. Yksikössä alkaa vapaa-aika, jolloin saa poistua kasarmialueelta. Kaksi paikkaa kaupungilla ovat laajan konsensuksen mukaan  selvästi ylitse muiden – Sunrise Pizzeria ja Jack-Up-pubi.

Lumipeitteisen Haminan jokaisessa kadunkulmassa vilahtaa kurkkusalaattiin sonnustautuneita oppilaita. Carl Ludwig Engelin suunnittelema Reserviupseerikoulun päärakennus loistaa pimenevän kaupungin kulissina. Uusklassiseen tyyliin rakennettu rakennus on Suomen kasarmien priimus, niin ulkoasultaan kuin koulutukseltaan.

Haminan harvinainen ympyrän muotoon rakennettu asemakaava auttaa katujen navigoimisessa. Jo viiden minuutin kävelyn jälkeen pizzan valloittava haju vastaanottaa kaupungilla harhailevan upseerinalun.

Reservipuseerikoulu on aivan Haminan kaupungin kupeessa. Kuva: Yankuan Zhang

Nahkahanska vetäisee Sunrisen oven auki, ja huhut osoittautuvat todeksi. Noin kymmenen oppilasta on jo ennättänyt paikalle. Yhden pöydän ääressä istuu viisi höyläkaljun ajanutta salmiakkitaistelijaa – rajaperinne, he selittävät. Rajalta tulleiden oppilaiden ruoat kannetaan pöytään: kaksi kebabia ja kolme pitsaa. Varusmiehille kaikki annokset maksavat tasan kymmenen euroa.

– Päivärahat nousivat juuri yli kymppiin, joten täällähän voi ottaa pizzan vaikka joka päivä. Se mahtuu nykyään budjettiin, tiedustelu-upseerioppilas Oliver Välipakka vitsailee.

Muut yhtyvät ajatukseen minkä pizzan nauttimiselta kerkiävät.

– Olemme nyt toista kertaa Haminassa iltavapailla. Huomenna pääsemme taas, voisimme mennä vaikka Subwayhin tai Hesburgeriin, Välipakka jatkaa.

Viereisen Jack-Up-pubin tunnelma on tiistai-iltana vaisumpi. Välkkyvistä diskovaloista huolimatta varusmiehenvihreää ei pubissa näy. 

Haminassa tuulee. Koripallokentän kokoinen siniristilippu ei leijaile rantakaupungin yllä kuten yleensä. Lumimyräkkä on liian sakea.

Eväistä lohtua

Metsän kätkössä kulkeva tie tulee äkkiä päätökseensä, kun kolossaalinen ajoneuvo on vastassa. Leopard 2 -panssarivaunun päällä seisoo kymmeniä lumiasuisia taistelijoita.

– Kaikki haluavat sisälle käymään, panssaritorjunnan upseerioppilas Janne Kaheli selittää.

Osaston tehtävänä on katsoa lämpökameran läpi, kuinka hyvin harjanteella olevat asemat on naamioitu. Havutus on toteutettu hyvin, sillä harjanteella piilottelevat luutnantit näkyvät vain silmiä siristämällä.

Panssaritorjunnan upseerioppilaat pääsivät Leopard 2 -panssarivaunun ampujan paikalle kokeilemaan, miltä naamioidut asemat näyttävät lämpökameran läpi. Kuva: Elmeri Lehti

On harjoituksen toinen päivä. Noin joka toinen RUK:n viikko yövytään maastossa.

– Aika kuluu täällä nopeammin kuin oppitunneilla. Toisaalta silloin, kun on saanut vain 20 minuuttia unta, niin tekisi mieli olla kasarmilla, upseerioppilas Jere Rantapää pohtii.

Ylikersantti kajauttaa käskyn. Osasto nostaa reput selkäänsä ja kiristää kertasingot olalle. Matka jatkuu kohti metsän kätköön piilotettuja puolijoukkuetelttoja, ja panssarivaunu jää tielle kohtaamaan kauniin auringonlaskun yksin.

Edessä on jälleen pitkä yö. Oppilailla on kuitenkin hallussa, miten päivien mittaisissa harjoituksissa ylläpidetään jaksamista – eväillä.

– Proteiinipatukoita, ananaspurkkeja ja energiajuomaa, Kaheli luettelee.

"Kahden salmiakin arvoista"

Uupunut sotilaspoliisi rojahtaa puun juurelle ja sytyttää savukkeen.

– Tämäkin on omanlaista lohturuokaa, hän toteaa.

Edellisenä yönä on tullut unta kaksi tuntia, eikä lisää ole luvassa pitkään aikaan. Sotilaspoliisien harjoituksessa harjoitellaan alueen suojaamista. Kouluttajat seisovat etäämmällä. Oppilaat harjoittelevat vuorollaan joukkueen johtamista – johtajan rooli vaihtuu päivän tai parin välein.

Joukkueenjohtaja saa tietää tehtävästään vasta samana aamuna, jotta kaikki pysyisivät varpaillaan. Koskaan ei tiedä, milloin johtamistehtävä osuu kohdalle, kouluttaja kertoo.

Haminan luminen talvi pakotti upseerioppilaat pukemaan lumipuvut päälle. Kuva: Elmeri Lehti

Harjoituksessa ei ole saatu rauhallista aamupalaa. Ruokalaatikosta on kerätty leipätornit matkaan, eikä mangososettakaan ole säästelty.

– Väsyttää, v-tuttaa ja on kylmä. Ainakin saatiin leipää, lumessa makaava upseerioppilas manailee.

Taukoilevat sotilaspoliisit ovat kerääntyneet rykelmiin vaihtamaan ajatuksia ja puimaan seuraavaa harjoitusta. Vaikka unta on pääkopassa vähän, iloisia kasvoja ja naurunpurskahduksia näkyy vähän väliä. 

– Onhan tämä raskasta, mutta kahden salmiakin arvoista, eräs toteaa.

– Täällä metsässä aika menee todella nopeasti. Ja pian meillä alkaa yhdeksän päivän loma, se motivoi! Sillon saa univelat kuitattua, hän jatkaa.

Ruk-henki alkaa kertoman mukaan jo rakentua. Porukat hitsautuvat yhteen harjoituksissa, mikä auttaa jaksamaan.

– Ryhmähenki on rakentunut todella hyväksi! Aluksi oli vähän jäykkää, mutta siitä se lähtee. Etenkin metsäharjoitukset yhdistävät, kun tulee yhteisiä kokemuksia, upseerioppilas Eero Satoniitty kehuu.

Harjoitusalueella kaikuu huuto. Äijät asemiin, joukkueenjohtaja käskee. Verkkaisesti ryhmät jalkautuvat laajaan siilipuolustukseen. Näissä asemissa ollaan kauan – maassa maataan kunnes toisin käsketään. 

Yksitellen taistelijat maastoutuvat ja katoavat näkökentästä. Ympärillä on vain lumipeitteisiä puita ja valkoista maata. Etäältä kuuluu kuitenkin kuiskintaa, liekö lisäohjeita vai läpän heittoa.