Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Runtu valuu alaspäin

Inttitarinoita jakaessa voi huomata, kuinka erilaisia kokemuksia jokaisella on armeijan kurista. Runtuisia varusmiesjohtajia ei synny tyhjästä, vaan heidät luodaan.

Varusmies voi jossain vaiheessa palvelustaan päätyä tilanteeseen, jossa huomaa omien kokemustensa olevan hyvin erilaisia palvelustovereihinsa verrattuna.

Sitä kuuntelee epätodellisena, kuinka toinen ei jäpittänytkään koko siivoustarkistuksen aikana,
särmännyt epätoivoisesti pinkkaansa kaapin avaimillla tai yrittänyt kantaa pesutarvikkeitansa
täydellisesti taitetun pyyhkeen sisällä ohjattujen aamutoimien aikana.

Varusmies, joka kuulee kanssakumpaninsa päässeensä näinkin ’helpolla’ käy läpi tunteiden lähes
koko kirjon. Epäusko, kateellisuus ja vahva tunne epäoikeudenmukaisuudesta ovat varmasti tuttuja
tunteita hänelle, joka sai juuri tietää että naapuriyksikön kaveri ei käyttänyt kolmasosaa iltavapaistaan päiväpeiton taitteluun ja viiteen siivoustarkistuskierrokseen.

Voidaan siis sanoa, että jokaisen inttikokemus vaihtelee varuskunnasta toiseen, ja jopa varuskuntien sisällä, riippuen siitä mihin yksikköön päätyy porteista sisään astuessaan. Tästä huolimatta armeijan toiminta perustuu pitkälti yhdenmukaisuuteen, ja jokainen asevelvollinen ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittava voi samaistua toistensa kokemuksiin. He esimerkiksi tietävät tarkalleen mistä on kyse, kun kaveri runtuista alikersanttia matkiessaan huutaa ”aikaa minuutti”.

Mutta se, mihin jokainen ei saatakkaan samaistua, on kuinka koko joukkue marssitetaan takaisin
yksikköön ylimääräistä minuuttia viettämään, sillä noin kolmestakymmenestä punkasta yhdessä oli
ryppyjä. Useampaan kertaan.

En ota kantaa siihen, onko tiukka kuri armeijassa tarpeellista tai oikeutettua. Itseäni kiinnostavat ne
syyt, jotka johtavat niin suureen vaihteluun varusmiesten kokemuksissa runnuttamisen saralla.
Uskon, että syyt ovat pitkälti perinnölliset. Osissa varuskuntien yksiköitä elää ikään kuin ’koston
kierre’, jossa alokaskaudella tiukkaa kuria ja äkäisiä alikersantteja kestämään joutuneet
varusmiesjohtajat nyt vuorostaan purkavat huonoja kokemuksiaan uusille alokkaille. Onhan se
tavallaan luonnollinen ajatus, että jos on itse joutunut sietämään tietynlaista kohtelua, haluaa ja myös odottaa muidenkin käyvän sen läpi.

Voi siis ajatella, että varuskunnissa ja yksiköissä vallitseva tiukka kuri on perinnöllistä ja polveutuu
varusmieheltä varusmiehelle. Runnuttamisen kulttuuri voidaan jäljittää ties kuinka kauas
menneisyyteen, ja jos mikään ei muutu, on tuomittu jatkumaan hamaan tulevaisuuteen asti.

Kysymys kuuluukin, voiko tätä kierrettä katkaista? Onko mahdollista luoda armeijaan kulttuuria,
jossa erot kurin ja sen ylläpidon välillä eivät vaihtele niin radikaalisti, ja täten luoda jokaiselle tasa-
arvoisempaa ja yhteläisempää inttikokemusta?

Varmaankaan ei täysin. Toisaalta mielestäni tämän kierteen katkaiseminen ei ole mahdoton konsepti, jos jokainen vain pitää mielessään millaisen kokemuksen itselleen olisi alokkaana toivonut, ja osoittaa hieman myötätuntoa palvelustoveriaan kohtaan.

Jos tulevaisuuden varusmiesjohtajat oppivat irrottamaan henkilökohtaisen kokemuksensa omasta
tekemisestään ja johtamaan riippumatta siitä, miten heitä itseään oli johdettu, nämä kurierot voidaan tasoittaa.