Rukouksia ja rynnäkkökivääreitä
Varusmies kertoo Ramadanin ajan mietteitään aseista.
Hijri-kalenterin yhdeksännen kuukauden, Ramadanin, alkaessa muslimit ympäri maailmaa aloittavat paaston, joka kestää aamunkoitteesta aina auringonlaskuun saakka koko kuukauden ajan.
Paastoaminen kuuluu islamin viiteen peruspilariin ja on näin ollen pakollinen kaikille muslimeille, lukuun ottamatta niitä, joille se ei ole terveydellisistä tai käytännön syistä mahdollista, kuten sairastuneille ja matkustaville.
Paasto on enemmän kuin pelkkää ruokailusta pidättäytymistä – se on keino irrottautua maallisista asioista, vahvistaa myötätuntoa vähäosaisia kohtaan ja syventää hengellisyyttä. Tämä matka edellyttää itsekuria, itsetutkiskelua ja avointa mieltä
Paastojen ytimessä on siis pyrkimys hengelliseen ja moraaliseen kasvuun.
Tänä vuonna paastokuukausi on minulle poikkeuksellinen, paastoanhan varusmiehenä. Alkukevään lyhyt valoisa aika on suonut fyysisesti kevyemmän paastonajan, ja kasarmielämä itsessään irrottaa minut kaikesta maallisesta omaisuudesta. Nimeni tuntuu olevan ainut asia, jonka kasarmilla todellisesti omistan.
Santahaminan tuulet kantavat mukanaan ajatuksia, joihin ei muualla elämässä olisi syventynyt samalla tavalla. Ramadanin aikana jatkuva kamppailu rukousten ja rynnäkkökiväärien välillä on sotilasaivoissani herättänyt kysymyksiä sotilaiden ja vallankäyttäjien välisestä suhteesta.
Hyvään sotilaalliseen käytökseen liitetään usein vahva dogmaattisuus, tietynlainen käskyjen orjallinen noudattaminen ilman syvällisempää moraalista pohdintaa. Tällaisessa ajattelussa sotilas ei rintamalla hahmota asemaansa aseen käyttäjänä, vaan näkee itsensä pelkkänä käskyjen alhaisena toimeenpanijana.
Propagandalla ja totuuden muuntelulla voi hämärtää sotilaiden käsitystä rintamalle joutumisensa syistä, kuten nähdään Ukrainan sodassa venäläisten sotilaiden kohdalla.
Monet konfliktit esitetään ideologisina kamppailuina, vaikka valtaapitävät ajavat omia etujaan tavallisten ihmisten kustannuksella. Konfliktien todelliset motiivit ovat kuitenkin usein liittyneet talouteen ja geopoliittisiin pyrkimyksiin.
Nämä konfliktit kantavat kalliin hinnan – siviilit ja sotilaat joutuvat suurimmiksi vallan ja voiton uhreiksi. Kuten sanonta kuuluu: “Asiat taistelevat, ihmiset eivät”. Valitettavasti sodissa ihmiset ovat pistetty taistelemaan keskenään ja kaikki muu kuin selviytyminen menettää arvonsa.
Kun katsoo ihmistä vain itsenään, riisuttuna kaikista yhteiskunnallisista ideologioista, huomaa, että vihollisemme eivät ole ihmiset, vaan ne rakenteet, jotka ajavat ihmisiä toisiaan vastaan.
Paaston aikana islamin rauhan viestin kontekstissa tapahtunut pohdinta ihmisen ja ideologioiden suhteesta johdatti minut valitsemaan aseettoman palveluksen. Koen oloni aseettomana vahvempana kuin kivääri kädessäni, sillä sykkii suonissani sorrettujen esi-isieni veri.
Tunnistan silti aseellisen palveluksen merkityksen. Asepalvelus toimii suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden selkärankana ja takaa sen, että emme joudu itsekkäiden vallanpitäjien pyrkimysten uhreiksi.
En kuitenkaan ole voinut oikeuttaa itselleni aseiden käyttöä, kumarrunhan päivittäin viisi kertaa saman Jumalan eteen kuin miljoonat maailman toisella puolella sorretut aseista pakenevat ihmiset.
