Ritarikuntien kunniamerkit julki
Useat maanpuolustuksen alalla toimivat henkilöt saavat itsenäisyyspäivänä ritarikuntien kunniamerkkejä, vaikka palkitsemistilaisuuksia ei koronatilanteesta johtuen toistaiseksi järjestetäkään.
Ritarikuntien kunniamerkkejä jaetaan tänäkin vuonna itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Tasavallan presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari Sauli Niinistö on päättänyt antaa tänä vuonna Suomen Leijonan suurristin akateemikko Ilkka Niiniluodolle ja valtioneuvoston oikeuskanslerille Tuomas Pöystille.
Naisten Valmiusliiton puheenjohtajana tammikuussa aloittavalle kansanedustaja Paula Risikolle myönnetään Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki.
– Tämä on hieno asia. Töitä on pitänyt tehdä, kunniamerkit eivät tule lukemalla, vaan tekemällä. Olen hämmästynyt, iloinen ja nöyrän kiitollinen, Risikko kommentoi tuoreeltaan Ruotuväelle.
Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruuden pääosaston pääjohtaja Timo Pesonen saa puolestaan Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin.
Vapaudenristin ritarikunta päätti myöntää Maanpuolustuksen tuki ry:n puheenjohtajalle teollisuusneuvos Kari Kalloselle 2. luokan vapaudenristin. 3. luokan vapaudenristillä miekkoineen huomioitiin puolestaan nykyisistä MPK:n toimijoista everstiluutnantti Olli Dahl, liikuntapäällikkö Matti Santtila sekä ylikapellimestari Elias Seppälä.
Perinteisesti kunniamerkit on luovutettu palkituille jo muutamaa päivää aiemmin, sillä näin on varmistettu se, että Linnan juhliin kutsutut kunniamerkein palkitut ehtivät saada merkkinsä ennen juhlia. Koronatilanteesta johtuen perinteiset luovutustilaisuudet on jouduttu kuitenkin perumaan tai siirtämään.
– Luovutustilaisuutta ei järjestetä koronatilanteesta johtuen vaan kunniamerkit luovutetaan henkilöille alueellisissa palkitsemistilaisuuksissa tai ne toimitetaan aluetoimistojen puolesta suoraan palkituille, Vapaudenristin ritarikunnan yhteysupseeri, kapteeni Markus Lahti summaa luovutusprosessia.
– Turvallisuus on etusijalla. Varsinainen kunniamerkkien jako tapahtuu ensi vuoden puolella, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kansleri Jussi Nuorteva kertoo.
Katso kaikki itsenäisyyspäivänä ritarikuntien kunniamerkein palkitut: ritarikunnat.fi ja vapaudenristinritarikunta.fi.