Kuva: Wolfgang Grebien

Vaikka Hakola kokeili kisoissa myös ampumahiihtoa, menestystä tuli hänen leipälajistaan vapaan hiihtotavan kilpailussa.

Ristomatti Hakola pronssille hiihdon sotilas-MM-kisoissa

Niko Ylä-Poikelus

Suomen joukkuetta edustanut kersantti Ristomatti Hakola pokkasi miesten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun kolmossijan Itävallan Hochfilzenissä järjestetyissä hiihdon sotilasmaailmanmestaruuskisoissa.

Ristomatti Hakola (s. 1991) on menestynyt kuluneella kaudella erinomaisesti muun muassa sijoittuen Pyongchangin talviolympialaisten perinteisen hiihtotavan sprintissä kuudenneksi ja vapaan parisprintissä yhdeksänneksi.

Kilpailun voitti Sveitsin Dario Cologna (32:31.7), joka on voittanut samalla matkalla myös olympiakultaa Pyeongchangissä ja Vancouverissa. Hopeaa kisassa sai saksalainen Lukas Bögl (+ 32,5). Pronssille hiihtänyt Hakola (PORPR) jäi voittajasta 40,9 sekuntia.

Suomen joukkueessa maastohiihdossa edustivat Hakolan lisäksi vanhempi rajavartija Kusti Kittilä (KR), joka sijoittui 15 kilometrin kilpailussa viidenneksi. Rajavartijaoppilas Markus Vuorela (RMVK) oli kolmastoista, ja kersantti Juho Mikkonen (KAIPR) seitsemästoista.

Torstaina käydyn ampumahiihdon osalta joukkueeseen kuuluivat sijalle 45 sijoittunut vanhempi rajavartija Mika Kaljunen (K-SR) ja joukkueen ainoana varusmiehenä alikersantti Jaakko Ranta (KAIPR), sijalla 43. Myös Ristomatti Hakola osallistui ampumahiihtoon ollen kisassa 40. ja Kusti Kittilä päätyen sijalle 54. Kymmenen kilometrin ampumahiihdon sprintin voitti Sveitsin Benjamin Weger.

Viikon aikana sotilaat ympäri maailman ovat kisanneet myös suurpujottelussa, alppihiihtoa ja laskuvarjohyppyä yhdistävässä para-skissä. Kilpailun järjestää vuonna 1948 perustettu kansainvälinen sotilasurheiluliitto CISM, jolla on 136 jäsenmaata.