Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Varusmiehiä lumessa juoksemassa.

Riekko lentää, sotilas vaanii – jääkäreiden osaaminen koetuksessa pohjoisessa

Jääkäriprikaatissa harjoiteltiin vihollisen hidastamista arktisessa toimintaympäristössä Riekko 21 -harjoituksessa.

Jääkäriprikaatin valmiusyksikkö harjoitteli Sodankylässä taistelua pimeässä Riekko 21 -harjoituksessa 27–29. lokakuuta. Kolmen vuorokauden taisteluharjoitus oli monipuolinen ja tiivis. Jääkäreiden osaaminen laitettiin koetukselle talvisissa maisemissa. Pakkanen ja kylmä viima eivät kuitenkaan ärsyttäneet paikallisia jääkäreitä.

Harjoituksen ensimmäinen päivä kului perusasioiden kertauksen parissa. Näihin kuuluivat kevyen kertasingon käsittely, käsikranaatin heitto ja tulpan eli panssaritorjuntaväijytyksen tekeminen sekä ampuminen kevyellä- ja raskaalla kertasingolla. Harjoituksessa varusmiehillä oli päällä KASI-liivit.

Pakkanen ja kylmä viima eivät ärsyttäneet paikallisia jääkäreitä. Varusmiehet harjoittelivat kranaatin heittämistä.

Harjoittelun jälkeen ilta alkoi jo hämärtyä ja jääkärit saivat käskyn ryhmittyä puolustukseen varuskunnan lähiharjoitusalueelle. Ryhmityksiin siirtyminen tehtiin tekoja eli BV206-tela-ajoneuvoja käyttäen.

Tela-ajoneuvon selkein etu on sen maastoliikkuvuus. Telojen ansiosta sen paino jakautuu tasaisesti maahan. Pieni pintapaine yhdistettynä neljään vetävään telaan mahdollistaa sen ajamisen lähes kaikissa maastotyypeissä suosta kangasmaastoon. Sillä voi myös ylittää vesistöjä, koska se on suunniteltu jopa uimaan. Talvella tela-ajoneuvo ei kaipaa aurattuja teitä, vaan talvella sen liikkuvuus jopa paranee. 

Tela-ajoneuvoja käytetään erilaisten järjestelmien alustana. Niissä on nähty muun muassa viestiasemia, komentopaikkoja, kranaatinheittimiä, siirtokontteja ja raskaita konekiväärejä. Sen liike tarjoaa kyydissä matkustavalle henkilöstölle ja materiaalille suojaa hyvän taktisen liikkuvuuden vuoksi. Tela-ajoneuvo on panssaroimaton, jotta paino ei haittaa sen liikkuvuutta. Tiellä BV206 ei ole järin nopea. 

Telakuorma-auto on ideaali ajoneuvo arktiseen ympäristöön.

Valoa jääkäreille, jotka maalitaulua etsivät

Valokurin takia ryhmittyminen toteutettiin pimeässä käyttäen erilaisia valonvahvistimia ja
lämpötähystimiä. Toiminta pimeässä oli muutenkin keskeinen osa: yhden maissa keskellä yötä jääkärit pääsivät testaamaan taitojaan kertasinkoammunnassa pimeässä, valopatruunan valaisemilla ampumaradoilla. Lumisateen tuiskutessa valopistoolilla ammuttiin taivaalle ja jääkärit saivat kukin vuorollaan ampua kertasingoillaan maaleihin, mikäli ehtivät tehdä sen valopatruunan loistaessa taivaalla. Valopatruuna valaisee maastoa noin viisi sekuntia ennen kuin se tippuu maahan ja sammuu.

Jääkärit pääsivät testaamaan taitojaan kertasinkoammunnassa pimeässä, valopatruunan valaisemilla ampumaradoilla.

Jääkäreiden kykyjä testattiin, ja he suoriutuivat tehokkaasti koettelemuksista. Päivien aikaan ryhmityksiä siirreltiin tasaisin väliajoin, ja läpi harjoituksen KASI-liivit ilmoittelivat varusmiehille epäsuorasta tulesta. Tällaisissa tilanteissa jääkärit hakeutuivat suojaan ja lähtivät suoraan puolustusasemiinsa. Jääkärijoukkueet hyökkäilivät harjoituksessa toistensa ryhmitysten kimppuun vuorotellen.

Harjoituksen tarkoituksena oli opettaa varusmiehille, mitä eroa hyökkäys- ja puolustustaistelussa on valoisalla ja pimeällä, miten pimeätaisteluun valmistaudutaan ja miten pimeällä taistellaan. Joukkueiden puolustustaistelu on oltava aktiivista. Tämän takia ryhmitysten ympärille perustettiin uhkasuuntaa kohti useammassa kerroksessa puolustusasemia sekä tulppia. Harjoituksen KASI-järjestelmän käyttö on nykyaikana arkipäivää jääkärikomppanioiden taisteluharjoituksissa. 

KASI-järjestelmää käytetään suora-ammunnan simuloimiseen, taistelijoiden paikantamiseen, epäsuoran tulen kuvaamiseen ja palautteen antamiseen. Liivi kertoo taistelijalle, mikäli hän esimerkiksi joutuu epäsuoran tulenkäytön alle. Lähetin lähettää lasersäteen taistelijan laukaistessa aseensa. Järjestelmän käyttäjä näkee kaikki kantavuusalueella olevat taistelijat koneellaan ja kuvaa tulenjohtajien tilaamat tulikomennot järjestelmään. Taisteluiden jälkeen joukko käy kouluttajansa kanssa palautteen KASI-nauhoitteen avulla.