Niila Haapakoski

Nainen seisoo ulkona aurinkolasit päässä ja hymyilee kameralle.

Kaartinjääkäri Susanna Välkkilä lähtee Santahaminasta iloisin mielin siviilit päällä.

"Reservin aurinko lämmittää" – tänään kotiutuu yli 1 400 sotilasta

Aaron Mc Intire

Viime kesänä aloittaneet vaativiin miehistön tehtäviin koulutetut varusmiehet juhlivat tänään kotiutumistaan, mutta monen katse on jo yliopistojen pääsykokeissa.

Santahaminan kuljetuskomppaniassa on äänekäs aamu. Saapumiserän 2/24 yhdeksän kuukautta palvelleiden aika kotiutumiseen lasketaan nyt tunneissa eikä aamuissa. Kameran nähdessään muutama hilpeä varusmies yrittää vielä saada nopean ryhmäkuvan otettua.

Sisällöntuottajana varusmiespalveluksensa suorittanut kaartinjääkäri Matias Ratinen suorittaa viimeistä vuoroaan päivystäjänä. Tänään pöydän ääressä istuskelu ei kuitenkaan haittaa. 

– Kotiudun hyvillä mielin, tämä on mielestäni täydellinen aika kotiutua. 

Yliopistojen valintakokeet järjestetään kesäkuun alussa, eli nyt kotiutuvat saavat hyvin aikaa opiskella ja valmistautua kokeisiinsa.

– Haen ensisijaisesti Aallon kauppakorkeakouluun. Sitä ennen menen töihin heti perjantaina. Olen työskennellyt kaupassa jo viisi vuotta.


Matias Ratinen kuuluttaa, että päivystäjän pöydällä on vielä muovipusseja niitä tarvitseville. Kuva: Niila Haapakoski

Tänään kotiutuvat varusmiehet palauttavat petivaatteiden ja jalkineiden lisäksi kaikki loput varusteensa olkapoletteja, lippuja ja arvomerkkejä myöten. Viimeisiä tavaroitaan järjestelee taistelukameramiehenä toiminut Aku Korhonen. Hän piti palveluksestaan, mutta odottaa jo innolla siviiliin pääsyä.

– Alan heti intin jälkeen lukea pääsykokeisiin. Pääsen toivottavasti kauppikseen tai elokuvantuotantoon.

Pelkkää uurastusta ei kuitenkaan ole luvassa. Korhonen aikoo myös nauttia hyvin ansaitusta vapaa-ajasta.

– Pari kuukautta sitten ostettiin lentoliput. Menemme perheen kanssa Egyptiin loikoilemaan.


Pitää olla tarkkana, sillä tänään jokainen "häväri" viivästyttää kotiutumista. Kuva: Niila Haapakoski

Loput vaatteet ja lakanat on nyt pakattu. Tavallista sekalaisemman näköinen joukkio kävelee varastolle palauttamaan viimeisiä tavaroitaan. Jonossa heille huudetaan viimeiset palauttamista koskevat ohjeet. 

Jonon perällä vuoroaan odottaa varusmiesbändissä palvellut kaartinjääkäri Susanna Välkkilä. Monien muiden tavoin hän haluaa lihottaa pankkitiliään ennen opintojen aloittamista. 

– Olen hakenut töitä, mutta vielä ei ole tullut. 

Välkkilä hakee kevään yhteishaussa eläinlääketieteen opintoihin.

– Olen tiennyt jo pitkään, että haen sinne. Tykkään hirveästi eläimistä ja meillä on aina ollut eläimiä kotona. Olisi kiva päästä auttamaan niitä.

Palvelustaan vielä suorittaville Välkkilällä on yksinkertaiset ohjeet.

– Ottakaa kaikki ilo irti. Tämä on kerran elämässä tuleva kokemus.

Nyt palvelevat varusmiehet ovat olleet erityisosaamista vaativissa miehistön tehtävissä. Näihin lukeutuvat muun muassa sotilaspoliisit, lääkintämiehet, viestintävarusmiehet, varusmiessoittajat ja osa laivastossa palvelleista. 

Kotiutuvia on 1 411, joista 83 on naisia. Vain noin 14 prosenttia varusmiehistä palvelee 255 päivää.

Saapumiserässä 2/24 aloittaneet vuoden palvelleet ja saapumiserässä 1/25 aloittaneet puoli vuotta palvelleet varusmiehet kotiutuvat 92 päivän päästä, 19. kesäkuuta.


"Reservin aurinko lämmittää mukavasti", toteavat varusvarastoon pääsyä odottavat Anselm Ranta, Victor Ocampo ja Lauri Meriläinen. Kuva: Niila Haapakoski