Rauhanturvaajilla on voittamaton yhteishenki

Kansainvälinen kokemus tavoitteenaan tuleva historian- ja yhteiskuntaopin lehtori Lauri Tervakangas lähti ensimmäiseen suomalaisten vahvistamaan Naton alaiseen rauhanturvaoperaatioon. Nuori reservin luutnantti suuntasi rauhanturvaajaksi sisällissodan raatelemaan Bosniaan 1998, missä hän toimi Suomen pataljoonan sotilasyhteysupseerina. Siellä hän teki tiivistä yhteistyötä konfliktin kaikkien osapuolien kanssa. Vastuu oli suuri, sillä konfliktin osapuolten tasapuolinen kohtelu tulenaralla alueella oli onnistuneen operaation elinehto.

– Työtehtäväni oli aivan loistava, eikä reserviläisenä parempaa voi varmaan saada. Nordpol-prikaati oli muodostettu pohjoismaalaisista ja puolalaisista joukko-osastoista, jotka toimivat amerikkalaisen divisioonan alaisuudessa. Minut erottivat siviiliyhteysupseerista tahot, joiden kanssa työskentelin: minä hoidin kontaktit oman divisioonan ja osapuolten sotilas- ja poliisiviranomaisten ja hän paikallisten siviilivastuuhenkilöiden kanssa, Tervakangas kuvailee.

Suomalaisia on aina arvostettu kriisinhallintatehtävissä. Tervakangas, 52, kertoo, että vaikka tehtävä olikin Naton johtama, jokaisella osallistujamaalla oli omia tavoitteita, joita repaleiselle Balkanille lähdettiin vuosituhannen vaihteessa toteuttamaan. Hänen mukaansa Suomi toimi Bosniassa esimerkillisesti rauhanturvaajana ja vaali yhteisiä tavoitteita rauhan säilyttämiseksi.

– Pystyimme suomalaisina edistämään rauhaa ja paikallisten paluuta arkeen. Osapuolet eivät hyväksyneet toisiaan, eikä siinä ollut sinänsä mitään ihmeteltävää, kun miettii, että konflikti vaati noin 200 000 ihmisen hengen sisältäen etnisiä puhdistuksia. Viha ryhmittymien välillä on ollut tiukassa. Toisaalta alueella on säilynyt rauha, mikä kielii koko operaation onnistumisesta.

Kun sovinto oli käytännössä mahdoton saada aikaan, tavoitteeksi asetettiinkin seuraavan sukupolven paremman elämän takaaminen. Tämän saavuttamisen metodina Nato käytti sisällissodan rauhansopimuksen valvontaa, johon liittyi esimerkiksi aseiden laajamittainen kerääminen siviileiltä. Tässäkin Tervakangas suitsuttaa suomalaisten ammattitaitoa.

– Jotkut menivät koteihin vieraina sisään mutta käynnistivät kotietsinnän. Siitä levisi sana eteenpäin, ja paikallisten luottamus heikkeni. Suomalaiset pyrkivät rakentamaan luottamukselliset suhteet paikallisiin ja perustelemaan sekä aseiden että ammusten poiskeräämisen tärkeyden. Serbien kohdalla tulokset jäivät valitettavasti huonommiksi, sillä Nato oli periaatteessa heidän vihollisensa samaan aikaan käynnissä olleessa Kosovon sodassa.

Unohtumaton 13 kuukauden palvelus lämmittää Lahden yhteiskoulun opettajan mieltä vielä tänäkin päivänä. Hän arvostaa rauhanturvaoperaation henkilöstörakennetta sekä siihen osallistuvien laajaa kokemusta siviilipuolen ammateista. Suomalaisessa rauhanturvaajatoiminnassa otetaan huomioon erilaista osaamista ja näkemyksiä huolimatta henkilöstön aiemmasta kokemuksesta tai sotilasarvosta.

– Eniten jää kaipaamaan mahtavaa yhteishenkeä. Silloin tuli tärkeä olo, kun alle kolmekymppistä upseeria kuunneltiin ja näkemyksille annettiin arvoa, myös kokeneempien upseerien toimesta. Positiivinen palaute poiki todellakin hedelmää, sillä työssä onnistumisen tunne oli vahvempi kuin aikaisemmissa työyhteisöissä.

Muihinkin operaatioihin tuli kutsukortteja, mutta Tervakangas päätti, että yksi reissu saa riittää, eikä siihen kiertoon kannata lähteä mukaan.

– Helpostihan niihin jää koukkuun, kun yhteishenki on niin mahtava. Jos yksikin mokaa, kaikki kärsivät. Tämä nivoo jokaista osanottajaa tiiviisti yhteen. Tulin silti siihen päätökseen, että haluan tasapainoisen arjen, eikä naisystäväkään olisi ollut tyytyväinen jatkuvaan poissaoloon.

Tervakangas (oik.) poseeraa takavarikoitujen aseiden kanssa onnistuneen ratsian jälkeen.
Kuva: Lauri Tervakangas

Maanpuolustushenkinen opettaja

Ennen Bosnian-matkaa Tervakangas ehti viettää verrattain tavallisen opiskelijan nuoruuden. Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi valmistunut opettaja harkitsi lukion jälkeisen varusmiespalveluksensa aikana myös sotilaan uraa. Hän paljastaa, että lapsuuden urheiluharrastus ja maanpuolustushenkinen koti olivat Kadettikouluun kiinnostumisen keskiössä.

– Kasvatuksessa tuli nähtyä maanpuolustuksen merkitystä, ja kyllähän se ennen inttiä oli mielessä, josko menisin Kadettikouluun. Jotenkin se kulttuuri ei tuntunut siellä omalta, ja päätinkin palvelukseni aikana valmistautua yliopiston pääsykokeisiin. Ei minulla intistä mitään negatiivista sanottavaa ole, mutta se ei vain tuntunut tulevaisuuden ammatilta.

Vaikka tavallinen yliopistotutkinto vei voiton, Tervakangas suoritti palveluksensa mallikkaasti. Hän pääsi Reserviupseerikoulun sissilinjalle ja jatkoi sieltä tiedustelu-upseerikurssille onnistuen pyrkimyksessään suorittaa intti raskaan johtajakoulutuksen merkeissä. Varusmiespalveluksen jälkeen hän kuului paikalliseen reserviupseerikerhoon ja on osallistunut useisiin kertausharjoituksiin. Tällä hetkellä hän on mukana veteraanijärjestöjen ja Tammenlehvän perinnetyön toimikunnissa.

Vastavalmistunut maisteri sai nopeasti työpaikan Turun läänin Koskelta, mikä tarkoitti myös kaupunkiin muuttamista. Tuoreen työpaikan vuoksi Tervakangas ei kuitenkaan lähtenyt Makedoniaan 1997, vaikka sinnekin kutsu kävi. Bosnian-operaation jälkeen eteen tuli vielä mahdollisuus päästä S-ketjulle johtotehtäviin. Vuosituhannen vaihteessa työpaikka ja ammatti kuitenkin vaihtuivat, kun mielekkäästä koulusta vapautui opettajan virka.

– Olin jo ajatellut, etten opettajaksi enää ryhdy. Olin kuitenkin saanut muuttolaatikkoelämästä tarpeekseni, mikä painoi vaakakupissa eniten, ja pohdin, että hyvä koulu tarjoaisi tasapainoisen arjen.

Yli 20 vuotta myöhemmin vaativa mutta ymmärtäväinen "Tervis" jakaa tietämystään yhä samassa talossa. Plakaati pitkäaikaisesta laatutyöstä ei juuri rinnassa paina, sillä hänen tavoitteensa opettajan uralla ovat pitkälti kohdistuneet tavallisille oppitunneille.

– Tavoitteenani on olla oma itseni. Tunneilla pyrin saamaan aikaan tuottoisan vuorovaikutuksen, jotta syntyisi keskustelua. Peruskoulussa tämä onnistuukin varsin hyvin, mutta toisinaan lukion opiskelijat ovat niin suoritusorientoituneita, että he eivät välttämättä uskalla sanoa näkemyksiään, koska ajattelevat vastaavansa väärin.

Tervakangas kehuu Lahden yhteiskoulun työympäristöä ja oppilaita. Hän kertoo, että opettaminen on mielekästä, kun opiskelijat ovat keskimäärin motivoituneita. Hänen mukaansa tällä hetkellä ei ole mitään syytä miettiä lähtöä, kun perheen pojat asuvat vielä kotona ja tarvitsevat rakastavaa isää huolehtimaan tasapainoisesta nuoruudesta. Ex-rauhanturvaaja kuitenkin myöntää, ettei tulevaisuuden operaatioille pidä lopullisesti sulkea ovia.

– Viihdyn tässä työssä enkä koe, että tarvitsisi ennen aikojaan eläkkeelle jäädä. Näillä näkymin ei ole vaihtelua edessä. Ei voi kuitenkaan tietää, miten maailma muuttuu. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.