Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Konsta Törne

Kolme sotilasta tekemässä kunniaa juhlavarustuksessa.

Puolustusvoimat osallistui rauhanturvaajien päivän viettoon kenraalimajuri Vesa Virtasen (toinen oikealta) johdolla.

Kriisien ratkojat saavat YK:n rauhanturvaajapäivänä ansaitsemaansa tunnustusta

Patrik Haverinen

Vuoden rauhanturvaajaksi on valittu reservin yliluutnantti Katariina Lausto. Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Mauri Koskela toivoo, että valinta innostaa uusia naissotilaita hakeutumaan kriisinhallintatehtäviin.

YK:n kansainvälinen rauhanturvaajien päivä 29.5. ajoittuu tänä vuonna lauantaille, joten päivään liittyvät juhlallisuudet huipentuivat jo perjantaina. Suomen Rauhanturvaajaliitto järjesti arvokkaan kunniakäynnin Hietaniemen hautausmaalla sijaitsevalle kriisinhallintaoperaatioissa menehtyneiden rauhanturvaajien muistomerkille. Mukana seppeleenlaskussa ja muussa ohjelmassa olivat liiton ohella puolustusministeriö, Vammautuneet Kriisinhallintaveteraanit ry, Pääesikunta ja Maavoimien esikunta.

Rauhanturvaajaliitto edustaa jopa noin 50 000 sotatoimi- ja konfliktialueilla ollutta rauhanturvaajaa. Liiton puheenjohtaja, prikaatikenraali evp. Mauri Koskela toteaa, etteivät koronajärjestelyt vähennä juhlan tuntua tai merkitystä lainkaan.

– Päivää juhlistetaan aivan ympäri maailmaa maineikkain paraatein, seppeleenlaskuin, rauhanturvaajien keskinäisin kokoontumisin ja palkintojenjakotilaisuuksin. Myös itse kriisinhallintaoperaatioiden kohdemaissa päivä huomioidaan operaatioissa menehtyneiden muistopuheista lähtien, Koskela avaa.

Vuoden rauhanturvaajaa reservin yliluutnantti Katariina Laustoa kuvaillaan rauhalliseksi ja määrätietoiseksi sotilaaksi. Kuva: Konsta Törne.

Yksimielinen valinta

Vuoden rauhanturvaajaksi palkittiin tilaisuudessa reservin yliluutnantti Katariina Lausto. Viimeisimpänä hän on palvellut YK:n tarkkailuoperaatiossa UNTSO:ssa Lähi-idässä, mitä ennen hän ehti antaa panoksensa kriisinhallintaan Kosovossa ja Libanonissa.

Lausto on menestynyt tehtävissään erinomaisesti johtaen joukkojaan esimerkillä ja itseään säästämättä. Hänen kehutaan huomioineen poikkeuksellisen taitavasti myös alaistensa eriävät kulttuuri- ja koulutustaustat. Viimeisimmässä Yhdistyneiden kansakuntien operaatiossa hän ehti toimia rivitarkkailijana ainoastaan neljä kuukautta. Tämän jälkeen hänet määrättiinkin jo osastonsa varajohtajaksi kahdeksi kuukaudeksi ja johtajaksi välittömästi tämän jälkeen puoleksi vuodeksi.

Koskelan mukaan tänä vuonna vuoden rauhanturvaajaksi oli poikkeuksellisen paljon hyviä kandidaatteja, mikä kielii kriisinhallinnassa työskentelevien sotilaidemme ammattitaitoisuudesta. Lauston valinta suoritettiin silti yksimielisesti.

– Lausto on kerännyt poikkeuksellista kunnioitusta kohdemaiden eri toimijoiden keskuudessa. Hän on rauhallinen, määrätietoinen ja kaikki osapuolet huomioon ottava sotilas.

Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja prikaatikenraali evp. Mauri Koskela ei kokenut koronajärjestelyjen vähentävän juhlan tuntua. Kuva: Konsta Törne.

Kenttälääkintään on voitava luottaa

Koskela toteaa, että naisten määrää kriisinhallintaoperaatioissa pyritään kasvattamaan määrätietoisesti. Hän toivookin, että yhä useampi rohkaistuisi lähtemään mukaan kriisinhallintaan.

– Rauhanturvaajaliitto on muun muassa järjestänyt Naiset rauhaa turvaamassa -seminaareja ja järjestänyt monenlaista koulutusta, jolla on pyritty lisäämään rauhanturvaajiksi pyrkivien valmiutta operaatioihin.

Koskela painottaa, että tietoisuutta kriisinhallintaoperaatioista tulisi lisätä koko väestön keskuudessa.

– Haluamme Rauhanturvaajaliitossa siirtää huomiota myös siihen, että kriisinhallintaveteraaneista pidetään huolta. Järjestämme tukea työllistymiseen, annamme vertaistukea ja ylläpidämme 24/7-puhelinpäivystystä operaatioissa olleille.

Rauhanturvaajaliitto antoi tilaisuudessa myös kunniamaininnan suomalaisten kriisinhallintajoukkojen lääkintähuollolle. Koskelan mukaan maininta sai sysäyksen tuloksekkaasta pandemiantorjunnasta, mutta arvostuksen juuret ovat paljon syvemmällä.

– On mittaamattoman tärkeää, että rauhanturvaajat voivat luottaa siihen, että mikäli jotain tapahtuu, korkeasti koulutetut ja hyvin varustetut kenttälääkintäjoukkomme ovat saatavilla. Lääkintähuolto toteuttaa päivittäisiä terveydenhuollollisia toimenpiteitä rokotuksista tutkimuksiin sekä tarjoavat kaikissa operaatioissa tarvittavaa ensihoitokykyä.