Rauhan rakentaja tulilinjalla

Vuonna 2006 rauhantutkimuksen parissa työskennellyt Kirsi Henriksson päätti, että rauhan tutkiminen loppuu nyt ja vaihtuu rauhan tekemiseen. Niinpä hän osti junalipun Kuopioon, jonne oltiin perustamassa kriisinhallintakeskus CMC:tä. Kuopiosta tie on vienyt konfliktialueilla rauhaa rakentaen vietettyjen vuosien kautta kriisinhallintakeskuksen johtajaksi.

– En olisi ikinä uskonut, että lähden Kuopion kautta maailmalle. Polku on ollut mielenkiintoinen, ja on sanottava, että olen nauttinut joka hetkestä, Henriksson hehkuttaa. 

Ensimmäiselle keikalleen Henriksson lähti Irakiin vuonna 2010, jonka jälkeen hän lähti vuonna 2013 Libyaan, josta hän jatkoi Maliin ja edelleen Nigeriin. Itsensä likoon laittamiseen Henrikssonia kannusti hänen haaveensa rauhasta.

– Vaikka historiallisesti rauha katkeaa aina, pitää tavoitella, että rauha saataisiin aikaan niin, että normaalia elämää voidaan jatkaa ja taata inhimillinen turvallisuus. 

Henrikssonin johtama Kriisinhallintakeskus kouluttaa ja palkkaa henkilöstöä kansainvälisiin siviilikriisinhallinnan tehtäviin konfliktialueille. Vuosittaiseen reiluun sataan lähtijään mahtuu niin poliiseja kuin eri alojen asiantuntijoitakin. Kohdemaissa he pyrkivät lisäämään alueen vakautta muun muassa kouluttamalla ja tukemalla paikallisia toimijoita. 

Pelottomana ruutitynnyrissä

Työ on vienyt Henrikssonin maailman konfliktipesäkkeisiin, mutta hän ei ole joutunut pelkäämään, vaan on saanut huomata, kuinka hyvin ihmiset suhtautuvat heidän työhönsä. 

– Ne länsiafrikkalaisethan ovat ihania. Minua on aina harmittanut mielikuvat villeistä jihadisteista, jotka tahraavat enemmistön maineen. 

Toisin kuin saattaisi ajatella, Henriksson kokee hyötyneensä asemastaan länsimaalaisena naisena toimialueilla, sillä vihamielisyyden sijaan häneen on suhtauduttu kummastellen. Valkoinen nainen johtajana on nimittäin monille vieras ilmestys. 

– Herättämäni uteliaisuus toimi enemmänkin suojanani. Esimerkiksi kun ensimmäiset iskut tapahtuivat Malissa, puutarhurini tuli kertomaan minulle: ”Madam me suojelemme sinua”. Myös paikalliset korkean tason poliisit ja santarmit kuuntelivat minua, koska olin sen verran vanhempi nainen.

Vaikka esimerkiksi Irakissa Henrikssonin turvallisuudesta vastasi suuri kansainvälinen turvallisuusalan yritys, ja hän liikkui panssaroidussa autosaattueessa, hän pitää paikallisten johtajien kunnioitusta parhaimpana turvallisuutensa takeena. 
– En pelännyt, sillä tiesin, että jos minut halutaan kidnapata, se tapahtuisi joka tapauksessa. Turvallisuus lähti siitä, että esimerkiksi Agadezin sulttaani ilmoitti Henrikssonin olevan alueella, eikä häneen saisi koskea. 

Poikkeava tilanne oli Libyassa, jossa Henriksson kertoo joutuneensa olemaan aina valppaana. Riski joutua sivulliseksi uhriksi oli huomattava, kun aseistautuneet nuoret riehuivat huumepäissään pitkin kaupunkia. Hän mainitsee tilanteen, jossa hänen hotellinsa oli kirjaimellisesti tulilinjalla, kun hotelliin tunkeutui kasoittain aseistautuneita miehiä, jotka kaappasivat hotellissa majailleen Libyan pääministerin. Myöskään taivaalla liitävien kranaattien hyytävät äänet eivät ole jääneet tuntemattomiksi.

– Aamupalalla tuli mietittyä, että tuossa hotellin aamiaspöydässä istuu pääministeri ja tuossa Yhdysvaltain lähettiläs, joten taidanpa lähteä pois, jos kohta räjähtää. 

Uransa kohokohtana hän pitää johtamaansa operaatiota Nigerissä, jossa EU:n siviilikriisinhallintaoperaatio hänen johdollaan tuki paikallisia viranomaisia puuttumaan hallitsemattomaan ihmisvirtaan Nigerin kautta Libyaan ja edelleen Eurooppaan. Heidän onnistui sitouttaa maan hallitus ja turvallisuusjoukot ääriliikkeiden vastaiseen työhön, ja maan hallitus sekä sisäisen turvallisuuden joukot olivat sitoutuneita puuttumaan salakujettajien ohjailemaan muuttoliikkeeseen.

– Rajan sulkeminen keskellä aavikkoa ei ole helpoimmasta päästä, koska aavikolla ei käytännössä ole rajoja.

Nigeriä hän pitää oivallisena esimerkkinä siviilikriisinhallinnan mahdollisuuksista vaikuttaa konkreettisesti niin toimialueen kuin Euroopankin turvallisuuteen. 

Kirsi Henriksson pitää yhtenä kriisinhallinnan tärkeimpänä työkaluna rehellisyyttä.

Sukellus vieraaseen kulttuuriin

Koulutukseltaan Henriksson on historian ja ranskan kielen opettaja, minkä hän kokee tarjonneen valtavan avun kriisialueilla toimimiseen. Tuntemalla historian hän kykenee ymmärtämään, mistä tilanteet juontavat juurensa. 

Kriisinhallinta onkin tarjonnut tutkijana työskenneelle Henrikssonille kaivatun mahdollisuuden tutustua alueen maihin ja kulttuureihin pintaa syvemmältä. 

– Olen päässyt osallistumaan heimojen perinteisiin tapahtumiin kameliratsastuskilpailuista lähtien. Monille paikallisille on myös tärkeää, että johtaja tulee heidän perhejuhliinsa, enkä tietenkään ole kehdannut kieltäytyä. 

Toisin kuin sotilaspuolella, jossa toimitaan tarkoitusta varten perustetuissa tukikohdissa, siviilikriisinhallinnan puolella elämä on sopeutumista paikallisiin oloihin ja jatkuvaa neuvottelemista. Tukikohtien sijaan he joutuvat etsimään itselleen vuokratilat ja järjestämään terveydenhuollon. 

– Siviilimissiot ovat aika villejä. Meidät heitetään kirjaimellisesti keskelle aavikkoa, ilman valmiita logistiikka- ja turvallisuusrakenteita. Toisinaan henkilöstön turvaaminen esimerkiksi lääkinnällisesti on haastavaa. 

Paikallisten kanssa eläminen vastavuoroisesti tekee henkilöstöstä lähestyttävämpää. Henriksson kertoo heidän toimivan eräänlaisena välittäjänä ihmisten keskuudessa, kun muut kansainväliset toimijat eivät välttämättä uskaltaneet poistua edes tukikohdistaan. 
Olosuhteet kohteissa eivät ole helpoimmasta päästä. Elämää toimialueilla varjostavat työhön liittyvän paineen lisäksi muun muassa malaria, kuumuus, epähygieenisyys ja väsymys. 

– Kaikesta puuttuu laatu. Se on köyhyyttä. Kyllä paikallisetkin kärsivät olosuhteista, kuten mekin. En haluaisi kuulla, että afrikkalaiset ovat laiskoja. Jokainen voi itse yrittää elää sellaista elämää ja katsoa, kuinka jaksaa. 

Eroon lipun heiluttelusta

Kriisinhallinnan ytimessä kulkee yhteistyö niin paikallisten kuin globaalienkin toimijoiden kanssa, mutta Henriksson näkee ongelmana oman edun tavoittelun ja huteran päätöksenteon.

– Yhteistyön esteenä on laajalti oman lipun heiluttelu. Tehdään ihme juttuja ilman, että katsotaan, mikä on tarve ja mihin pitää puuttua. Jos turvallisuuden ja kehitysyhteistyön välille halutaan luoda toimivia yhteyksiä kenttätasolla, pitäisi osata suunnitella mandaatteja ja yhteistyötä pääkaupungeissa ja päämajoissa.

Suomalaisten toimijoiden vahvuutena hän pitää toiminnan pyyteettömyyttä. Suomalaisilla ei ole toiminnassa historiallista taakkaa eikä omaa agendaa, mikä näkyy Suomen kirkkaassa maineessa kriisinhallinnassa. Kriisinhallinta kietoutuu kuitenkin osaksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja on Henrikssonin mukaan osa globaalin vastuumme kantamista. 
CMC pystyy tarjoamaan osaamistaan ulkopolitiikan tueksi. Henkilöstöä on sijoitettuna eri puolille maailmaa, mistä he voivat raportoida. Heidän kautta saadaan aitoa tietoa siitä, mikä menee todella huonosti. 

– Työ on helpompaa, jos myös Suomella on alueella jokin jalkautettava strategia. Henkilöstömme ulkopolitiikkaan tarjoamaa potentiaalia ei mielestäni hyödynnetä tarpeeksi. Meillä olisi mieletön tilannekuva hyödynnettäväksi. 

Kertyneestä osaamisesta on myös konkreettista hyötyä kotimaassa, kun esimerkiksi ulkomailla operoineet poliisit palaavat kertyneen kokemuksen kera. Esimerkkinä Henriksson nostaa esiin 90-luvulla Balkanille lähteneet poliisit, jotka ovat sittemmin työskennelleet muun muassa maahanmuuton parissa.

– Maailmalla oppii ymmärtämään keskinäisriippuvuuden ja saa toimintaan perspektiiviä. Meidän pitää pyrkiä ymmärtämään omaa turvallisuuttamme ja osata toimia, jos jotain tapahtuu. 

Henriksson kertoo nauttivansa suuresti luennoimisesta.

Tukea Puolustusvoimista

Monissa kohteissa myös kansainväliset sotilasjoukot ovat vahvasti läsnä. Vaikka siviilikriisinhallinta pysyy irti sotilaallisesta kriisinhallinnasta, yhteistyöllä Puolustusvoimien kanssa on arvonsa, eikä Henriksson usko kokonaisuuden toimivan ilman sotilaallistakin kriisinhallintaa. 

– Monet meidän henkilöstöstä tulevat Puolustusvoimista. Siellä on todella paljon osaamista. Olenkin kannustanut kriisinhallintatehtävissä palvelevia sotilaita hakemaan meille, sillä heillä on jo tuntemusta toiminnasta.

Keskeisessä roolissa operaatioalueella on oikea työnjako sotilaiden ja siviilien välillä, jotta resursseja ei uhrata päällekkäiseen toimintaan. Jo suunnittelutasolla tarvitaan vahvaa yhteistyötä. Henriksson kertoo, että heidän painopisteenään on ennen kaikkea paikallisten toimijoiden kouluttaminen pitkäjänteisesti. 

– Sotilaspuolella ongelmana on, ettei sieltä päästä yhtä tehokkaasti sisään järjestelmään. Sotilaat ovat aina sotilasroolissa, jolloin kaikki osaaminen, jota siviilipuolella saisi käyttöön, ei tule hyödynnetyksi. 

Suomessa kriisinhallintakeskus muun muassa valmistaa henkilöstöään kentälle yhdessä Puolustusvoimien kanssa ja pyörittää osaamiskeskustoimintaa Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen, Fincentin kanssa. Toisaalta Henriksson toivoo, että toisinaan yhteistyö kentällä sujuisi jouhevammin esimerkiksi resurssien, kuten helikopterien jakamisessa.

Kurssi kohti tulevaa

Tavoitteekseen johtajana Henriksson nimeää CMC:n tunnetuksi tekemisen ja monialaisen yhteistyön edistämisen. Johtajaksi hän ei ole kuitenkaan koskaan varsinaisesti pyrkinyt.
– Tykkäsin olla analysoija. Ajatus johtajuudesta lähti siitä, kun työkaverini sanoi: ”Kirsi, olet johtaja. Sinun pitää tulla meille johtajaksi”. Sittemmin olen huomannut viihtyväni johtajana erittäin hyvin. 

Asiantuntijaorganisaation johtaminen eroaa monista muista johtotehtävistä, sillä kuten Henriksson asian ilmaisee, alaisiksi pitäisi hankkia itseään älykkäämpiä ihmisiä, joita ei voi komennella ajatellen omaa ajatusta oikeaksi, koska kaikki ovat huippuosaajia. 
Seuraavaksi Henriksson joutuu kamppailemaan koronaviruksen toimintaan tuomien muutosten kanssa, mutta muutoksessa piilee myös mahdollisuuksia.  

– On selvää, että pandemia vaikuttaa kaikkeen toimintaan. Nyt on tuhannen taalan paikka pohtia, miten tätä kannattaisi tehdä. Pitäisikö meidän luottaa entistä enemmän paikallisiin ja voisiko työtä tehdä etäältä? Nykymalli myös maksaa hirveästi, mutta kukaan ei valitettavasti voi todistaa ennaltaehkäisemisen tuomia säästöjä. 

Siitä huolimatta, että toiminta kentällä on ainakin toistaiseksi katkolla, Henriksson nauttii edelleen onnistumisistaan kentällä. Tärkeimpänä hän pitää aikaansaamaansa pysyvää muutosta, jota voi edelleen seurata, pienissäkin asioissa. 

– Eniten lämmittää mieltä, kun itse kurjuudessa elävät ihmiset ovat edelleen huolissani minun hyvinvoinnistani koronan keskellä ja Nigerin pääministeriä myöten sanovat ”Kirsi, tule takaisin. Me tarvitsemme sinua”.