Rauhaa rakentamassa Lähi-idästä Kaakkois-Aasiaan

Egypti, Libanon, Syyria, Jerusalem, Irak, Aceh. Rauhanneuvottelija Jaakko Oksanen ei kadu viettämäänsä kuutta vuotta sotilasurastaan ulkomailla.

– Portaat sopivat hyvin, kenraalimajuri evp. Jaakko Oksanen, 71, vastaa toimistotalon aulassa. Varattu neuvotteluhuone löytyy seitsemännestä kerroksesta, ja hissit ovat huollossa. Nurkan takaa olisi tosin löytynyt toimiviakin hissejä.

Jo portaikossa selviää, että muun muassa Lapin ja Etelä-Suomen sotilasläänien komentajana toiminut Oksanen lähtee seuraavana päivänä Kaakkois-Aasiaan. Kadettikoulunsa jälkeen hän kävi keskimäärin kuuden vuoden välein pestissä ulkomailla, eikä kadu hetkeäkään.

– Aloitin 1982 Siinailta, sieltä siirryin Beirutin kautta Etelä-Libanoniin. Siitä se kansainvälisyys lähti liikkeelle. Olin tuolloin Päällystöopistossa, joten se sopi hyvin siihen väliin, ennen kuin lähdin sotakorkeakouluun, Oksanen muistelee.

CV:stä Oksaselta löytyy muun muassa YK:n eri Lähi-idän operaatiot Israelin alueella sekä Acehin rauhanprosessi Indonesiassa. Nykyisin kuusi vuotta ulkomailla osana sotilasuraa saattaa kuulostaa paljolta, mutta jälkeenpäin se tuntuu kovinkin lyhyeltä ajalta, Oksanen kertoo.

– 1982 lähdin aikoinaan perheen kanssa – siihen aikaan oli mahdollista ottaa perhe mukaan operaatioalueelle. Myöhemminkin perhe oli mukana, Oksanen muistelee.

– Ei niitä riskejä ajatellut erilaisiksi kuin missään muuallakaan maailmassa. Jos näin pitkiä reissuja olisi tehnyt yksin, olisi aika vähän keskusteltavaa vaimon kanssa jälkeenpäin. Se on nykypäivän osalta ikävää, että lähtijät eivät saa samoja kokemuksia. Tänä päivänä ulkomaan operaatiot ovat ennemminkin ylipitkiä kertausharjoituksia.

Palaute paikan päällä oli Oksasen mukaan suurin motivaatio lähteä yhä uudestaan ja uudestaan. Kuittailuakin saattoi 80-luvulla Suomessa kuulla, mutta suhtautuminen on sittemmin muuttunut.

– Aikoinaan puhuttiin, että lähtijät olivat työn vieroksujia, jotka eivät halunneet tehdä perushommia vaan ainoastaan lähtivät hakemaan verovapaita autoja. Vasta 1990-luvulla tuli sellainen kansainvälistymisen ajanjakso, jolloin suhtautuminen muuttui positiiviseksi, ulkomaan palveluksesta tuli normaali osa palvelusuraa ja lähtijämäärät nousivat, Oksanen sanoo.

Presidentti Martti Ahtisaaren kanssa Oksanen teki ensi kertaa yhteistyötä syksyllä 2003, kun häntä pyydettiin neuvonantajaksi YK:n turvallisuusjärjestelyjä tutkineeseen ryhmään Irakiin. Yli 20 henkilöä oli saanut surmansa YK:n Bagdadin esikunnan pommituksessa, ja Ahtisaaren ryhmän raportti oli tylyä tekstiä YK:n pääsihteerille ja turvallisuudesta vastanneille.

– Syksyllä 2003 silloinen puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala soitti ja kertoi presidentin kaipaavan sotilas- ja turvallisuusneuvonantajaa tiimiinsä. Vielä saman puhelun aikana sanoin olevani käytettävissä, Oksanen muistelee.

Oksasen ja Ahtisaaren yhteistyö on jatkunut siitä asti. Heidän kenties näkyvin projektinsa liittyi Acehin konfliktiin Indonesiassa, missä Acehin maakunta oli pyrkinyt itsenäiseksi jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

– Olin mukana koko rauhanprosessin aina ensimmäisistä neuvotteluista sopimuksen allekirjoitukseen, apulaispäällikkönä EU:n ja Asean-maiden monitorointimissiossa paikan päällä sekä vielä myöhemmin rauhanprosessin toteuman seurannassa.

Tilanne oli harvinainen, sillä moni ei pääse olemaan mukana rauhanprosessin alusta aivan sen loppuun saakka.

– Vastaavia tilanteita ei maailmassa montaa ole. Se oli kerran elämässä -mahdollisuus.

Eläköidyttyään kesällä 2008 Oksanen aloitti Elisalla turvallisuushankkeiden parissa. Digitaalisten ratkaisujen suunnittelu Etelä-Afrikassa koulujärjestelmän tueksi sekä kansalaispalvelujen digitalisointi Sambiassa olivat Oksaselle ikimuistoisia hankkeita. Elisan lisäksi Oksanen työskenteli myös erinäisissä valtionhallinnon turvallisuusprojekteissa.

Oksanen sai kuitenkin jatkuvasti myös kutsuja lähteä mukaan rauhanprosesseihin Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen (CMI) kautta. CMI pyrkii ehkäisemään ja ratkaisemaan väkivaltaisia konflikteja ympäri maailman epävirallisten neuvottelujen ja vuoropuhelun keinoin.

– Minulla on paljon kollegoita eri kansainvälisissä organisaatioissa niin Etyjissä, YK:ssa kuin EU:ssa. Minulle kuitenkin istui luontevasti tämä CMI:n työ. Esimerkiksi huomenna lähden CMI:n mainion tiimin kanssa Myanmariin.

Sotilastaustasta on hyötyä rauhanneuvotteluprosesseissa, Oksanen uskoo.

– Osapuoli on yleensä aina armeija tai muu taisteleva organisaatio, ja neuvottelupöytään tulee lähes aina minun ikäluokkaani ja sotilasarvoani vastaava sotilas. Siksi on usein hyödyllistä, että neuvottelutiimissämme on mukana tarpeeksi vanha sotilas vähintäänkin ovenavaajana, jos ei muuta. Kaikki lähtee luottamuksen rakentamisesta eikä sitä tehdä julkisuuden kautta, Oksanen toteaa.

Nuorelle upseerille Oksasella on selkeä neuvo: hakeudu kansainvälisiin tehtäviin ja mahdollisimman nuorena.

– Näihin asioihin voi tietenkin perehtyä etänä ja kuunnella tarinoita, mutta vasta oma käynti kertoo, soveltuvatko ne itselle. Pitäkää itsenne virkeinä myös kielitaidon suhteen, eikä englanti suinkaan ole ainoa, hän sanoo.

– Kansainvälisyys on opettanut vähintäänkin sen, että asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät. Samoin on tullut sellainen positiivinen asenne selvittää asiat juurta jaksaen, ennen kuin niitä kommentoi.

Työ kansainvälisellä kentällä on parhaimmillaan huikean palkitsevaa, Oksanen hehkuttaa.

– Pidän työstäni kovasti. Minulta joskus kysytään, mikä pitää tämän ikäisen miehen liikkeessä – se, millä näitä hommia jaksaa yhä tehdä lähes päätoimisesti, on pätevät ja hyvähenkiset työkaverit CMI:ssä sekä palaute. Joko palaute, jonka saa suoraan osapuolilta, tai jonka voi itse päätellä, hän sanoo.

– Paras koskaan saamani palaute tuli Acehissa rauhansopimuksen monitorointia tekevälle ryhmällemme. Sodan toki odotettiin loppuvan, mutta 30 vuotta kestäneessä sisällissodassa myös rauhansopimuksen jälkeen tapahtuu paljon. Mutta eräänä aamuna raportteja lukiessamme huomasimme, että edellisenä yönä kukaan ei ollut kuollut. Ja sitten sama jatkui, Oksanen muistelee.

– Ihmisten tappaminen oli päättynyt. Se oli palkitseva palaute niin minulle kuin muullekin ryhmälle. Se oli pysäyttävä hetki.