Puolustusvoimat/Helmi Saarela

Rannikkojääkäreitä Senaatintorilla.

Rannikkojääkärit kokoontuivat pyöreiden vuosien kunniaksi

Teemu Erho

Yli tuhannesta koulutetusta rannikkojääkäristä reilu 600 osallistui juhlintaan.

Upinniemen Rannikkojääkärikoulun kurssit 1–9 kokoontuivat lauantaina 7.syyskuuta RannjK 40 vuotta -tapahtumaan. Rannikkojääkärikoulu perustettiin vuonna 1979 erikoisjoukko-osastoksi kouluttamaan upseereita ja aliupseereita rannikkojoukkojen tarpeisiin. Vuonna 1989 rannikkojääkäreiden koulutus lakkautettiin Upinniemessä ja siirrettiin vuonna 1990 Dragsvikiin.

–Meitä oli kaiken kaikkiaan 1041 koulutetusta rannikkojääkäristä 635 mukana jossain päivän aktiviteeteista, selvittää 40-vuotistapahtuman järjestelytoimikuntaan kuulunut Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen meripuolustuspiirin henkilöstöpäällikkö Antti Rautiainen.

Rautiainen itse on 5. kurssin rannikkojääkäri. Rautiaisen mukaan rannikkojääkärit ovat tiivis joukko. Kurssit ovat kokoontuneet parhaimmillaan viiden vuoden välein RannjK:n juhlavuosien kunniaksi.

–Vuosi sitten keksittiin, että voitaisiin järjestää tällainen tapaaminen Rannikkojääkärikoulun 40-vuotisjuhlan ja Teikarin taistelun 75-muistovuoden kunniaksi, hän valottaa. Tapahtuma järjestettiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tapahtumana.

Aamupäivällä Senaatintorilla järjestettiin tilaisuus, jonka alkajaisiksi tapahtumaan osallistuneet joukot ilmoitettiin Merivoimien komentajalle, lippueamiraali Jori Harjulle, joka lausui tervehdyksensä joukoille. Tämän jälkeen maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Rami Saari piti puheenvuoron.

Tilaisuudessa ääneen pääsivät myös 6. kurssin rannikkojääkäri, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ja vanhin rannikkojääkäri, kommodori evp. Isto Mattila. Puheenvuorojen välissä kuultiin Sibeliuksen Jääkärimarssi ja lopuksi suoritettiin yhteislauluna Rannikkojääkärimarssi. Tilaisuuteen osallistuneet luonnehtivat sitä tunnelmaltaan poikkeuksellisen hienoksi ja kokonaisuudessaan todella kunniakkaaksi ja onnistuneeksi.

Tilaisuuden jälkeen lähes kaikki osallistujat siirtyivät moottorimarssilla Upinniemeen, jossa Rannikkojääkärikoulu ennen sijaitsi. Upinniemessä pidettiin seppeleenlasku Teikarin kivelle rannikkojääkärien perinnetaistelun, Teikarin taistelun, 75-vuotismuistoksi. Seppeleenlaskun yhteydessä Rannikkojääkäripataljoonan entinen komentaja, kenraali Jaakko Valtanen piti lämminhenkisen juhlapuheen. Puheen aikana juhlaa kunnioitti myös joukon yllä kaarteleva merikotka. Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Janne Huusko esitti myös oman tervehdyksensä.

Seppeleenlaskusta siirryttiin rastikoulutuksen pariin. Erityisesti mielenkiintoa herätti esillä ollut nykyinen rannikkojääkärien venekalusto eli rannikkoveneet Jurmo ja Jehu. Osallistujat pääsivät ajelulle veneiden kyydissä, mitä moni ei aiemmin ollut päässyt kokemaan. Päivän aikana Upinniemen Merikappelissa muistettiin myös jo edesmenneitä rannikkojääkäriveljiä. Päivä huipentui Kalastajatorpalle, jossa syötiin juhlaillallinen.

Rannikkojääkärien nykyistä kalustoa esittelyssä. Kuva: Puolustusvoimat/Jehu Enberg

Rannikkojääkärit ovat juhlapäivien ulkopuolellakin yhteydessä. Esimerkiksi perjantaina 6.syyskuuta pidettiin ensimmäistä kertaa rannikkojääkärien yhteinen golf-tapahtuma pääkaupunkiseudulla. RannjK 40 vuotta -juhlapäivään osallistunut, rannikkojääkäripataljoonassa palvellut Rannikkojääkärikillan hallituksen jäsen Jorma Tiura kiteyttää rannikkojääkäriyden näin:

–Kerran rannikkojääkäri, aina rannikkojääkäri.