Heinäkuun ensimmäinen sunnuntai lähestyy auringonlaskuaan, kun Kainuun prikaatin uudet varusmiesjohtajat, vastikään ylennetyt alikersantit vievät vertaistensa muotoa tahtimarssien kohti varuskuntaravintolaa. Kaikuvat tahdintoistot ja käskyt ovat osa viimeistelevää harjoitusta seuraavaa päivää varten. Uudet alokkaat saapuvat Hoikankankaalle, Kajaaniin maanantaiaamun valjetessa Kainuun taivaan alle.
Arviolta noin 1700 alokasta aloittaa heinäkuussa palveluksensa Kainuun prikaatissa. Heidän joukkoonsa lukeutuu 125 naista, jotka ovat vapaaehtoisen asepalveluksensa ensimetreillä.
Henkilöauto jättää sotilaspoliisien vartioimien porttien edustalle vapaaehtoisen asepalveluksensa aloittavan kolmikon. Yhteistuumin sotilaspoliisien opastamana kohti varuskuntaa etenevän naisjoukon ensitunnelmia palveluksensa aloittamisesta kuullaan heti, kun jalat ylittävät sotilasalueen rajan. Suomussalmelainen trio on lähtenyt palvelukseen positiivisin mielin.
– Tavoitteena on suoritua palveluksesta mahdollisimman hyvin. Fiilis on kaikin puolin hyvä ja odottavainen, alokas Kirsi Heikkinen toteaa hymyillen.
Kolmikon ensiajatukset heijastavat innokkuutta ja motivaatiota, vaikka jännitystä on ilmassa myös heidän kohdallaan.
– Tarkoituksena olisi päästä aukkiin, alokas Tiia Kela täsmentää.
Ensimmäiset alokkaat ovat saapuneet Hoikankankaalle jo varttia vaille seitsemän aamulla.
Poikkeuksellisen koronatilanteen vuoksi alokkaiden vastaanotto alkaa kenttäsairaanhoitajien alkutarkastuksella. Alokkailta tiedustellaan tarkentavia kysymyksiä heidän terveydentilastaan ja näin varmistetaan, että oireilevat henkilöt voidaan siirtää jatkotutkimuksiin varuskunnan terveysasemalle, eikä varuskunnan väen terveyttä vaaranneta.
Päivän aikana tarkempiin tutkimuksiin määrätään vain muutama alokas. Nuoret ovat saapuneet palvelukseen terveinä, kuten kuuluukin.
Sotilaskodin tarjoaman herkkuhetken jälkeen luvassa on yksi tärkeimmistä alokasjakson määrittävistä hetkistä. Alokkaat vuorollaan ilmoittautuvat sukunimen alkukirjaimien mukaisesti, jolloin heille määrätään oma alokasjakson joukko-yksikkö ja sen myötä lomaryhmä, johon he kuuluvat.
Suuren hallin läpi kulkeva, nauhoilla aidattu kuja muistuttaa etäisesti lentokentän turvatarkastukseen johtavaa polkua. Alokkaat astelevat kohti sotilaspoliisien järjestämää tavaroiden tarkastuspistettä. Matkan varrella etsintäkoirat antavat oman hyväksyntänsä alokkaille. Tarvittaessa koirien merkkaamat henkilöt otetaan poliisiviranomaisten syyniin.
– Toivottavasti olisi mahdollisimman vähän asiakkaita, paikalla oleva poliisi tokaisee.
Kun mieluisan palvelustehtävän löytää hyvissä ajoin, ovat tehtävän parissa vietettävät aamut mielekkäämpi kokemus. Kohti perusyksikköään matkaava pyhäjärveläinen, alokas Santeri Keränen omasi selkeän tavoitteen, jonka hän haluaa saavuttaa palvelusaikanaan.
– Tavoitteena olisi saada hankittua ajokortit, eli suuntautua kuljetuspuolelle. Isälläni on rekkayritys, joten voisin saada sieltä työpaikan tätä kautta, Keränen tuumii.
Alokas Keräsen palvelus oli alunperin määrätty alkavaksi vuoden 2021 tammikuussa, mutta keväällä hän päätti anoa aluetoimistosta mahdollisuutta aloittaa jo heinäkuussa. Myöntävä päätös tuli lopulta vasta kaksi viikkoa ennen h-hetkeä.
Alokkaita ohjataan hiljalleen ryhmänjohtajien opastamina kohti alokasjakson määräaikaista kotiosoitetta. Seuraavaksi vuorossa on yksikön päällikön alkuhaastattelu.
Kainuun jääkäripataljoonan alaisuudessa toimivan 2. jääkärikomppanian päällikkö, kapteeni Timo Järvelä odottaa oman yksikkönsä uusia kasvoja tavattavaksi iloisin mielin. Haastatteluiden tavoitteena on varmistaa, että jokaisen alokkaan palvelus lähtee alusta alkaen oikeille raiteille.
– Jos alokkailla on jotain selvitettäviä asioita, joita on syytä tarkastella, voidaan niistä ottaa heti kiinni, Järvelä alleviivaa.
Haastattelut vievät suurimman osan ajasta yksikön päällikön työpäivästä alokkaiden saapumispäivänä. Niiden ohella keskitytään valmentamaan varusmiesjohtajia tulevaa johtajakautta varten, sekä järjestetään alokkaiden ensimmäisenä aamuna perinteinen päällikön oppitunti sekä oikeudenhoidon oppitunnit.
Kainuun prikaatissa, kuin myös Kainuun jääkäripataljoonan alaisuudessa koulutetaan varusmiehiä lukuisiin joukkotuotantotehtäviin, joita listatessa Kajaanin trooppisessa säässä hikipisara vierähtää otsalle. Lista on pitkä.
– Käytännössä kaikki tehtävät ovat avoinna varusmiehille puhumattakaan valmiusyksikkökoulutuksesta, joka on meidän prikaatin tärkein koulutus, Järvelä nostaa esille.
Varusmieskoulutus on laajentuneen valmiusyksikkökoulutuksen lisäksi kokenut useita muita suuria muutoksen tuulia. Kainuun prikaatin alokkaat pääsevät halutessaan kokemaan kaksi muutoksen kohdetta yhtä aikaa: Kokonaisvaltaisesti toteutetun Koulutus 2020 -ohjelman sekä naisten ja miesten yhteismajoituksen. 2. jääkärikomppanian kasarmilta yhteismajoitustupia löytyy kaksi kappaletta.
Kapteeni Järvelä palaa muistoissaan oman varusmiespalveluksensa aloituspäivään.
– Aloitin varusmiespalvelukseni kesän saapumiserässä vuonna 2001. Oli kuuma päivä ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Muistan, että ryhmänjohtajat olivat niin sanotusti nohevia ja osasivat opastaa ja ohjeistaa meille, miten hommat lähtevät käyntiin, Järvelä muistelee 19 vuoden takaisia alokasaikojaan.
Järvelä pitää varusmiesjohtajien roolia alokkaiden alkutaipaleella merkittävänä, minkä vuoksi heille järjestetään johtajakoulutuksen jatkokurssi viikkoa ennen kuin uudet alokkaat saapuvat. Kurssilla harjoitellaan ja kerätään varmuutta koulutus- ja johtamissuoritteisiin.
– Johtajat eivät ole vielä täysin valmiita johtamaan omia sodan ajan joukkojaan, vaan ovat vasta harjoittelemassa ja heitä tuetaan siinä jatkuvasti henkilökunnan voimin. Lähtökohta on, että varusmiesjohtajat ovat muodostamassa omaa sodan ajan joukkoaan itselleen ja se on tämän syksyn tärkein tavoite, Järvelä muistuttaa.
Johtajakautensa aloittava tuore ryhmänjohtaja, alikersantti Enni Mettomäki odotti omia alokkaitaan vastaanotettavaksi koulutushallissa.
Tammikuussa omalla alokaskaudellaan Mettomäen arvostus häntä kouluttaneita alikersantteja kohtaan oli suuri ja he vaikuttivat hänen silmissään määrätietoisilta, kaikkitietäviltä ja ammattitaitoisilta johtajilta. Mettomäki asetti vastaavaan rooliin pääsemisen myös henkilökohtaiseksi tavoitteekseen.
Kun puhutaan hyvästä johtamisesta, Mettomäelle on tärkeää, että ryhmänjohtaja on alaistensa tukena ja kykenee auttamaan haastavissa tilanteissa.
– Johtajan täytyy olla esimerkillinen ja tehdä samoja asioita kuin alaistenkin, mutta samalla pitää auktoriteettia yllä. Oman joukkonsa tunteminen on tärkeää, Mettomäki määrittelee.
Huonoa johtamista hänen mielestään on löysäily ja välinpitämättömyys. Epäpätevä johtaja ei kunnioita millään tapaa yhteisiä sääntöjä, eikä välitä alaisistaan.
Puolenpäivän aikaan varusvarastolla on vielä hiljaista, mutta kesän kovin sesonki on alkamassa muutamien tuntien sisällä. Vuosi vuodelta alokkaiden saapumiseen on osattu varautua varusmiehiltä kerätyn palautteen avulla entistäkin paremmin. Tänä vuonna varusteiden kuittaaminen on järjestetty kolmessa erillisessä tilassa osastojakojen ylläpitämiseksi.
Kainuun prikaatin alokkaat eivät kanna enää niin sanottuja sipulisäkkejä varusvarastolta yksikköihin, vaan tavarat kerätään kärryihin, joista ne pakataan kahteen reppuun.
– Iso reppu on sen verran monsteri, ettei sipulisäkeille nähdä enää käyttöä, varastomestari Ari Karjalainen valottaa.
Kaikkia tavaroita alokkaat eivät saa mukaansa vielä ensimmäisenä päivänä. Taisteluvarusteet ja -välineet jaetaan seuraavien päivien aikana, kun niille tulee tarvetta. Samalla niiden käyttö voidaan kouluttaa samalla kertaa, eikä tavaranpaljouden keskellä.
Alokkaiden aktiviteetteja seuraamassa on myös Kainuun prikaatin apulaiskomentaja, eversti Mika Seppä. Hän kehuu suuresti aikaan saatua edistystä alokkaiden vastaanoton järjestelyissä.
– Esimerkiksi varusvaraston ja perusyksiköiden välinen yhteistoiminta on viime vuosien
aikana saatu siihen moodiin, että toivon mukaan pahinta, eli odottelua ei olisi alokkaille
luvassa. Vuosien varrella toiminta on ollut saamani tiedon mukaan jo ihan timantin tasolla ja
sekin näkyy asiakaspalautteessa, jonka pohjalta me jatkuvasti kehitämme omaa
toimintaamme, Seppä iloitsee.
Apulaiskomentajalle alokkaiden saapumispäivä on todella erityinen useammasta syystä. Yksi syy on, että hän toimii Kainuun prikaatin komentajan, prikaatikenraali Tuomo Revon sijaisena, joka itsessään tuo tietynlaisen näkökulman tärkeään päivään. Toisena merkittävänä asiana nousee esiin se, että siitä kun Seppä on viimeksi ollut tekemisissä varusmieskoulutuksen kanssa tai puhumattakaan ollut läsnä alokkaiden saapumispäivänä, on kulunut jo 15 vuotta. Silloin hän toimi pataljoonan komentajana, myöskin Kainuun prikaatissa.
– Siinäkin mielessä näen hyvin, miten asiat ovat muuttuneet nyt viidentoista vuoden aikana, Seppä havainnollistaa.
Komentajaa sijaistavan Sepän työnkuva alokkaiden ensimmäisinä päivinä on pääasiallisesti toiminnan valvontaa.
– Mehän kaikki tiedetään kaikennäköisistä oppaista, että valvonta paras. Ikivanha kouluttajaopaskin sen meille kertoo: viisi prosenttia on tehtävänantoa ja loput 95 prosenttia valvontaa.
Kolme edeltävää vuotta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston päällikkönä toiminut Seppä on ehtinyt nähdä kolmet kutsunnat, joita edelsi vastaavanlainen ennakkoasetelma, sillä nuorukaisten kohtaamisesta oli vierähtänyt jo pitkä tovi.
– Jälleen kerran yllätyin positiivisesti. Meillä on mahtavia nuoria edelleenkin ja oikeastaan sellaisia nuoria, jotka ovat paljon valveutuneempia verrattuna esimerkiksi viidentoista vuoden takaiseen tilanteeseen, Seppä ylistää.
Seppä muistaa elävästi päivän, jolloin hän saapui Hoikankankaalle alokkaana. Silloin nuori Mika Seppä asui puolen kilometrin päässä varuskunta-alueelta, jonka vuoksi sotilastoiminta oli periaatteessa hänelle entuudestaan tuttu käsite. Hyvin nopeasti hän kuitenkin huomasi, ettei se ole ollenkaan tuttua, vaikka onkin nähnyt varusmiehiä harjoittelemassa ja liikkumassa lähialueilla.
– Istuimme elokuvasalissa eli tuossa meidän isossa auditoriossa ja sitten kun oma nimi tuli kohdalle, niin mitään käsitystä siitä, mihin tästä lähdetään ei ollut, Seppä selvittää.
.jpg/2fe3337d-07a9-e5e5-148d-2cef6fd8a81c?t=1595488383315&imagePreview=1)
Iltapäivä päättyy 2. jääkärikomppaniaan. Päivystäjä ohjeistaa, missä yksikön yhteismajoitustilat sijaitsevat. Toisessa tuvista on paikalla yhdeksänhenkinen kokoonpano, neljä naista ja viisi miestä. Alokkaiden ajatukset yhteismajoituksesta ovat yhtenäiset.
– Oletin, että yhteismajoitus on täysin tavallinen asia intissä, eräs tuvan alokkaista pohtii.
Yksi alokkaista esittää vastakysymyksen: Olisimmeko lähteneet mukaan yhteismajoituskokeiluun, jos se olisi ollut meille mahdollista?
Mahdollisuus vaikuttaa majoitusjärjestelyihin vapaaehtoisesti kuulostaa ainoastaan positiiviselta. Aika näyttää, miten yhteismajoituskokeilu etenee valtakunnallisella tasolla.
Toistaiseksi siviilivaatteisiin pukeutuneille tuvan alokkaille kokemusten vaihto ja vinkit kaappien särmäämiseen ovat kovaa valuuttaa. Kun tärkeimmät morttivinkit on jaettu, esitämme alokkaille tärkeimmän kysymyksen.
– Kuinka moni aikoo olla täällä vuoden?
Yhtä rajatapausta lukuunottamatta kaikki viittaavat. Ensimmäinen päivä on jo voiton puolella, mutta 346 aamua on vielä edessä. Kunnes toisin todistetaan.
