Rajatiedustelua ja kuukausien piirityksiä – Suomea puolustettiin keskiajalla rajalinnoista käsin

Ruotsin itärajan puolustuslinnoja rakennettiin strategisiin sijainteihin puolustamaan valtakunnan itäosia.

Vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välille solmittu Pähkinäsaaren rauha lopetti vuosikymmeniä kestäneen taistelun kahden valtion välillä Suomen ja Karjalan omistuksesta. Sopimus määritteli ensimmäistä kertaa Ruotsin valtakunnan itärajan.

Tukholmassa oltiin kuitenkin tietoisia rajanaapurin voimistumisesta, mikä uhkasi maan itäosaa. Se päätti reagoida tilanteeseen rakentamalla vuonna 1475 Olavinlinnan puolustamaan valtakunnan itäalueita.

– Ennen Olavinlinnaa Viipurin linna oli ainoa rajalinnoitus. Olavinlinna rakennettiin Viipurin sisarlinnaksi tukemaan sitä, Olavinlinnassa oppaana toimiva Eija Pärnänen kertoo.

Käytännössä hyökkäystilanteessa Viipurin linnan tehtävänä oli ottaa vastaan idästä tuleva ensimmäinen hyökkäys ja Olavinlinna toimi kyseinen linnan varmistajana taka-alalla.

Pärnänen kertoo, että Olavinlinna oli hyvin uudenaikainen, kun se rakennettiin myöhäiskeskiajalla.

– Esimerkiksi linnaan rakennetut pyöreät tornit olivat uusinta uutta tekniikkaa. Tornimuoto kestää tehokkaammin tykistön iskut kuin suora seinä, minkä avulla pyrittiin varautumaan tykistöaseiden tehokkaisiin iskuihin, Pärnänen avaa.

Keskiajan taistelut käytiin tyypillisesti piiritystaisteluina, mikä tuli huomata rakentamisessa. Piiritykset saattoivat kestää hyvinkin pitkiä aikoja, mikä aiheutti logistisia ongelmia esimerkiksi ruuan säilömisen ja veden saamisen kanssa. Esimerkiksi Olavinlinnaa piiritettiin pisimmillään kuuden viikon ajan 1700-luvun Pohjan sodassa.

– Piirityksessä nyrkkisääntönä oli, että linnassa tuli olla kolmen kuukauden varastot ruokaa ja ammuksia. Tämä ei kuitenkaan toteutunut käytännössä, koska muun muassa katovuosina oli vaikea saada ruokaa linnaan, Pärnänen selostaa.

Ammustilanteen ollessa tiukka vihollisen ampumia tykinkuulia saatettiin kierrättää ja ampua ne takaisin kohti vihollista. Piiritykset loppuivat tyypillisesti joko siihen, että piirittäjällä ei ollut enää tarpeeksi intressiä tai resursseja jatkaa piiritystä tai saarretuilla loppui ruoka- ja ammusvarat.

Kuva: Laura-Maria Tikkanen

 

Joutsen olikin kala

Nykyistä Itä-Suomea puolustettiin keskiajalla ammattisotilaiden ja reserviläisten eli nostoväen voimin. Koska Itä-Suomi oli maantieteellisesti Ruotsin valtakunnan syrjäseutua, Viipuria lukuun ottamatta sinne ei saatu paljoa tehokkaita tuliaseita. Maanpuolustus tapahtui lähinnä jousiaseiden ja miekkojen voimin.

– Erityisesti varsijouset olivat käteviä, koska niitä oli helppo liikuttaa eivätkä ne tarvinneet niin paljon lihasvoimaa verrattuna pitkäjouseen, Pärnänen kertoo.

Varsijousten avulla oli mahdollista ampua jopa lähemmäs 400 metrin päähän. Nostoväki ei tyypillisesti käyttänyt jousiaseita, vaan heidän tuli tyytyä kotoa löytyviin teräaseisiin, kuten kirveihin ja puukkoihin.

1600-lukuun asti joukoilla ei ollut käytössä yhtenäistä univormua, vaan jokainen käytti tilanteeseen sopivaa taisteluasua. Muurien suojassa sotilaat pärjäsivät kevyemmillä varusteilla, kuten rengaspaidoilla tai kovetetusta nahkasta tehdyillä panssareilla. 

– Olavinlinnassa oli käytäntönä, että osa palkasta saatiin vaatteina. Siihen kuului myös viisi kertaa vuodessa uudet kengät, koska alueen maasto oli erittäin kuluttavaa nahkakengille, Pärnänen kertoo.

Olavinlinnassa asuneiden sotilaiden palkka oli 1500-luvulla kaksi markkaa vuodessa. Se ei ollut suuri, kun palkkaa vertaa samassa linnassa työskennelleeseen varastonemäntään, joka sai kymmenen markkaa vuodessa. 

Toisaalta palkka kattoi muun muassa jokapäiväisen ruoan ja juomisen. Ruokajuomana Olavinlinnassa nautittiin olutta ja ruoka itsessään oli leipä- ja kalapainotteista. Tämä johtui kristinuskosta ja katolisesta paastosta, joka kielsi liharuokien nauttimisen tiettyinä aikoina vuodesta. Sääntöä kuitenkin kierrettiin tietoisesti. Linnapäällikön pöydässä saattoi muun muassa olla joutsenpaistia sillä perusteella, että joutsen viihtyi vedessä.

Kristinuskolla oli tärkeä rooli sotilaan elämässä ja heillä oli velvollisuus osallistua kirkolliseen elämään. Sotilaallisen kuriin kuului, että sotilaiden tuli käydä vähintään neljästi vuodessa kirkossa. Keskiajan puolustuslinnoihin rakennettiinkin usein kirkko, jotta sotilaat pystyisivät toteuttamaan hengellisiä velvoitteita.

Linnoja lämmitettiin muun muassa avotakkojen sekä kuumia kiviä tai hiiliä täynnä olevien sankojen avulla. 

Kostoretkiä rajan toiselle puolelle

Koska nykyisen Itä-Suomen alue oli köyhää, kallishuoltoisen ratsuväen merkitys alueella oli vähäinen. Sen sijaan alueen sijainti rajan läheisyydessä tarkoitti, että tiedustelijoiden merkitys oli suuri.

– Tiedustelijat olivat tärkeässä asemassa, kun ajat olivat levottomia. Tiedustelutoiminta oli tehokasta, eikä Olavinlinnaan onnistuttu kertaakaan tekemään yllätyshyökkäystä, Pärnänen korostaa.

Itärajan tiedustelu toimi käytännössä siten, että varuskunnista lähetettiin siviilivarusteisia sotilaita kansan keskuuteen rajan toiselle puolelle. Koska molemmin puoli puhuttiin kansankielenä suomea, heidän oli helppoa kerätä informaatiota.

Toisinaan rajan toiselle puolelle saatettiin lähteä hyökkääjinä.

– Itään lähetetyt partiot olivat usein kostotoimenpiteitä. Jos esimerkiksi rajan toiselta puolelta oltiin tultu Ruotsin puolelle ja poltettu jokin kylä, saatettiin lähettää muutaman sadan hengen joukkioita perään, Pärnänen avaa.

Myöhäiskeskiajan kostoretket eivät olleet avoimen maan taistelua vaan lähinnä sissisotaa. Pärnäsen mukaan valtioiden välillä aiheutti eripuraa se, että Pähkinäsaaren rauhan raja oli usein epäselvä, eikä välttämättä aina tarkkaan määritelty.

– Ruotsi pyrkikin laajentamaan aluettaan usuttamalla talonpoikia syvemmälle erämaahan kaskeamaan. Se pystyi tietyissä tilanteissa näin hinaamaan rajaa idemmäs perustelemalla, että sen alamaisia asui siellä.

Rajalinnojen merkitys säilyi keskiajalta aina 1800-luvun alkuun asti, kunnes ne menettivät merkityksen, kun Suomi liitettiin osaksi Venäjää. Nykyään valtaosa niistä on muutettu museokäyttöön.

Olavinlinnaa rakennettiin vaiheittain, mikä näkyy esimerkiksi torneissa. Tornien alaosan materiaali on rakennettu keskiajalla ja sitä on myöhemmin korotettu uudella ajalla.