Raija-tutka säästi Helsingin tuholta

Helsingin Vallisaari ja Kuninkaansaari kätkevät sisuksiinsa rutkasti historiaa, mutta harva tuntee radioluotaimen ilmatorjunnan takana.

Raija-ilmavalvontaluotaimen muistolaatta paljastettiin tänään Helsingin Kuninkaansaaressa. Peitenimen Raija saaneet kaksi FuMG 401 LZ Freya -radiomittauslaitetta olivat saksalaista alkuperää ja saapuivat rahtilaivalla Suomeen Porin Mäntyniemen sataman kautta maaliskuussa 1943. Kalusto kuljetettiin Helsinkiin, missä Raija I sijoitettiin Malmin lentokentän läheisyyteen ja Raija II Kuninkaansaareen. Kyseessä oli erittäin moderni laite, sillä tämä tyyppi oli tullut Saksassa käyttöön vasta marraskuussa 1942. Suomi olikin ensimmäisiä pieniä maita, joka sai käyttöönsä uusimpia sotateknisiä laitteita.

 

Muistolaatta on valmistettu pronssista ja sen pintaa koristaa kohokuvio alkuperäisestä Raija-tutkasta.

 

Saksankielentaitoisille suomalaisille sotilaille järjestettiin talvella 1943 Dresdenissä reilun parin kuukauden mittainen koulutustilaisuus, jossa opeteltiin Freya-ilmavalvontaluotaimen käyttö. Vasta sodan jälkeen keksittiin nimitys tutka, joka korvasi aiemmin käytetyn sanan radioluotain.

Useista osista koostuvan kymmenen tonnia painaneen laitteen pystyttäminen kesti ensimmäisellä kerralla tavallista kauemmin, kun kokemusta ei ollut, osia puuttui, eivätkä saksalaiset asentajatkaan olleet erityisen päteviä. Malmin Raija oli mittausvalmis 27. huhtikuuta 1943 ja Kuninkaansaaren Raija vappupäivänä 1. toukokuuta, 75 vuotta sitten.

Uuden ilmavalvontakaluston suorituskyvystä saatiin heti näyttöjä. Nyt, kun oli kyky havaita viholliskoneet, ne voitiin myös ampua alas. Raijan ensimmäisen mittauskokeilun yhteydessä 23.4. havaittiin vihollisen nopea Pe-2-pommituskone, jonka Malmilta torjuntaan lähtenyt lentomestari Oiva Tuomisen Messerschmitt 109 -partio ampui alas. Kesällä 1943 suomalaiset hävittäjät ampuivat Raijan havaintojen avulla alas ainakin seitsemän viholliskonetta Suomenlahden yllä.

Pommikoneen havaintoetäisyys Raijalla oli keskimäärin 75-120 kilometriä, mikä kasvatti ilmavalvonnan ulottuvuuden kymmenkertaiseksi aikaisempaan verrattuna. Ennakkovaroitusaikaa saatiin paljon lisää, 12-20 minuuttia, mikä riitti ilmatorjunta- ja hävittäjäyksiköiden valmiuden kohottamiseen ja väestön hälyttämiseen. Nyt vihollinen ei enää päässyt yllättämään eivätkä myöskään huono näkyvyys tai pimeä yöaika estäneet ilmavalvontaa.

 

Lisäksi paljastettiin infotaulu, joka sisältää lyhyen pätkän aivan taulun takana sijainneen Raija-tutkan historiasta.

Taulun oikeassa alareunassa on SA-kuva Kuninkaansaaren tutkasta. Radioluotaimen masto oli noin kymmenen metriä korkea, ja se sijaitsi 1860- ja 1870-lukujen aikana valettujen betonibunkkereiden suojissa.

 

Raijojen suuri merkitys kävi ilmi Helsingin suurpommitusten yhteydessä helmikuussa 1944. Yöpommitusten torjuminen ilman ilmavalvonnan ja ilmatorjunnan radioluotaimia ei olisi onnistunut. Raijat toimivat koko ajan erinomaisesti ja löysivät viholliskoneet ajoissa. Mittaajat tuijottivat tiiviisti kuvaputkia, toiminta oli intensiivistä ja miestä vaihdettiin tunnin välein. Kuninkaansaaren Raija II sekä Malmin Raija I mittasivat kolmen pommitusyön aikana eri maaleihin tuhansia kertoja. Mittaustiedot välitettiin torjuntakeskukseen, joka niiden avulla johti ilmatorjuntayksiköiden tulitoimintaa ja saksalaisten hävittäjien torjuntalentoja. Raijat antoivat myös maalinosoituksia ilmatorjunnan Irja-tulenjohtoluotaimille, joiden avulle erityisesti 88-milliset raskaat patterit suorittivat tarkkaa yöammuntaa. Vihollinen väisti ammuntaa, mutta kärsi tappioita ja epäonnistui tehtävässään.

Yhteispelin ansiosta saavutettiin ilmapuolustuksessa poikkeuksellisen hyvä torjuntatulos: 95 prosenttia pommeista putosi kaupungin ulkopuolelle, pääasiassa mereen. Rakennuksia vaurioitui ja ihmishenkiä menetettiin, mutta pommitusten volyymiin verrattuna tappiot jäivät yllättävän vähäisiksi – Helsingistä ei tullut Dresdenin eikä Hampurin kaltaista rauniokaupunkia. Tämä oli suuri yllätys myös Neuvostoliiton valvontakomission edustajille syksyllä 1944.

Muistolaatan paljastuspäivämääräksi valittu 4. syyskuuta ei ole sattumaa. Tuolloin, 74 vuotta sitten, solmittiin aselepo Neuvostoliiton kanssa jatkosodan loppupuolella. Laattaa paljastamassa oli sotaveteraani ja eversti (evp) Hannu Pohjanpalo. Myös Ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Jari Mikkonen lausui tilaisuudessa tervehdyksensä ja kiitti kaikkia muistomerkin rakennustöihin osallistuneita hienosta työstä.

– Tutka, kuten tämä muistelemamme Raija-tutkakin, on ollut yli puoli vuosisataa tärkein sensori ilmatilannekuvan muodostamisessa. Tämä muistomerkki muistuttaa meitä ja tulevia sukupolvia ilmapuolustuksen, joka on meidän kaikkien yhteinen asia, merkityksestä. Helsinki selvisi sodistamme kohtuullisen pienin vaurioin. Kiitos tästä kuuluu vahvalle, hyvin organisoidulle ja suorituskykyiselle ilmapuolustukselle, jonka yksi keskeinen tekijä oli Raija-tutkajärjestelmä, Mikkonen lausui.

 

Ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Jari Mikkonen lausui tervehdyksensä muistolaatan paljastustilaisuudessa.

 

Samoin nykyinen Helsingin ilmatorjuntarykmentin komentaja, everstiluutnantti Mano-Mikael Nokelainen luonnehti Raijaa sodanajan ilmatorjunnan kulmakiveksi

– On kiistämätön tosiasia, että tällä Kuninkaansaaren Raija-tutkalla sekä muilla samaan aikaan käyttöönotetulla tutkakalustolla luotiin merkittävät ensiaskeleet – ja erittäin onnistuneet sellaiset – nykypäivän ilmatorjunnalle. Vielä nykypäivänä ilmatorjunnan vaikutuskyky on hyvin paljon riippuvainen näiden erinomaisten ilmailututkien tuottamasta ennakkovaroituksista. Vuoden 1944 torjuntavoittoa ei olisi tullut ilman tutkia eikä tulisi myöskään nykypäivänä, Nokelainen ylisti.

Nokelaisen mukaan yhä nykyisetkin varusmiehet ovat kiinnostuneita tutkajärjestelmistä: heinäkuun saapumiserän keskuudessa koulutussuuntauksista kaikkein tavoitelluimpia ja toivotuimpia olivat tutkajärjestelmät.

– Siis halutumpia kuin ilmatorjuntapanssarivaunut tai NASAMS-ilmatorjuntaohjusjaos. Voisin sanoa olleeni positiivisesti yllättynyt: tutkamiesten henki elää ja voi hyvin, Nokelainen iloitsi.

 

Tekstin alkupään historiikki on alun perin eversti (evp) Ahti Lapin käsialaa. Lappi piti tilaisuudessa puheen Raija-tutkien historiasta.