Puolustusvoimien johtamisopit puri partiolaisiin
Reilut kolme tuhatta partiojohtajaa kokoontuivat viikonloppuna Partion Johtajatulille Evolle. Evon luontoalueella tuntui, kuin pienessä kylässä olisi - metsän uumenista löytyivät kaikki kaupunkilaisfasiliteetit.
Puolustusvoimia ja Suomen Partiolaisia yhdistää niiden arvot, toimintatavat ja eritoten niiden poikkeuksellinen toimintaympäristö - luonto. Luonnossa elämisen taidot ovat hyödyllisiä myös maanpuolustuksen näkökulmasta, ja Puolustusvoimat onkin toiminut Johtajatulien yhteistyökumppanina jo useiden vuosien ajan.
– Partiokasvatus tukee sellaista osaamista ja valmiutta, josta on hyötyä myös varusmiespalveluksessa, arvelee Suomen partiolaisten toiminnanjohtaja Kaisa Leikola.
– Olen ymmärtänyt, että partiossa esimerkiksi ryhmässä toimimista ja johtamista oppineet ovat olleet joskus RUK:n kurssin parhaimmistoa, hän jatkaa nauraen.
Johtajatulien tavoitteena on koota yhteen reilut kolmetuhatta partiolaista, jotka toimivat johtajatehtävissä tavalla tai toisella. Se näkyy tapahtuman ohjelmassa. Yhtenä tapahtuman puhujana vieraili Reserviupseerikoulun johtaja, eversti Mikael Salo. Omassa puheessaan hän kertoi, mikä on hänen näkemyksensä hyvästä johtajasta.
– Hyvä johtaja on joukkonsa esitaistelija, joka näyttää esimerkillään suunnan ja tarkoituksen. Hän osaa aina vastata miksi-kysymykseen, ja osaa perustella miksi asiat tehdään tietyllä tavalla.
Reserviupseerikoulun johtamiskoulutus painottuu ihmisten johtamiseen taistelutilanteessa. Silloin virheisiin on vähemmän varaa, ja korostuu, kuinka tärkeää on joukon keskinäinen luottamus.
– Olkaa luotettava, turvallinen johtaja ja luokaa luotettavat suhteet alaisiinne. Luottamus antaa suojaa yksilölle ja joukolle äärimmäisissä tilanteissa, hän korostaa.
– Lisäksi se muovaa joukon ryhmäkiinteydestä vahvan, mikä takaa ryhmän menestyksen, hän päättää.