Tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet käsiaseet
Suomen ja Ruotsin puolustusvoimat ovat sopineet asevalmistaja Sakon kanssa uudesta yhteisestä käsiaseperheestä.
– Arvostamme sopimusta erittäin paljon ja kiitämme Ruotsin ja Suomen puolustusvoimia hyvästä yhteistyöstä Sakon kanssa ja saamastamme luottamuksesta. Tämän sopimuksen myötä Sako Oy palaa vahvemmin itselataavien aseiden valmistajaksi, toteaa Sakon toimitusjohtaja Raimo Karjalainen tiedotteessa.
Sopimus on solmittu aluksi 10 vuoden ajaksi, minkä jälkeen sitä jatketaan kolmella seitsemän vuotta kestävällä optiokaudella vuoden 2053 loppuun asti, tiedotteessa kerrotaan. Puolustusvoimat hankkii aluksi kenttätestejä varten rynnäkkökivääreitä ja henkilökohtaisia suoja-aseita. Kyseessä on tällä hetkellä vain pieni hankinta, jonka yhteisarvo on noin 0,7 miljoonaa euroa.
Maavoimien esikunnan jalkaväen tarkastajan eversti Juhana Skytän mukaan uusi asehankinta on ollut pitkä prosessi, joka vielä jatkuu.
– Aseiden jatkohankinnoista tehdään erikseen päätökset. Meidän on tarkoitus vaiheittain vaihtaa käytössä olevat aseet. Kyseessä on pitkäjänteinen työ, joka on vähintään vuosien kestoinen, Skyttä kertoo.
Vaikka aseiden mallit vaihtuvat, Puolustusvoimat on päättänyt jatkaa aiemminkin yhteistyökumppanina toimineen Sakon kanssa.
– Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen, Ruotsin puolustusmateriaaliviraston ja Sako Oy:n kesken laadittu käsiaseiden hankintaan johtava puitesopimus on jatkoa Puolustusvoimien ja Sako Oy:n vuosikymmeniä jatkuneelle yhteistyölle, logistiikkalaitoksen johtaja kenraalimajuri Jari Mikkonen kertoo tiedotteessa.
Mikkosen mukaan uudella käsiaseperheellä korvataan asteittain Puolustusvoimien tällä hetkellä käyttämät rynnäkkökiväärit, itselataavat tarkkuuskiväärit ja raskaat tarkkuuskiväärit. Aseiden korvaaminen vaiheittain mahdollistaa aiemmasta kalustosta luopumisen hallitusti ja kustannustehokkaasti, logistiikkalaitoksen johtaja kertoo.
Ruotsin puolustusvoimat lähtevät hankkeeseen heti suuremmalla summalla. Ensimmäisen sopimuksen arvo on noin 875 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 78 miljoonaa euroa. Naapurimaan hankinta kattaa alustavasti rynnäkkökivääreitä 5.56x45 ja 7.62x51 kaliipereissa ja tarkkuuskivääreitä 7.62x51 ja .338 Lapua Magnum (8.6mm) kaliipereissa.
Skytän mukaan uudet rynnäkkökiväärit ovat kevyempiä ja niissä on hieman erilainen toimintaperiaate aiempiin verrattuna.
– Uudet rynnäkkökiväärit ovat toimintaperiaatteeltaan erilaisia. Ne ovat AR-tuotantoperheen suunnittelua, kun meillä on tämä AK-perheen ase ollut aiemmin, Skyttä avaa.
Uudet Sakon valmistamat rynnäkkökiväärit ja tarkkuuskiväärit on saatavilla eri kaliipereilla. Kuva: Sako Ltd: 2023
Yhteistoimintaa kehitetään
Hanke on osa Suomen ja Ruotsin välistä sopimusta asejärjestelmien ja niihin liittyvien teknologioiden yhteishankinnasta. Sopimuksen tarkoitus on lisätä huoltovarmuutta sekä parantaa maiden välistä yhteistyötä samoja aseita ja patruunoita käyttämällä.
– Se että Ruotsi ja Suomi hankkivat yhtenäisen asejärjestelmän samalta valmistajalta, lisää mahdollisuuksia yhteistyöhön niin aseiden käytön, harjoittelun, kehitystyön kuin ammushankinnankin osalta. Suomalaisen asevalmistajan valinta tuo turvallisuutta pitkän aikavälin asehankintoihin,Ruotsin puolustusmateriaaliviraston FMV:n maajärjestelmäosaston johtaja, prikaatikenraali Jonas Lotsne toteaa tiedotteessa .
Tarkkuuskiväärijärjestelmän kohdalla käyttöönottoa suunnitellaan vuodelle 2024. 5,56 kaliiperin rynnäkkökivääri taas otetaan suunnitelmien mukaan käyttöön vuonna 2025, mitä seuraa muiden asetyyppien vuoro. Käyttöönottoa toteutetaan sen perusteella, miten uusia aseita toimitetaan. Ennen toimitusten alkamista aseita kuitenkin testataan laajamittaisesti. Testit koskevat aseiden laatua, käsittelyä ja ergonomiaa erilaisissa olosuhteissa.