Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Juho Lehtonen

Kuvassa vastavihkityn sotilaskotikontin ympärille kerääntynyt joukko.

Sotilaskotikontin voi siirtää minne tahansa Suomea.

Varusmiesten harjoitusleiriä piristää uusi palvelu: sotkukontti

Kosma Rönkä

Ensimmäinen sotilaskotikontti vihittiin käyttöön MVH 21 -harjoituksen aikana Rovajärvellä. Haastaako kontti perinteisen sotkuauton?

Maanantaina 22. marraskuuta vihittiin käyttöön ensimmäinen sotilaskotikontti Rovajärven harjoitusalueella. Kontin omistaa Sotilaskotiliitto, ja se nimettiin ”Magiaksi”.
 
Sotilaskotikontti on uusi muoto sotilaskotiyhdistyksille toteuttaa toimintaansa. Konttia voidaan tarpeen mukaan siirtää minne tahansa Suomea. Sotilaskotikontti on hyödyllinen erityisesti maasto-olosuhteissa.

Kontin on suunnitellut ja toteuttanut Puolustusvoimat sekä Rovaniemen sotilaskotiyhdistys.

Vihkimistilaisuuden juontajana toimi Lappeenrannan Maasotakoulun komendantti, yliluutnantti Antti-Pekka Kaarna, jonka mukaan sotilaskotikontin idea syntyi, kun mietittiin sotilaskotiyhdistyksille keinoja palvella varusmiehiä, vaikka pandemia sulki kaikki sotilaskodit.

– Ajateltiin, että meillä on näitä johtamisjärjestelmäkonttejakin; miksei siis myös myyntikontteja, Kaarna jatkaa.

Noin vuosi sitten lähti pyyntö toteuttaa sotilaskotikontti silloiselle Maavoimien operaatiopäällikölle, prikaatikenraali Rami Saarelle. Operaatiopäällikkö näytti hankkeelle vihreää valoa. Vajaan vuoden päästä sotilaskotikontti on todellisuutta.

– Luovutettiin pelkkä tyhjä kontti Sotilaskotiliitolle, joka on vastannut kaikesta sisustuksesta ja kalustuksesta, Kaarna tähdentää.

Rovajärvellä vieraileva valtiovarainministeri Annika Saarikko vihki sotilaskotikontin käyttöön yhdessä Maavoimien operaatiopäällikön, prikaatikenraali Tero Ylitalon kassa. Tilaisuuden yhteydessä Saarikko kiitteli vuolaasti sotilaskodeissa toimivien työtä yhteisen hyvän eteen.

– Korona on pakottanut ideoimaan kaikenlaista. Nyt Puolustusvoimissa idea on saanut kontin muodon, Saarikko julistaa.

Vihkimistilaisuudessa rikottiin samppanjapullo kontin kylkeen. Kuva: Juho Lehtonen

Kilpailija sotkuautolle

Varusmiehiä ovat palvelleet koronapandemian tuomien rajoitusten vuoksi aikaisempaa enemmän sotilaskodit renkailla – sotkuautot. Nyt konseptille on sotilaskotikontin myötä ilmestynyt haastaja.

Kontti ja auto eivät ole identtisiä, mutta ne toteuttavat samaa tarkoitusta: sotilaskotiantimien myyminen varusmiehille myös maasto-oloissa sekä rajoitetulla lähikontaktilla. Molemmat voivat liikkua varusmiesten mukana, eikä tuotteen ojentamisessa ulos luukusta ole korkeaa riskiä altistua koronavirukselle.

– Uskon, että tulevaisuudessa jatkossa tulee enemmän kontteja maasto-olosuhteisiin perinteisten sotkuautojen lisäksi, Antti-Pekka Kaarna ennustaa.

Kontin puolesta puhuu isompi varastokapasiteetti, minkä johdosta voidaan palvella suurempaa joukkoa varusmiehiä. Kontti voi olla rovaniemeläisen sotilaskotiveljen, Pentti Huhtaniemen mukaan autoa kustannustehokkaampi vaihtoehto.

– Auto vaatii enemmän huoltoa ja ylläpitoa. Yhden auton hinnalla saisimme useampia tämänkaltaisia kontteja, Huhtaniemi arvelee.