Puolustusvoimat ylläpitää valmiuttaan myös välipäivinä
Puolustusvoimat pitää valmiutensa tavanomaisella tasolla myös joulun ja uudenvuoden pyhien aikana sekä saapumiserien välissä.
Vuoden viimeiset viikot ovat varuskunnissa tavallista hiljaisempia.
Noin 7700 varusmiestä vuoden aikaisemmista saapumiseristä kotiutui 15.12. ja uudet alokkaat saapuvat varuskuntiin uuden vuoden alussa.
Majuri Jari Lukkari Kainuun prikaatista kertoo valmiustason olevan normaali myös välipäivinä.
– Varuskunnassa valmiutta ylläpidetään tavanomaisesti vartioston ja sotilaspoliisivarusmiesten toimesta. Palkatun henkilöstön osalta sijaisuusjärjestelyt ja avainhenkilöstön tavoitettavuus on varmistettu myös juhlapyhien aikana, Lukkari sanoo.
Lukkarin mukaan valmiuden ylläpitämiseen ei vaikuta se, että kasarmeilla on hetkellisesti vähemmän varusmiehiä kuin tavallisesti joulukuussa palveluksensa päättäneiden varusmiesten kotiuduttua.
– Kuten kaikilla joukko-osastoilla, myös meillä on täällä varuskunnassa paikalla saapumiserän 2/22 palvelusajan 255 vrk ja 347 vrk varusmiehiä edellisen saapumiserän kotiutumisen ja seuraavan saapumiserän palveluksen aloittamisen välissä, hän sanoo.
– Palveluksessa ovat muun muassa valmiusyksikkö ja joulukuussa aliupseerikurssilta valmistuneet alikersantit, joilla on täydennyskoulutusta ja alokkaiden vastaanoton järjestelyjä.
Saapumiserän 1/23 alokkaat aloittavat palveluksensa 2. tammikuuta