Puolustusvoimat valmistautuu koronaviruksen leviämiseen
Maailmalla riehuva koronavirus on saapunut Suomeen. Puolustusvoimien mukaan tartuntariski varusmiehiin tai henkilökuntaan on tällä hetkellä todella pieni.
Kiinan ulkopuolella todettujen koronavirukseen sairastuneiden määrä on ollut vähäinen. Tautiin sairastuminen edellyttää tällä hetkellä kontaktin Kiinasta matkustaneeseen, joka sairastaa tautia oireisesti. Altistumiseksi katsotaan samassa tilassa oleskelu 15 minuutin ajan sairastuneen henkilön kanssa. Suomessa todetun koronavirustapauksen osalta altistuneet on kartoitettu ja heitä on 20 henkilöä, joita kaikkia seurataan mahdollisen sairastumisen osalta.
Koronaviruksen oireet ovat myös tyypillisiä ylähengitystieinfluenssalle eli se nostaa kuumetta, lisäksi oireena on yskä ja hengenahdistus. Oireiden perusteella virusta ei pysty erottamaan influenssasta.
Sotilaslääketieteen keskuksen kenttälääkinnän palveluyksikön johtaja, lääkintäeverstiluutnantti Jari Autti pitää tartuntariskiä varuskunnissa tällä hetkellä minimaalisena.
– Ainoa Suomessa havaittu tautitapaus on kiinalaisen tuoma, joten käytännössä minkäänlaista riskiä saada koronavirusinfektiota ei ole, jollei ole lähikontaktia Kiinasta epidemia-alueelta tulleeseen ja sairastuneeseen henkilöön. Kontakti täytyy olla, muuten tautia ei voi saada. Virukselle altistuneita on parikymmentä ja heitä seurataan. Jos tauti leviää, THL tiedottaa, miten lähdemme hoitamaan tilannetta.
Tartuntatautien ehkäisemisestä on omat ohjaukset terveysaseman ja puolustusvoimien tasolla
– Me toimimme samassa tilanteessa joka kausi influenssan kanssa, tilanne ei sinänsä poikkea menettelyistä paljoa, Autti toteaa.
Varuskunnissa varusmiesten ja puolustusvoimien henkilökunnan osalta todettu tapaus ei aiheuta erityisiä toimia, ellei heillä ole lähikontaktia Kiinan Wuhanin alueelta tulleeseen infektio-oireiseen henkilöön tai matkaa tulossa ulkomaille. Varusmiesten viikonloppulomien osalta ei ole tarvetta erityisiin toimiin, vaan ne voidaan toteuttaa suunnitellusti. Wuhanin maakunnasta levinneen taudin vuoksi Autti ei suosittele Kiinaan matkustamista.
– Yleisesti ottaen on syytä välttää kaikkia ylimääräisiä matkoja Kiinaan. Vaikka kielto ei erityisesti varusmiehiä koske, tässä tilanteessa kannattaa käyttää reipasta harkintaa Kiinan matkojen suhteen.
Autti pitää perushygieniaa tärkeänä taudin ehkäisemistoimissa ja kehottaa kasarmien asukkaita ottamaan sen vakavasti.
– Taudin ehkäiseminen on sinänsä yksinkertaista. Hyvä käsi- sekä yskimishygienia on tärkeää, sitä korostan varusmiehille ja henkilökunnalle. Erittäin tehokas konsti on alkoholipohjaisen käsihuuhteen käyttö. Hyvä käsienpesu alle ja kuiviin käsiin käsihuuhdetta, niin koronavirus käytännössä tuhoutuu, Autti neuvoo.