Puolustusvoimat tarkistaa ammuntojen varomääräyksiä
Joulukuussa sattuneessa ampuma-aseonnettomuudessa menehtyi yksi varusmies. Onnettomuuden myötä varomääräyksien muutostöitä nopeutettiin.
PUOLUSTUSVOIMAT on jatkanut palvelusturvallisuuden kehittämistä aiempaa suuremmalla teholla. Toimenpiteiden taustalla on joulukuussa 2015 Merisotakoulussa palvelleen varusmiehen kuolemaan johtanut onnettomuus Hangon Syndalenissa. Tapaus on noussut julkiseen keskusteluun Onnettomuustutkintakeskuksen vastikään laatiman tutkintaselostuksen julkaisun vuoksi.
Palvelusturvallisuusupseerina toimiva majuri Panu Kekoni Pääesikunnan koulutusosastolta kertoo, että palvelusturvallisuuden kehittäminen on pitkäjänteistä ja jatkuvaa toimintaa.
– Jokainen Syndalenin tapauksen kaltainen valitettava onnettomuus on aina liikaa. Tämän tapauksen jälkeen annettiin tilapäinen ja tarkentava varomääräys, joka käsitteli maalien ja henkilöstön merkitsemistä, Kekoni kertoo.
Hän lisää, että henkilöstön ja maalilaitteiden merkintä oli Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaselostuksenkin mukaan yksi Syndalenin onnettomuuteen johtaneista syistä.
– Tilapäisellä varomääräyksellä määräyksiä merkinnästä tarkennettiin siten, ettei maaleja ja henkilöstöä merkitä samanlaista sähkömagneettista tai lämpösäteilyä antavilla aineilla tai välineillä. Ammunnoissa velvoitettiin myös varmistumaan siitä, ettei maalilaitteita ja ammunnan vaikutuspiirissä olevia henkilöitä voi sekoittaa keskenään, Kekoni kuvailee.
Hänen mukaansa myös pidemmän aikavälin toimenpiteitä on tekeillä.
– Esimerkiksi ammuntojen riskianalyysejä tullaan kehittämään. Toimivien käytänteiden jakamista ja virheistä oppimista on myös vietävä parempaan suuntaan, kuten Onnettomuustutkintakeskus tutkintaselostuksessaan suositti. Lisäksi Maavoimat jatkaa taisteluammuntojen kehittämistyötä, ja ohjeistuksiin on luvassa tarkennuksia, Kekoni toteaa.
TAISTELUAMMUNTOJEN palvelusturvallisuudessa ei Kekonin mukaan päästä koskaan täydelliseen riskittömyyteen.
– Kehitettävää löytyy aina, ja varomääräyksiä kehitetään jatkuvasti joka tapauksessa. Onnettomuus johti kuitenkin siihen, että muutoksia tehdään osin nopeutetulla aikataululla, Kekoni luonnehtii.
Hän lisää, että samat varomääräykset koskevat sekä päivä- että pimeäammuntoja valaistuksesta riippumatta. Pimeällä tapahtuvaan toimintaan annetaan kuitenkin tarkennuksia, joissa huomioidaan esimerkiksi näkyvyyteen liittyvät olosuhteet erityisen tarkkaan.
SYNDALENIN onnettomuuteen johtaneessa taisteluammunnassa harjoiteltiin toimintaa kohdattaessa vihollinen, joka on varusmiehille vaikeiden olosuhteiden vuoksi pimeällä erityisen haastava. Merisotakoulun lisäksi vastaavanlaisia harjoituksia on järjestetty Suomen kansainvälisissä valmiusjoukoissa Porin prikaatissa.
– Toiminta kohdattaessa vihollinen -ammunta pimeällä on ammunnan toimihenkilöille ja varusmiehille vaativa, mikä lienee syynä siihen, että vain harvoissa joukko-osastoissa on ammuttu kyseisiä taisteluammuntoja. Harjoiteltava asia ei kuitenkaan ole sinänsä uusi, Kekoni kuvailee.
Hänen mukaansa kyseisen asian harjoittelu ja siihen liittyvät taisteluammunnat ovat jatkossa edelleen kiinni puolustushaarojen esikunnista ja joukko-osastoista sekä käytössä olevista resursseista.
– Tämän tyyppinen harjoittelu on pieni osa maavoimien uudistetun taistelutavan koulutusta, ja se vastaa poikkeusolojen tarpeisiin.
ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS on laatinut tuoreen tutkintaselostuksen pohjalta suosituksia, joiden mukaan puolustusvoimien tulisi kehittää ammuntojen riskianalyyseja sekä käytäntöjen jakamismenettelyjä.
Selostuksen mukaan Merisotakoulun reserviupseerikurssin ammunnoissa harjoitettu pimeätaisteluammunta oli liian vaativa ampuneelle joukolle, ja siihen oli annettu liian vähän suoraan ammuntaan valmentavaa koulutusta. Lisäksi turvallisuuden kehittämiseksi tehty ampumakäsky oli heidän mukaansa ylimalkainen.
Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmen mukaan käytännöissä on myös liikaa joukko-osastokohtaisia eroja.
– Yleispiirteiset riskianalyysit ovat hyvä pohja, mutta niistä on mentävä syvemmälle. Puolustusvoimien on määritettävä eniten vaaroja aiheuttavat toimintonsa ja kehitettävä menettelyt tiedon vaihtamiseksi parhaista ja huonoimmista käytännöistä niin tekijöiden, joukko-osastojen kuin puolustushaarojenkin kesken, hän toteaa.
