Puolustusvoimat pysyy Isosaaressa, vaikka omistaja vaihtuisi
Helsingin kaupunki haluaa ostaa vanhan linnoitussaaren ja tehdä siitä merkittävän virkistyskohteen.
Suomen valtion kiinteistöjen ylläpidosta vastaava Senaatti-kiinteistöt ja Helsingin kaupunki ovat aloittaneet neuvottelut Helsingin edustalla olevan Isosaaren kaupasta. Kaupunki suunnittelee entisestä linnoitussaaresta merkittävää yleistä virkistyskohdetta.
Puolustusvoimien tilahallinnan toimialapäällikön komentaja Mika Karvosen mukaan Isosaaren mahdollinen myynti ei aiheuttaisi olennaisia muutoksia nykytilanteeseen.
– Puolustusvoimien harjoitustoiminta jatkuu Isosaaressa, vaikka omistajuus siirtyisi Helsingin kaupungille, Karvonen sanoo.
Karvosen mukaan Isosaaressa sijaitsevat rannikkojoukkojen asejärjestelmät, kuten raskaat 130 TK -tornikanuunat, pysyvät jatkossakin saarella.
– Puolustusvoimien kalustoa ei viedä saarelta pois, vaan ne pidetään Puolustusvoimien Isosaaresta vuokraamilla alueilla.
Isosaari oli pitkään suljettu yleisöltä
Helsingin ulkosaaristossa sijaitseva Isosaari on ollut avoinna yleisölle vasta vuodesta 2017 lähtien. Vuoteen 2014 asti saari oli vielä kokonaan Puolustusvoimien käytössä. Saaren varusmieskoulutus siirrettiin Upinniemeen vuonna 2012.
FRS Finland Oy on tarjonnut turisteille palveluita saaren avauduttua virkistyskäyttöön.
Isosaaressa on ollut esimerkiksi 9-reikäinen golfväylä, ravintolatoimintaa ja vuokrattavia ekomökkejä.
Saarelle on voinut saapua joko omalla veneellä tai FRS Finlandin vesibussikuljetuksilla.
Senaatti-kiinteistöjen ja FRS Finlandin saaresta tekemä vuokrasopimus kuitenkin purettiin tammikuussa 2024, koska Isosaareen vedetty vesiputki rikkoontui. Senaatti-kiinteistöjen mukaan putken rikkoontumisen jälkeen tekniset olosuhteet eivät enää mahdollistaneet saaren käyttöä sovitulla tavalla.
Senaatti-kiinteistöjen kiinteistökehitys- ja myyntijohtajan Marko Härkösen mukaan Helsingin kaupunki haluaa säilyttää Isosaaren virkistyskäytössä. Se on myös syy kauppaneuvottelujen takana.
Härkösen mukaan Helsingin kaupunki haluaa kehittää Isosaarta yleiskaavan ja merellisen strategian mukaisesti merkittävänä virkistys- ja kulttuurialueena.
Saaren myyminen kaupungille edellyttää lupaa myös puolustusministeriöltä, koska osa saaresta on edelleen Puolustusvoimien käytössä.
– Tämä hakemus on jo vetämässä, Härkönen sanoo.
Helsingin kaupungin pitkäaikaisena tavoitteena on tehdä Isosaaresta yksi merellisen Helsingin kärkikohteista.
Isosaari pyritään saamaan aktiiviseen käyttöön jo kesäkaudelle 2024.