Puolustusvoimat, Försvarsmakten, The Finnish Defence Forces

Morgons. Tämä toivotus on kenties varusmiesten keskuudessa kaikkein yleisin kaksikielisyyden ilmentymä.

Huumorillinen heitto muistuttaa siitä, että sillä aikaa kun valtaosa varusmiehistä laskee aamuja, yli tuhat meistä räknar morgnar.

Suomi on kaksikielinen maa. Tätä on kaikille meistä toitotettu viimeistään ensimmäisestä toisen kotimaisen kielen oppitunnista asti.

Monet eivät kuitenkaan pääse kokemaan kaksikielisyyttä elämässään mitenkään. Varusmiespalveluksessa tämä on vielä epätodennäköisempää kuin siviilielämässä.

Puolustusvoimien ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto on Uudenmaan prikaati. ”Dragassa” eli Raaseporin Dragsvikissä sijaitsevassa varuskunnassa ruotsinkieliset varusmiehet ovat eristäytyneet omaan kuplaansa.

Erillisenä joukko-osastona Uudenmaan prikaatissa palvelevat tapaavat suomenkielisiä palvelustehtävissään vain joissain yhteisharjoituksissa.

Fyysisen eristyneisyyden lisäksi kielierot itsessään paksuntavat kuplien seiniä. Esimerkiksi Ruotuväen sijaan Dragsvikissä luetaan prikaatin omaa Fanbäraren-lehteä. Perinteisen median lisäksi myös sosiaalisessa mediassa selattu sisältö jakautuu kielten perusteella.

Yksi syy sille, miksi kaksikielisyys ei ole maanpuolustuskeskustelussa keskiössä, on yksinkertaisesti se, että se ei tällä hetkellä sisällä suuria ongelmia. Ainakaan riittävän suuria ottamaan etusijaa Puolustusvoimista puhuttaessa.

Edes tulevaisuudessa ei ole näkyvissä suuria ongelmia kaksikielisyyden saralla. Niitä löytääkseen pitää käsitettä hieman muuttaa.

Monikielisyys on globalisaation luoma ilmiö, jonka vaikutukset alkavat olla merkittäviä jo Suomenkin väestön keskuudessa. Niiden ihmisten osa, jotka eivät puhu äidinkielenään kumpaakaan kotimaista kieltä on ollut jo jonkin aikaa nousussa.

Äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvat Suomen kansalaiset ovat asevelvollisia siinä missä kaikki muutkin. Varusmiehet, joiden kielitaito kummallakaan kotimaisella kielellä ei ole riittävä varusmiespalveluksen suorittamiseen, ovat alati kasvava vähemmistö.

Vieraskielisiä varuskuntia ei Suomesta löydy. Niinpä vieraskieliset varusmiehet suorittavat varusmiespalveluksensa suomeksi tai ruotsiksi.

Yleisin yhteinen kieli näille varusmiehille ja heidän kouluttajilleen sekä palvelustovereilleen on englanti. Onneksi suomalaisista suurin osa puhuu kieltä tarpeeksi sujuvasti kommunikoinnin onnistumiseksi.

Järjestelmä ei kuitenkaan ole optimaalinen. Vaikka toistaiseksi asioiden tulkkaaminen on toiminut yksittäistapauksissa, näin ei välttämättä tule aina olemaan.

Mikäli käynnissä oleva trendi jatkuu saattaa suomea tai ruotsia taitamattomien varusmiesten määrä nousta tasolle, jossa vieraskielisyyttä ei voida enää käsitellä yksittäistapauksina. Puolustusvoimilla tulisi olla suunnitelma tämän tilanteen varalle paljon ennen sen muodostumista ongelmaksi. 

Kenties tulevaisuudessa näemme esimerkiksi englanninkielisen joukko-osaston tai yksikön. Kielikylpy englanniksi saattaisi olla suosittu myös kotimaisia kieliä puhuvien varusmiesten keskuudessa.